Nyt kun palstalla eletään melko hiljaista aikaa, ehdotankin keskustelua Puoluejohtajiemme koulutusasteesta ja älykkyydestä. Onhan meillä äänestäjillä oikeus tietää kuka meitä äänestäjiä, jotka emme ole minkään puolueen jäseniä kuuntelee ja neuvookin.
Ja koska tämä on Keskustan palsta aloittakaamme Matti Vanhasen koulutuksesta minkä Oppiarvon Vanhanen on elämässään saavuttanut, oliko Vanhanen joku Maataloustieteen Maisteri, en todellakaan tiedä.
Toinen Puolusihteeri onkin sitten jutta Urpilainen, olen vaan huomannut, kun joku on tälläkin palstalla kaipaillut hänen "Maisterinpapereitaan, ovatko ne johonkin "Pöydänreunalle hukkuneet. Sitten kokoomuksen puoluesihteeriin mennäkseni,kuka hän muuten on???? ja minkä niminen olenko minä noinkin tietämätön, vaikka olisin jopa valmis Stubbiakin äänestämään.
Timo Soininkaan koulutusta en tiedä, eikö hänkin ole jonkinsortin "maisterintaimi".
Kristillisillä on Puoluesihteerinä Päivi Räsänen, hän kai on Lääkäri ammatiltaan. Liekkö sukua tälle entiselle Kommunistien Pauli Räsäselle joka Oulussa vaikutti aikoinaan. Muistan kun silloin 60-ntä luvulla kun hänet valittiin Kansanedustajiksi, niin Oululaiset Porvarinrouvatkin äänestivät Räsästä kun hänestä oli Kalevassa etusivun kuva, ja koska hän oli tavallista komempi mies. Siksi nämä Prvarisrouvatkin menivät sekaisin, sellainen muistelo minulla on tästäkin Kommunistista.
Jos vielä saan sanoa mielipiteeni näistä kahdesta suuremman puolueen Johtajasta, niin Urpilainen on kuin eri vuosisadalta kun häntä tuohon Vanhas Mattiin verrataan, humaa heti kenellä on "Hommat hanskassa" niinkuin sanotaan, hänen puheissaan ei ole lausettakaan siitä ilmanaikaisesta höpötyksestä mitä vanhanen puheissaan jatkuvasti viljelee.
Olisihan nuo tiedot joita peräänkuulutan tietenkin Wigimediassakin saatavana, mutta kyllähän nämä "Kepuälyköt varmasti paremminkin ovat näistäkin asioista selvillä. Perhana kun meinasi unohtua kokonaan tuo kommunisti Korhonen täältä Oulunseudulta, että sellainen "Kommunisti-Punikki minäkin olen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun Sonninarsistia ottaa niiiiin raskaasti pattiin kun ei tepatöörinä yllä lähellekään huumorintajuisen ja sanarikkaan Ukin tasolle.
Lisää ruiskaisuja siis Sonnikalta odotettavissa. Ja yhä hullummaksi menee.
Urpilainen sentään luki normi ajassa itsensä kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi.
Vanhanen on mikälie-tieteen maisteri.
Ukille se ei ole selvinnyt vieläkään
Vanhanen kävi luokat varmuuden vuoksi pariin kertaan. Ei vissiin mennyt ekakerralla jakeluun. Samoin yliopistolla yli kaksinkertaisesti se aika, mikä perusopiskelijalla kuluu. Ei vissiin mennyt sielläkään jakeluun.