Joku tuossa kyseli sitä, että onko Ekatologi

Eipä ole tullut vastausta. Vaikuttaa siltä, että hän on naito Jesuiitta, koska hän levittää Uskon puhdistuksn vastaista Propakantaa. AVK on Kuulemani mukaan Jesuiitta, Harhat hänellä menevät siihen suuntaan. Ei tunnu kovasti oevan ihatunut Lutheriin. Hän on kuulema Teuvo sunin Perhetuttuja ja heillä menee kaikki hyvin yhteen sen ahtaan portinn kanssa!
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Kor. 6:13    Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi.    

2. Tim. 4:3    Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. [1. Tim. 1:10 ]    

Room. 14:2    Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.    

1. Kor. 10:25    Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,    


Hepr. 5:14    mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.    

Herra armahda meitä!

Äänestä

Sitten vasta alkas ruoskimaan meittii suomalaisii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiljam* kirjoitti:

Eipä ole tullut vastausta. Vaikuttaa siltä, että hän on naito Jesuiitta, koska hän levittää Uskon puhdistuksn vastaista Propakantaa. AVK on Kuulemani mukaan Jesuiitta, Harhat hänellä menevät siihen suuntaan. Ei tunnu kovasti oevan ihatunut Lutheriin. Hän on kuulema Teuvo sunin Perhetuttuja ja heillä menee kaikki hyvin yhteen sen ahtaan portinn kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu