Tositarina

ChennoChenno

Ihminen haaveilisi siitä ja luulisi tavoittaneensa sen jo kauan ennen kuin niin kävisi. Siitä tehtäisiin näytelmiä, runoja, lauluja ja se inspiroisi kirjailijoita ja romantikkoja. Kaikki maailman uskonnot tulisivat perustumaan sen tavoitteluun ja magneetin tavoin se vetäisi ihmisiä puoleensa kaikilla elämänalueilla. Kuin kompassin neula se näyttäisi suuntaa muttei ikinä näyttäytyisi täydellisemmin. Ei ennen kuin kaikki olisi valmista. Tai niin luontoäiti oli asian suunnitellut.

Kestäisi vuosituhansia, ennen kuin ympäristö olisi sille suotuisa. Ennen kuin kahden eri geneettisen haaran silmukkaa olisivat juuri oikeanlaiset, juuri oikealla tavalla muodostuneita. Ennen kuin kahden yksilön solut olisivat keskenään juuri oikealla tavalla tasapainossa, ennen kuin kahden yksilön intuitiiviset ja muut tunne-elämän kallisarvoiset ulottuvuudet olisivat juuri oikein toistensa vastakappaleet.

Lisäksi tarvittiin luonnon voimia, Jumalia, ja ihmiselle vaikeatajuisia kosmisia voimia, jotka sanelivat lukemattoman sarjan sattumilta vaikuttavia tapahtumaketjuja, jotka poikivat uusia tapahtumaketjuja ja nämä puolestaan uusia. Hiljaa, täydellisesti naamioituna, varovasti mutta määrätietoisesti se hakeutuisi kohteeseensa murtaen kaiken vastuksen edellään, kääntäen asioita päälaelleen ja tehden ihmeiltä vaikuttavia mullistuksia matkallaan.

Kun se sitten löytäisi perille, se näyttäytyisi juuri niin arvaamattomalla hetkellä, juuri niin arvaamattomassa paikassa, juuri niin arvaamattomalla tavalla, johon vain tämä kaikkein suurin ja kirkkain voima pystyy. Se olisi muille näkymätön, se ei pitäisi ääntä, eikä se millään muullakaan tavalla esiintyisi valitsemansa estradin ulkopuolella. Muille se säilyisi mystisenä, tavoittamattomana ja käsittämättömänä, mutta valitsemilleen ihmisille se näyttäisi kaiken mahtinsa pienestä silmäkulman pilkahduksesta, välähdyksenomaisesta läpitunkevasta kajosta, joka läpäisisi universumin pimeimmän kohdan silmänräpäyksessä.

Pitkään mietittyään luontoäiti antoi sille vihdoin nimen, jonka se kuiskaisi luomansa näytelmän kahdelle päänäyttelijälle, juuri oikealla hetkellä, silloin kun aika pysähtyisi:

Täydellinen Rakkaus.

6

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Thornböörd

      kiehtovaa tekstiä luettavaksi ja kivaa vaihtelua runoihin.
      Pidin tuosta.

    • padme_amidala

      mietittäväksi ennen nukahtamista. Upea kirjoitus : )
      Kiitos lukuhetkestä : )

    • Mistä lienet tämän oppisi
      saanut ja käsityksen
      Täydellisestä Rakkaudesta.

      Joku toim.voisi nyt sanoa,että
      - kirjoita tieteislehteen.

      Tarina- tai onko tarina
      lainkaan,kun on tosi
      kyseessä...Kyllä Elämän
      tarinaa on tekstisi
      - jota voi ihailla ja
      syventyen lukea.

    • kaunis tarina

      ja niin totta, niin totta..Sinulla on kyllä kirjoittamisen lahja.

    • ihmeellistä

      se miten miljoonista palasista tulee se yksi kaunis palapeli ja kun ajattelee, että se tapahtuu koko ajan lukemattomille ihmisille, niin ihmisen käsityskyky ei riitä sitä kokonaisuutta ymmärtämään.

    • Lukenut ja ymmärtänyt

      Tämän tarinan kirjoittanut on hetkeksi istahtanut
      luovuuden lähteelle saaden sanoilleen merkityksen.Hän on pohtinut elämää kaikilta kanteiltaan ja saanut vision siitä,kuinka kaunista meille ihmisille sittenkin on suotu ja luotu.Kuka sitä osaa arvostaa,se onkin toinen juttu.Jotain tämän kaltaista olen aina uumoillut
      lyhyen elämäni aikana.Tässä se kaikki on sanottu
      tähän ei ole mitään lisättävää.Paitsi,että...
      tämä balsamoi ikäväni haavat.

      Paljon kitoksia Sinulle !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1061
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      964
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      765
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      731
    Aihe