1. Jumper
2. Vivaro
3. Transit
3. Transporter
4. Hyundai H-1
5. Vito
6. Scudo
7. Hiace
2. Vivaro
3. Transit
3. Transporter
4. Hyundai H-1
5. Vito
6. Scudo
7. Hiace
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
ainoastaan eri autonvalmistajien markkinointibudjettien määrää. Autojen testaajatkin ovat ihmisiä ja tuovat näytille ainoastaan oman henkilökohtaisen mielipiteensä ja autotehtaat maksavat näistä mielipiteistä mainonnan lakien mukaan. Itse en ostaisi mitään tuotetta testien pohjalta, vaan yritän kerätä omakohtaista kokemusta tuotteesta.
Kyllä Psa ja Fiat on onnistunut hyvin uusimmassa pakuversiossaan,tosin ulkonäkö ei miellytä.On ainoa auto jossa ahtaissa paikoissa pääsee isokin mies ohjaamön läpi.Olin ennen vannotunut Transit mies,mutta oli tossa vuosituhannen alkupuolella itsepintaista vaihteisto-ongelmaa ja korroosiota.Lisäksi Fiatin/Citroenin edeltävä korimalli oli paljon muita halvempi
En ymmärrä miksi joku ostaisi tavaran kuljetukseen Hiacen tai Volkkarin.Kyllähän niillä voi jotakin kevyenpää tietysti kuljetellä.Takavetoisena toijota on karmea ajettava talvikelillä ja nelivetoisessa hiacessa karmea kääntösäde.Volkkarissa on kyllä loistavat ajoominaisuudet,mutta siihen se sitteen jääkin,kestävyyskin vähän kysymysmerkillä
Perin ikiaikainen ja jo kaukaa historiasta tuttu on tuo väittämä jonka mukaan autonvalmistajan ostama mainostila määrää sijoittumisen TM:n testeissä.
Väite on markkinataloudellisesti kestämätön, sillä jos vain voittaja ja kakkonen lataavat mainoksia TM:n sivuille niin muiden pois jäädessä aviisin tulot laksevat rutosti.
Testaajat toki ovat ihmisiä, mutta heillä on aikamoiset mittalaitteet rullamitasta lähtien. Joten todellista faktaa tulee paljon. Inhimillisyys näkyy sitten pienemmissä asioissa, mutta yleensä siitäkin muodostuu keskiarvo, ts. yhden ihmisen näkemys ei ratkaise.
Mille tilille arvelet autotehtaan maksavan mileipiteistä, ja kenelle? Testaajalla vai koko testiryhmälle? TM_n tilille vai, kuten loogista olisi, jokaisen testaajan yksityistilille?
Testit eivät ole ostosuosituksia. Niitä voi kuitenkin käyttä apuna kerätessään niitä omakohtaisia kokemuksia. Jos Hiace esimerkiksi sijoittui viimeiseksi, niin voit toki hankkia Hiacesta omakohtaisia kokemuksia hankimalla ko. kapineen. Itse pyrkisin hankkimaan omakohtaisia kokemuksia omien käyttötarpeitteni mukaan kärkikolmikosta.
Unohda nyt kuitenkin jo tuo vihjailu "ostettuihin tuloksiin". Se näet on niin vanha ja kulunut perätön väittämä että ohhoh sentään.
Hyvin monessa tapauksessa valmistavat jyvittävät
nk. markkinointitukea maahantuojien kautta, heidän valitsemilleen kohderyhmille. asia ei koske pelkästään autoalaa, vaan on tuttua myös muilla aloilla. Toiset käyttävät sen markkinointiin, toiset pitävät sen lisäalennuksena.
Toyota on useissa testeissä häntäpäässä, mutta sitten kun aletaan analysoimaan testituloksia, mistä pisteet tulevat, kysymys on lillukanvarsista. Tulee mieleen taanoinen Top Gear ohjelma, missä yritettiin hajoittaa Hilluxia, siinä onnistumatta. Testit eivät kerro mitään laitteiden toimintavarmuudesta. Kun autolla on ajettu 400000 km vasta silloin olisi tehtävä lopullinen yhteenveto, koska silloin olisi tiedossa auton todelliset käyttökustannukset, jälleenmyyntiarvo kuulluu oleellisesti käyttökustannuksiin.
Jos autolla ajetaan satoja kilometerjä päivittäin talviliukkailla teille,ei Hiaceen saa kuskeja,jotku pitää sitä jopa turvattomana nokkakolarissa.Paku menee vaihtoon 3vuoden kuluttua.Sillä asialla pystyykö sillä ajamaan 500000km ei ole mitään merkitystä.
Ymmärrän että monet ovat tyytyväisä Hiaceensa,sopii maanviljelijöille ,puutarhureilla ja vaan terveisten ajoon
Olen erittäin tyyväinen Ducatoon,joka vastaa juuri testin voittanutt sitikkaa
Veikkaan että moni Hiacen nimeen vannonut ei ole ajanut laadukkaalla pakulla tai ei sitten tarvi pakua jatkuvasti myös ajoittain erittäin haastavissa keliolosuhteissa
Oli testin mielenkiintoinen yksityiskohta että,että citikassa ja transitissa on aivan sama perusmoottori,Transitin moottori on PSA-suunnittelua,kaikkien moottoreiden valmistuksen hoitaa Fordi
sanomaan notta rukit ja puimurit on etuvetoisia ja autoissa on kartaani.
Kannattaa kaikien hiase miesten lukea testi läpi avoimin mielin, varsinkin ne kohdat jossa kerrotaan väistökokeen tuloksista...Siinä nopeudessa missä hiace lähtee lapasesta vanhentuneen alustan takia, uudemmilla autoilla ei ole mitään ongelmaa.
pää sääntoisesti on niin oli auto mikä tahansa akkinäisessä väistö tilanteessa suurin tekijä on kuljettaja ja sen tekemät ratkaisut. Testit antavat suuntaa mutta eivät ole yksi ja ainut totuus käyttäjät tekevät ratkaisuja monen muunkin asian pojalta.
Kyseisessä testissä ei esim vedetty kärrejä niillä autoilla lainkaan kuten pakuilla usein tehdään.
Asuntovaunun vetäjät,säännöllisesti peräkärryä vetävät hankkivat pakunsa ihan eri ryhmästä.Eihan siinä testissä ajettu maastossa eikä tehty kyntökoettakaan
Testissä oli mukana autot,joita suuri osa pakettiauton ostajista hankkii käyttöönsä
Talvella se Hiace vasta karmea on,jos kyyseessä takavetomalli kuten testissä ,niin se heittelee itteään ympäri arvaamattomasti ja nykynuoret miehet ei osaa tehdä vastaohjausliikettä.Kaarteet piti ajaa kieli poskessa,niskalihakset jännittyneenä.Vaihdoin etuvetoTransitiin.Suomen talviolosuhteiden takia pakun on oltava etuveto
Keväällä kirjoitin asiasta. Meillä oli perheen toisena autona Vivaro 1.9 CDTI maatilan kuljetustarpeitten takia. Poikani oli hankkinut työautokseen Hiacen 4 wd vm. 2006 ja maahantuojan toimesta lastutella koneella (98 kw).
Poika joutui ajelemaan usein ahtaissa paikoissa ja Hiace oli niissä tilanteissa kömpelö.
Vaihto oli helppo tehdä, kun kumpikin auto on perhefirmamme omistamia.
Puoli vuotta ja 10000 km on nyt tullut ajeltua Hiacella kaikenlaisissa olosuhteissa. Myös veneen nosto ja lasku rampilta on sujunut vaivattomasti. Hiace on hyvä paku myös asvaltilla
ja vääntävän, tehokkaan koneen vuoksi ohitustilanteissa ei tarvitse vaihteistoa hämmentää.
Vivaro on myös ok. auto, mutta alapallot ja raidetangon päät ovat liian nopeasti kuluvaa tavaraa, mutta makunsa on jokaisella.
Maa ja metsätalouteen,motokuskeille metsureille.Väittäisinettä 4wd on vakaampi ohituksissa,mutta kyllä se sitten käänteissä on kömpelö,ei tulisi mieleenikään hankkia kaupunkiajoon
Sitä on ihmetelty että miksei Toyota saa aikaiseksi etuvetopakua.Toyota on jäänyt yksin ,pakun valmistus on suurten yhteistyötä.Viime vuonna huhuiltiin että renault alkaisi valmistaa Toyotoitakin.Takaveto Tojon myynti luultavasti hiipuu aikanaan Suomessakin joten kyllä merkki modernia pakua kaipaisi.4wd-mallille on selvä markkinarako
Siis mitä vittua on tekeillä kun sama auto on ykkösenä ja kutosenä(jumpperi ja scudo)?
en usko:Ootko vähän kujalla koska scudo on ihan oma mallinsa koska pienempi, joten ei voi verrata jumpperiin?
"Paku menee vaihtoon 3vuoden kuluttua.Sillä asialla pystyykö sillä ajamaan 500000km ei ole mitään merkitystä."
Asia vaikuttaa just jälleenmyyntiarvoon, jos on yleisessä tiedossa, että autossa paikat paukkuu
määrättyjen kilometrien jälkeen.
Jos vaihdat uuteen,niin vanhan auton vaihtoarvo ei paljon vaikuta.Kokemusta on.On enempi autokauppiaan päänsärky
Hiace on muuten aivan hanurista motokuskeille. Ei taida olla montaa tosissaan motocrossia tai enduroa ajavaa kuskia Suomen maassa, jotka kuljettavat pyöriään Hiacella. Syy on helppo ymmärtää, kun katsoo Hiacen tavaratilaa, se on ylhäältä todella kapea, kun taas offroad pyörien ainoa leveä paikka on ylhäällä, nimittäin tanko. Hiaceen on vaikea saada kahta pyörää mahtumaan, kun taas noihin muihin menee 3 pyörää heittämällä ( keskimmäinen pyörä perä edellä ).
Mahtaakohan Suomi olla ainoa maa, jossa Hiace on markkina ykkönen? Ei varmaan mistään muualta maailmasta löydy tälläisiä ennakkoluulojen kyllästämiä jääriä, kuin täältä pohjolasta, jotka vuosi toisensa perään ostavat sen saman tuotteen ja jonka keulaan on saatu taas uusi huikaiseva Facelift.
Olisiko kellään tarjota osoitetta sivustolle, jossa olisi koko Euroopan pakettiautojen myyntitilastot? Kaupungilla liikkuessani aina ihmettelen, että mihin ne kaikki markkina ykköset menneet on, vastaan tulee Sevelin tuotteita, Transitti ja Vivaroa, mutta aika harvoin Hiaceita, myydäänkö ne kaikki jonnekkin takahikiälle?
Luotettaviahan Hiacet ovat, mutta mikä tuote ei olisi, josta olisi pystytty hiomaan 25 vuoden aikana lähes kaikki lasten taudit pois.
Ps. Katsokaa muuten 90-luvun alussa ilmestyneen hiacen kylkiä ja takapäätä ja verratkaa niitä -08 malliin, kuin kaksi marjaa, eikö vain?
monitoimikone ei moottoripyörä ja metsäkonemiehet haluvat laitteen mikä lähtee korvessa käyntiin -25 astessakib ilman lohkaria
Nyt tiedän sitten senkin, ei mennyt tämäkään päivä hukkaan :)
Minun entinen vanha Hiace lähti 28 asteen pakkasella puolen päivän seisomisen jälkeen helpohkosti käyntiin, josta pisteet ropsahtaa toyotalle, mutta siitä huolimatta, en ostaisi sitä samaa vehjettä Faceliftattuna, kun on paljon fiksumpiakin pakuja nykyään saatavissa.
Oli pakko vaihtaa Hiacet pois kun kuskit ei enää suostuneet ajamaan Tojoa.Sanoivat että talvikelillä karsea kiikku.Ducatot on kelvanneet,ja toistaiseksi ei kestävyydessäkään moittimista,yli 100000km molemmilla mittarissa.Vuoden päästä vaihdot uusiin Seveleihin
Uskon Toyotan pyrkineen tarkoituksella luomaan Hiacen ajo-ominaisuudet niin, että se ei tarjoa minkäänlaisia ajonautintoja, ei niin kuivalla asfaltilla, eikä myöskään liukkailla pinnoilla. Näin syntyy ns. passiivinen turvallisuus ja kuljettajilta jää kaikki tämän videon tyyliset hullutukset pois.
http://www.youtube.com/watch?v=HW-TLidGwcc
ei kun hanaa.
http://www.youtube.com/watch?v=1hwRV_dQmog&NR=1
Jos suurista merkeistä vielä Rellu olisi ollut mukana muutenkin kuin Opelin merkeillä varustettuna (ja sijoittunut samoin), olisi tuossa ollut myös euroopan myyntitilasto.
Suomessa käsittämättömän suositulla muinaisjäänteellä eli tojotahiasella on euroopassa vajaan prosentin markkinaosuus ja sekin kai siksi että tuo on ainoa pakettiauto jonka saa suoraan liikkeestä museorekisteriin.
On luotettavuus.
Jos haluaa mukavan ja kestävän pakun, pitää ostaa 2 kpl, Hiace ja joku muu.
Testasin kaikki mahdolliset pakettiautomerkit ja melkein kaikki mallitkin ennen Hiacea. Hiacen nähdessäni ei ostamatta tarvinnut kaupasta lähteä. Ylivoimainen.
Suuntaa antava testi, kukin painottakoon omia tarpeitaan kuten minä tässä.
Kaikille ei käy Sevelin isommat, koska ne ei mahdu parkkihallin (2m). Ajoin Dukaatit ja Poxerit ja sen mulkosilmä Rellun. Kaikki pompotti kun kumipallot tyhjänä jopa vaelteli jos ei pitänyt varaansa. Scudo ja Expertti oli pakun hintaisia mutta iso mies ei mahtunut koppiin.
Ajoin kaikki Transut kuorkkiluokasta lähtien, oli levottomia tyhjänä. Sitten löytyi peli Transit 260 elikkä pudotettu kantavuus ja johan menee auto kun raiteilla, myös Volkkari ei hae vaikka ei ole sitä 2..300kg kuormaa. Elikkä jos ajatte kevyillä kuormilla ei kannata ottaa sitä kantavuutta reserviin, auto menee paremmin tiellä.
...ja sen kuuluisan Hiacen saamat kouluarvosanat:
Maantieajo 6
Kaupunkiajo 7
Ajettavuus kuormattuna 6
Ääritilanteet (jarrut) 6
Ääritilanteet (väistö) 6
Sisämelu 6
Istuimet ja ohjaamo 6
Tavaratilat 8
Ylläpitokulut 7
Kulutus 8
Kiihtyvyys 9
Valot ja näkeminen 9
Varusteet 6
Yleisarvosana 6,8
Muut saivat kuutosen seuraavasti:
Citroen kulutuksesta, Fiat ylläpitokuluista ja Ford istuimista ja ohjaamosta.
Mulla on tollanen 2004 vivaro 2.5 cdti ja olen ajanut sen kanssa 70tkm (ostin 52tkm ajettuna) ja vaihdettu vain raidetangon päät kerran sekä yksi tukivarsi. Nämä oli odotettavissa. Yllättävä korjaus oli urahihnan vaihto repeämisen takia..
Muuta ei ole ollut!
Summasummarum aika viaton työkalu.
Vivaron valitsin siksi että se on oikeasti hyvä ajaa kaikissa olosuhteissa. Nyt oli huollon ajaksi lainassa uusi 120hp hiace ja jo pelkästään ovien paksuus kertoo missä vuosikymmenessä mennään.. Kulutus n 10l/100km siinä missä vivarossa n. 7-8l/100km. Toki ajotyylini on räväkkä. Vaihdekeppi edelleen lattiassa ja lämmityslaitteen säätimet ovat suoraan corolla 88 -mallista. Nykyinen hiacen moottori vetää hyvin suurillakin nopeuksilla. Ja hiacen eduksi pitää sanoa että raskasta peräkärryä vedettäessä takaveto on parempi! etenkin talvella.
Ajettavuus esim. puuskaisella sivutuulella erottelee hyvin autot. Vivarolla voi huoletta ajaa 140kmh, kun hiacella saa olla tarkkana koksa puuskaa vie tuntuman hetkeksi. Kunnon tunnokasta ohjausta tojta ei näköjän saa aikaiseksi.
Hiacen radio on upea 4 tuuman kokoäänielementeillä! HI-FI
Muita olen vain ajanut kokeilumielessä, joten vertailu koski vain vivaroa ja hiacea
Autojen vertailu tulisi suorittaa 400 tkm ajon aikana, jolloin kokonaisuus ja edullisuus tulisi esiin.
Tämän ajan hintatasolla remontien vaikutus on todella merkittävä ajatellen kokonaisuutta.
Se on jokaisen ite mietittävä kuinka paljon luotettavuudessa on valmis antamaan anteeksi muihin ominaisuuksiin. Yhtä lailla siihen Hiaceen saa tehdä kuluvien osien remppaa 400 tkm matkalla kuin muihinkin. Esim jarrut. Ite henkilökohtaisesti vaihdan mieluummin mekaanisia osia autoon, kun alan hitsaamaan ruostunutta läpiruostunutta koria, niinkun hiacessa tapana on. Onko korin mätäneminen luotettavuutta?
Vaikka taitaa tosiasia olla, että Hiacea myydään nykyään hinnalla ja fanaattisella merkkiuskollisuudella.
Niin, kokemuksia ei ole kuin kolmesta Hiacesta. 86, 91, ja 02 ja kaikiss samat viat. jarrupalat, vesipumppu n 400tkm ja normaalit huollot, jotka tten itse.
Seuraappa esim. WW jarruongelma keskustelua toisaalla ja aikoinaan jakohihna/vasipumppu vaihtorymbaa.Samoin nivelet ja jopa kytkin ja vaihdelaatikko, joita Hiacessa ei ole.Tietysti ajotapa on ratkaiseva, mutta olet kai tietoinen WW maalipinnan ongelmista.
No, kaikki on suhteellista ja toinen pitää ne normaalina.
pakettiauto keskustelupalstan pakuja ja niiden vikoja ja muita ongelmia. Mitä merkkejä näkyy eniten ? Fiat, Rellu, jne mitä se kertoo teidän mielestä?
Voisiko syynä olla myös se, että kun moni kaveri ostaa Hiace merkkisen tuotteen vain sen takia, että ne ovat yleisesti tunnettuja luotettavuudestaan. Eli tämä Toyota logo paidassa kulkeva kaveri on valmis hyväksymään rakkaan pakettiautonsa vanhan aikaisuuden ja muutkin puutteet, vain sen takia, että tämä pakettiauto saattaa olla kaikkien luotettavin pakettiauto, mitä maa päällään kantaa? Voisiko niistä vioista puhuminen näin yleisesti olla sen jälkeen vaikeaa?
Minusta se saattaisi kertoa myös siitä, että Toyotan ostajat ovat niin iäkästä väkeä, että Internetin keskustelupalstat ovat heille tuntemattomia käsitteitä.
Tarkoitan siis vanhempia herrasmiehiä , jotka 80-luvulla hankittujen kokemuksien perusteella ostavat edelleen sen saman vanhan Hiacen. Hiacessahan on nykyään jo uusi maski, mutta hallintalaitteet löytyvät edelleen niistä vanhoista paikoista, uuden oppiminen ja vanhoista tavoista eroon pääseminen on iän karttuessa hyvin vaikeaa.
"Hiacessahan on nykyään jo uusi maski, mutta hallintalaitteet löytyvät edelleen niistä vanhoista paikoista, uuden oppiminen ja vanhoista tavoista eroon pääseminen on iän karttuessa hyvin vaikeaa."
Tänään huomasin, että rattikin on hiacessa vanhalla paikallaan, kuskin edessä, joten vielä tarvitsee itse autolla ajella. Ai niin polkimetkin on vielä kohdallaan.
Eikä ne varusteetkaan niin huonot loppujen lopuksi ole, istualtaan saa ajaa ja on myös ilmakumirenkaat!
Ps. Hiacen äänentoisto on kuulemma suunnattu huonokuuloisia varten, pitääkö tämä paikkansa?
Tarkemmin mietittyäni arvelen syyn liittyvän siihen, että Toyota on menettänyt eniten markkinoitaan yli 2 miehen yrityksissä, elikkänsä auto myy yksityissektorilla ja myös pienyrittäjille hyvin, mutta suuremmat yritykset saavat muilta merkeiltä edullisempia tarjouksia. Isojen yritysten pakettiautohankinnat voivat liittyä myös auton ulkonäköön, mikä yritys haluaisi näyttää vanhanaikaiselta katukuvassa?
No miten tämä liittyy tähän keskustelupalstaan? Aika harva haukkuu omaa autoansa, kun taas melkein kaikki haukut alkavat sanoilla " Kun meidän firmaan hankittiin Fiiatit..... ", eli omaa työkaluaan voi haukkua, mutta ei omilla rahoilla ostettua rakasta pakettiautoansa.
Se miksi pienyrittäjät ja yksityishenkilöt ostavat edelleen sen toyotan, liittyy ehkä siihen, ettei yksinkertaiseti uskalleta ostaa muuta pakettiautoa, kuin tätä luotettavaksi todettua Hiacea?
Hankitoina on 4-veto hiace tai hilux, riippuen käyttötarkoituksesta syystä, että näistä merkeistä on kokemukset hyvät ja varsinkin hiace 4-vetoisena on kilpailijoitaan huomattavasti edullisempi. Hevostenkuljetusautoina on meillä kaksi uutena hankittua kyseiseen tarkoitukseen rakennettua ivecoa.
Ulkonäkö on muuten sivuseikka, mutta pyrimme pitämään kalustomme puhtaana.
parjata nykyistä pakuani olen kodinkonehuolto yrittäjä ajelin monet vuodet hiacella ja noin parivuotta sitten päätin vaihtaa merkkiä. Nykyinen autoni on ollut mukava ajettava, hiljainen, värikin miellyttää. Mutta luotettavuus on vähän huonolla tolalla tavaratilan ovet reistalevat pakkasella,sähkövikoja mm saattavat takavalot hävitä
akku on minusat alimitoitattu Webaston käyttöön,nyt on uutena vaihteen siirrossa takeltelua.
Viat on todella harmillisia kun autolla pitäisi tehdä töitä ja kaikki huoltokamat kulkevat mukana niin tilapäis auton käyttö on hankalaa.
Kun auto tulee maksettua mietin todella vakavasti entiseen merkkiin siirtymistä. Voitte arvailla nyk autoni merkkiä
Jos itsenäinen yrittäjä tarvitsee työkaluksi pakua, pitää asia punnita kaikilta kanteilta.
Liisaripirssejä vaihdetaan 3-4 vuodein välein, mutta jos ostat auton riihikuivalla rahalla ja auto on hyvä ja kestävä, niin mikä estää pitämästä pirssiä vaikka 10-vuotta. Usein on myös kanttavaa katsella pirssejä, mistä on ne kalleimmat kilometrit jo viilattu pois.
Ei se auton ulkomuoto asiakkaalle tärkein juttu ole, vaan se, että olet ajoissa paikalla ja teet hommasi, kuten on sovittu, prkle.
tyhjentävästi ilmaistu nää hienostelijat tarvitsevat koreat ulkokuoret.
on merkiltään RENAULT ja taitaa pitää paikkansa se toteamus että paras rellu on alkon hyllyllä
....että ostoksesi meni mönkään.
Pistetään siis Vito, Rellu ja Opel pannaan.
Onneksi on olemassa tämä testivoittaja ja muut laadukkaat Sevel tuotteet, ettei tarvitse kärsiä klaustrofobiaa Tojohojon ratissa.
Omasta lämiskästäni mä autoni maksan ja itte myös päätän mitä ostan, nääs köyhän ei oo varaa paskaan rahojansa parkkeerata. Jos joku kikkelpala suosittelee mulle seveliä, niin ostaa ihan itte vaan, jos rahnaa on, mutta minä ostan hiacen ja itte oon myös ratin takana, notta prkle.
http://www.youtube.com/watch?v=KyzjXitkHhY
Kyllä te kehutte Tojota pakettiautoa ihan löykä tulee netin kautta.Omistajat oletteko nokkakolarin sattuessa samaa mieltä kun henki haituuu,eihän japanilainen kestä mitään.Minusta isoon tilaautoon sopii enemmän tavaraa sisälle kuin Hiasiin.Tyhjänä on tosi karmea ajaa talvella liukkaalla.Mitä kestävyyteen tuleee,kestää ne muutkin kun huolletaaan säännöllisesti merkkihuollossa.Itse kierrän kaikki Japanilaiset autot,ennen olen ilman autoa.
että kyseessä on vito
Kannattaa aina katsoa mistä ne testien pisteet tulevat. Jos tarvitsee mahdollisimman isoa kaappia niin pitää painottaa niitä ominaisuuksia. Jos jotain muuta, esim. henkilöautomaisuutta niin sitten painottaa niitä. Mutta nyt ei ole TM:n pisteiden muodostukseenkaan enää luottamista. Hyundai joka oli ylivoimaisesti kiihtyvin sai samat pisteet kiihtyvyydestä kuin etana Toyota. Loppukaneeteissa sanotaan että Hyundai ei saavuttanut luvattua arvoja kiihtyvyydessä vaikka luvattu arvo 0-100km/h oli 15,4 s ja Tekniikan maailman mittaama arvo oli 11,8 s. Samoin loppukaneeteissa sanotaan että Hyundai on hyötyajoneuvoksi vähän liiankin ripeä. OK, jos TM:n pisteenjako kiihtyvyydessä toimii siten että lisäpisteitä kiihtyvyydesä saa vain tiettyyn kiihtyvyyteen saakka, esim. ihannearvo 0-100km/h on 14,0 s ja vaikka olisi sitä parempi ei pisteet enää lisäänny, pitäisi se kertoa. No miksi v*tussa sitten kiihtyvyyttä pitää edes mitata jos paremmasta kiihtyvyydestä ei saakaan lisäpisteitä? Ja mikä ihme se on että etana-Toyota kiihtyy viitosvaihteella kun Toyotan viitonen on välityksiltään lyhyempi kuin Hyundain nelosvaihde? Miksi v*tussa pitää edes vertailla kiihtyvyyttä viitosvaihteella jos välitykset ja vaihteiden määrä vaihtelevat joka autossa laidasta laitaan? Ei kai kukaan ole niin urpo että yrittää kiihdyttää viitosella jos auton nelosvaihde on välitetty siihen paremmin soveltuvaksi ja samoin kuutosella jos vaihteita on kuusi. Menee niin epäuskottaviksi nuo pisteenjaot että hellurei!
Mikähän peltikuorisessa pakussa maksaa kun samalla
hinnalla saa jo hyvän henkilöauton,no tietenkin Suo-
men veropolitiikka.Myös eri merkkien välillä on suu-
ria eroja.esim.Vito ja Transportteri on aivan yli-
hintaisia.Vaikka Hiacea paljon moititaan niin 4WD:n
Hiacen saa samaan hintaan monen kilpailijan kanssa.
Itsellä 4WD-hiace ja on aivan eri auto kuin takaveto
liukkaalla.Luotettava kulkine,ainoa mikä kismittää
on iso kääntösäde.Lisäksi 4WD;llä on käytettynä pa-
rempi jälleenmyyntiarvo.