Elämänmuutoksessa

Reilun viikon olen itkeskellyt ikävää, kun olen työpaikkaa vaihtamassa. Elämäni ensimmäinen työ ja työpaikka, josta todella pidin. Lähdin kuitenkin itse, kun työn riittävyyden kanssa oli ongelmaa jo kuukausia, ja se ahdisti mieltä.

Nyt sitten pitäisi asennoitua siihen, että maanantaina aloitan toisessa paikassa, joka tämän jälkeen tuntuu väkisinkin sekundalta (ja etenkin palkka putoaa merkittävästi). Enpä olisi ikinä uskonut, että suhtaudun jonkin tietyn työpaikan menetykseen kuin rakkaan ihmisen kuolemaan. Toivottavasti tämä siirto tuo elämään jotain uutta. Nyt ainakin tiedän, miltä tuntuu niistä vanhuksista, jotka edelleenkin itkevät koti-Karjalaansa...