Testogelin vaikutus

Minulla ollut jo pitkään verenpaineongelmia ja niihin haettu sopivaa lääkitystä.Lukemat olleet luokkaa 140-160/ 93-100. Viikko sitten lisättiin yksi lääke verenpaineeseen ja aluksi vaikuttikin siltä että erityisesti alapaine olisi laskusuunnassa. Samaan aikaan aloitettiin Testogelhoitokokeilu, testosteroniarvo alle 12 ja ikää 42 v. Nyt vaikuttaisi siltä että verenpaine olis noususuunnassa, verenpaineen nousuhan mainitaan yhtenä Testogelin mahdollisista sivuvaikutuksista. Onko muilla vastaavantyyppistä kokemusta Testogelin käytöstä ja sen vaikutuksista erityisesti verenpaineeseen. Itselläni Testogelhoito aloitettiin lähinnä seksuaalisen haluttomuuden ja erektio-ongelmien takia mutta vaikuttaa hyvin arveluttavalta hoitoa jatkaa koska ensisijaisen tärkeää olisi saada pitkään koholla ollut verenpaine normaalitasolle.
1677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ettei vaikuttanut mitään ainakaan mulla.vuoden ajan vetelin yläkroppaani ja vaikutus nolla.sen jälkeen piikkiä 3kk välein."avot" alkoi arvot nousemaan normaaliin,ja olokin parani.erektiot parani jopa liikaakin?aina tekis mieli naista.suosittelen piikkiä,muuten en usko arvojen nousevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verenpaineeseen kirjoitti:

Minulla ollut jo pitkään verenpaineongelmia ja niihin haettu sopivaa lääkitystä.Lukemat olleet luokkaa 140-160/ 93-100. Viikko sitten lisättiin yksi lääke verenpaineeseen ja aluksi vaikuttikin siltä että erityisesti alapaine olisi laskusuunnassa. Samaan aikaan aloitettiin Testogelhoitokokeilu, testosteroniarvo alle 12 ja ikää 42 v. Nyt vaikuttaisi siltä että verenpaine olis noususuunnassa, verenpaineen nousuhan mainitaan yhtenä Testogelin mahdollisista sivuvaikutuksista. Onko muilla vastaavantyyppistä kokemusta Testogelin käytöstä ja sen vaikutuksista erityisesti verenpaineeseen. Itselläni Testogelhoito aloitettiin lähinnä seksuaalisen haluttomuuden ja erektio-ongelmien takia mutta vaikuttaa hyvin arveluttavalta hoitoa jatkaa koska ensisijaisen tärkeää olisi saada pitkään koholla ollut verenpaine normaalitasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu