Yksinkertainen kysymys: Miksi toisilla auto kuin auto menee aivan romuksi muutamassa vuodessa ja toisilla tuntuu kestävän ikuisuuksia?
Mitkä ovat ne suurimmat tekijät jotka vaikuttavat.
Toiset saavat luotettavuudestaan kuuluisan Toyotankin hajalle hetkessä.
Tiellä näkee vanhoja Bemareita jotka kilisee ja kolisee siihen malliin että pelottaa kävellä ohi jos saa vaikka irto-osia päällensä. Toiset ajaa samaisella Bemarilla 500 000 km ilman isompia vikoja.
Tuntuu että merkkien välisiin vikatilastoihinkaan ei oikein voi luottaa kun katukuva kertoo ihan toista tarinaa.
Kaikki ei voi olla kiinni autojen yksilöeroista ns. maanantaikappaleista.
Missä mättää?
Mitkä ovat ne suurimmat tekijät jotka vaikuttavat.
Toiset saavat luotettavuudestaan kuuluisan Toyotankin hajalle hetkessä.
Tiellä näkee vanhoja Bemareita jotka kilisee ja kolisee siihen malliin että pelottaa kävellä ohi jos saa vaikka irto-osia päällensä. Toiset ajaa samaisella Bemarilla 500 000 km ilman isompia vikoja.
Tuntuu että merkkien välisiin vikatilastoihinkaan ei oikein voi luottaa kun katukuva kertoo ihan toista tarinaa.
Kaikki ei voi olla kiinni autojen yksilöeroista ns. maanantaikappaleista.
Missä mättää?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Auto on kone, ja melkeinpä koneen kuin koneen saa rikki, jos käyttää sitä miten sattuu (revittelee, vaihtaa vaihteita ilman kytkintä, ajelee kovaa hidasteisiin/kanttikiviin jne) tai jättää huollattamatta/hoitamatta. Esim. auton maalipinta menee muutamassa vuodessa pahan näköiseksi (haalistuu ja hapettuu), jos sitä ikinä pestä ja vahata.
Tässä on taas se pieni mutta merkittävä ero, omistusauto vs työsuhdeauto.
Viimeisimmän kolmesta ts-autostani pesetin 2 kertaa kolmen vuoden aikana (harjapesussa), oikeasti, vahapulloa ei näkynyt kertaakaan. Kenkää se sai kuin naapurin katti kiima-aikana.
No, 80 tonnia lasissa kolmessa vuodessa ja järjetön öljynkulutus uudehkoksi autoksi... entäs sitten, eipä ole mun murheeni. Autoliike kiikuttaa auton fixarille, joka myllyttää ja tekee vippaskonsteja maalipinnalle ja taas kiiltä, vaikka maalikerros onkin vähän ohuempi...
Nykyisen omistusauton kanssa toisenlainen käyttötapa, käsipesu vahaus neljästi vuodessa ja kepitetään hyvin harvoin, eikä silti tarvitse kuitenkaan niin sanotusti nysvätä liikenteessä. Tässä nyt 101tkm lasissa eikä kuluta öljyä vaihtovälillä (20t).
Kyllä meidän firmassa kaikki autoetuilijat pesettävät, vahattavat, imuroittavat (valtaosa taitaa jopa itse tehdä nämä toimet) ja tietenkin huollattavat etuautonsa viimeisen päälle. Miksi eivät? Siistillä, hyväkuntoisella autolla on mukavampi ajaa, kun sen voi tarvittaessa siistiä firman piikkiin.
Eikä ihan aikuistenoikeesti kukaan revitä työsuhdeautoa yhtään enempää kuin omaansakaan. Se on työnantajan työntekijälle uskoma kallis kapine, eikä kukaan halua profiloitua tuon arvokkaan laitteen tuhoajana.
Normaali työsuhdeautoilija ei autoon istuessaan edes mieti, onko tämä ikioma vai työsuhde-etu. Samalla tavalla sitä ajetaan ja siitä huolehditaan, mutta toki toisen omistaman auton rikkominen on vielä nolompaa kuin oman, joten erilaiset naarmut ja verhoilun sotkemiset tuntuvat todella ikäviltä.
Työsuhdeauto on palkanjatke, jota harvemmin myönnetään fyysisesti tai henkisesti alaikäisille. Ellei valtiovalta nyt aivan tosissaan ole tätä ilmiötä kateusverottamassa hengiltä, niin jonain päivänä ehkä Sinullakin on työsuhdeauto. Ja vaikkei olisikaan, huomaat, että aikuiset ihmiset yleensä huolehtivat hyvin sekä omastaan, että muiden omaisuudesta. Tervetuloa aikuisten maailmaan.
"Eikä ihan aikuistenoikeesti kukaan revitä työsuhdeautoa yhtään enempää kuin omaansakaan."
HAHAHHAHAHAHHAAAAA! Ja vielä kerta HAHAHAHHAHAHAA!
Tervetuloa aikuisten maailmaan. ...sitten joskus.
Vai tarkoititko tervetuloa ADL-vaihtoautomyymälään...
Aikuisten oikeasti:
Ensinnäkin, kaikkien työsuhdeauto ei ole täysetuauto. Meillä käyttöetuun kuuluu vain itse auto, ilman lisäpalveluja.
Lain kirjaimen mukaan käyttöetu on kyseessä kun työntekijä maksaa vähintään polttoaineet, siis työnantaja voi _halutessaan_ maksaa myös pesut, vahat, pudonneet koristekapselit ym.
Yritysoston myötä jouduimme taipumaan isomman politiikkaan, jossa nykyinen yrityksemme (yksi suomen suurimmista) tulkitsee niin, että firma maksaa ainoastaan itse auton, vakuutukset, verot ja määräaikaishuollot. Jos viet ylimääräiseen huoltoon ilman erillistä lupaa, maksat itse, jos viet pesetettäväksi, maksat itse jne.
Täysin outoa sinänsä, että yritystä ei kiinnosta minkäkuntoisella autolla liikutaan, ts ei rahoita auton pitämistä ns edustuskunnossa, joka kuluna olisi loppujen lopuksi varsin marginaalinen. Kaiken lisäksi yrityksen politiikka sisältää käyttöetuautojen kohdalla palkan alennuksen, jossa 70-90% (riippuen toimenkuvasta) auton kk-leasingvuokrasta (huom ei verotusarvosta, joka usein on leasingvuokraa pienempi) vähennetään nettopalkasta.
Uskomatonta mutta totta, siksi minulla ei enää ole ts-autoa, vaan oma, joka tuottaa vuositasolla ihan mukavasti km-korvausrahoja.
Kolme perättäistä työsuhdeautoa minulla oli, joista viimeisin näiden huonompien ehtojen mukainen. Ts-autoilua siis vain liki 10 vuotta, mutta useampia ei ainakaan näillä ehdoilla enää tule, ymmärrettävä, eikö?
Mä en pidä työsuhdeautoani edes lämmitystolpassa, koska sehän kuluttaisi minun sähköä. Aamulla vaan avaimesta käyntiin ja kierroksia kunnolla, niin lämpiää. Kovilla pakkasilla pistän käyntiin ja käyn hörppäämässä keittiössä vielä kupin kahvia, jotta lasit sulaa sillä välin. Edes työpaikan pihassa ei juuri kukaan laita tolppaan työsuhdeautoaan, ainoastaan ne joilla oma auto laittavat tolppaan.
Oman autoni kyllä vahaan säännöllisesti, mutta työsuhdevekotin ei puhditu minun vedellä. Halvin harjapesu riittää silloin tällöin ja maalinpinnasta sen ehkä huomaa.
Kuulostaa kovin tutulta...
...että teistä kummallakaan ei ole työsuhdeautoa. Koskaan.
Kateellisten panettelua kun isin autoa ei ole lupa rääkätä. Vinkkinä viikoksi, hanki ensin työpaikka!
eli ihmisillä millä auto kestää kestää myöskin
muut tekniset vempeleet.
Käsitykseni mukaan jotkut vaan ymmärtävät
koneidensa toiminnan paremmin kuin toiset.
Ja koneiden kestäminen kun riippuu suuresti
käyttäjän taidoista ja huollosta niin näin
siinä käy.
Naapurini on tällainen ihme; ajelee -80 Tojotalla,
telkkarinsa eräs Suomen ensimmäisistä väritöllöistä,
osti nykyisen astianpesukoneensa silloin kun ajat
sitten sotaväen käynyt poikani syntyi jne.
Ja kaikki vehkeet hänellä toimii lähes ikuisesti.
Tosin hän on niin kätevä käsistään että korjaa pienet
viat ennekuin niitä ehtii edes huomaamaan, pitää
minunkin laitteet kunnossa.