Haluaako aluepolitiikan
"asiantuntija"
7125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
eriarvoistumista ja aluepolitiikan kurjuutta! Onneksi ruuan arvonlisävero siirtyy täysin kuluttajille ja tilanne on korjattu, kauppahan ei missään tapauksessa käytä tilannetta hyväkseen (tai ei ole jo käyttänyt;.)) Kepulaiset on jakautuneet useaan leiriin ja se on hyvä. Syrjäseuduilta tulee ankarasti niitä "rotestiääniä"!
http://www.iltalehti.fi/oulu/200809058217231_ou.shtml
Oulu on suuri ...
Kirjoittanut: oivahärkönen 3.6.2005 klo 22.19
... keskustalainen projekti.
Keskustan johtama aluepolitiikka, jonka avulla jo Kekkosen aikana rakennettiin tasapainoinen maa, perustui osaamiskeskusten perustamiseen. Silloin ryhdyttiin rakentamaan maakunnallisten yliopistojen verkostoa ja niihin tukeutuvia kasvukeskuksia. Jo silloiset ”koklipit” vastustivat niitä selittäen, ettei pääkaupunkiseudun ulkopuolella voi olla toimivia yliopistoja ja korkeakouluja. Mutta maalaisliitto ja Kekkonen ne rakensivat. Tämän työn hedelmiä näemme nyt ainakin Oulussa, Tampereella Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa jaVaasassa. Kaikissa näissä keskuksissa on edelleenkin vankka Keskustan kannatus, erityisesti Oulussa.
Keskustan aluepolitiikka perustuu edelleenkin tällaisten osaamiskeskusten varaan. Keskusta haluaa nimenomaan kehittää maakuntien keskuksia ja luonnollisesti myös varsinaisella maaseudulla sinne luontevasti kuuluvaa yritystoimintaa. Mielipidepankin harhauttavasti jokaisessa kirjoituksessaan mainitsemalla maataloustukiaisiin perustuva aluepolitiikalla ei osaa tässä keskustelussa. Maataloudella on nykyään vähäinen merkitys kansantaloudelle, 1,2 % kansantulosta ja pari prosenttia väestöstä. Maatalouspolitiikka on eri asia kuin aluepolitiikka. Sitäkin tosin harjoitetaan maakunnissa; sitä on vaikea keskittää vain Helsingin seudulle.
Nykyisellä Lipposesta irtaantuneella demarien ministeriryhmällä on terveitä ajatuksia rakentaa yhdessä kepun kanssa tasapainoinen maa. Niinpä entisillä pahimmilla työttömyysalueilla on työttömyys alkanut laskea. Esimerkkinä on hyvä mainita, että Joensuun seutu oli maan nopeimmin kasvava alue viime vuoden loppupuoliskolla. Valitettavasti pääkaupunkiseudulla työttömyys on alkanut nousta, kun Lipposen ja Niinistön kekittämispolitiikan kuplat ovat puhjenneet. Myös turha ja kansakunnan varoja syönyt muuttoliike on tasaantunut.
****
Laajaan hakuun kirjoittajaksi oivahärkönen ja hakusanaksi Oulu.
Sieltä lisää oivaa kepuylistystä.
... yli 3 vuotta vanhan kirjoitukseni. Missähän tilassa maa makaisi, jos lähinnä maalailiitto/keskustapuolueen toimesta ei olisi edes yritetty jo vuosikymmenten ajan kehittää maakuntakeskuksia, jotka antavat syrjäseuduillekin paremman tuen kuin viimeisinkin Lipposen ja Niinistön ajama kekittämispolitiikka vain Helsingin seudulle rakennettavasta suuresta eurooppalaisesta metropolista. Siitä kärsitään vieläkin niin Helsingin seuduulla kuin maakunnissakin. Mutta nykyisen hallituksen politiikka tervehdyttää vähitellen maata.
Ouluaiheisia kirjoituksiasi ei ollut jäljellä enää kuin kaksi?
Poistitko ne muut?
Olitko niin typeriä kirjoittanut?
... kuin, että on vielä alueplitiikalla ja kepulla töitä. Missä tilassa maakunnat ja syrjäseudut olisivatkaan, jos lipposlaiset olisivat päässeet hallitsemaan maata.
Vituiksi on mennyt kepun aluepolitikointi.
Enää et voi syyttää Lipposta suoraan, joudut rakkauttasi kepua puolustamaan jo noinkin lapsellisella jossittelulla; jos Lipponen olisi..