Laitan linkin että pääset lukemaan mitä tästä asiasta on kirjoittanut Pasi Turunen.
http://www.uskonpuolesta.fi/artikkelit/helvetti.htm
ole hyvä!
http://www.uskonpuolesta.fi/artikkelit/helvetti.htm
ole hyvä!
helvetti ja Jumalan rakkaus
tämä on Pasin kirjoituksesta
11235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
taas viedään harhaan ihmistä kun pässiä.
Vain sen takia, että joku on kirjoittanut raamattuun sanat että tämä kirja on totuus ja jumalan sanelema.
Kumma kuinka moninkertainen murhaaja paavalikin sai taivaspaikan.
Olipa pitkä teksti, jota en jaksanut lukea loppuun saakka. Puolessa välissä, kun hän oli kirjoittanut keskustelukumppanin johdattelemisesta, tuli mieleeni, että manipulointi. Hän käytti käsitettä johdattelu, mutta minä luin "manipulointi". Mikä olisikaan paras tapa saada juuri se vastaus, jota itse haluaa, kuin manipulointi? Kirjoittaja on yksinkertainen mieleltään, koska laittaa maallisen ja taivaallisen "oikeuslaitoksen" samanarvoisiksi. Jumalan oikeudenmukaisuus kattaa huomattavasti laajemman alueen kuin maallinen. Maallista ja taivaallista ei pitäisi laittaa rinnaikkain, koska taivaallinen on paljon korkeampi kuin maallinen.
Koska en jaksanut lukea tektiä loppuun asti, heitän kysymyksen: heittääkö Jumala, joka on rakkaus, ihmisen helvettiin? Mielestäni ei heitä, sillä se sotii rakkauden olemusta vastaan. Jumalan puhdas rakkaus ei tee mitään negatiivista, kuten helvettiin heittäminen. Ihmiset ovat ymmärtäneet väärin helvetin. Helvettiin uskominen on sellaisen ihmisen ajattelua, joka ei vielä tiedä millainen oikea Jumala on ja mitä oikea rakkaus tekee ja ei tee. Keskenkasvuiset ihmiset luulevat pelkojensa vuoksi, että helvetti on olemassa. Mutta ihminen, joka tietää millainen Jumala oikeasti on, ei pelkää, eikä usko helvettiinkään, koska rakkaudessa ei ole helvettiä eikä kidutusta.
Helvetti ja kidutus sopivat keskiaikaisen ihmisen maailmankuvaan, mutta suurin osa nykyihmisistä ei onneksi hyväksy kidutusta missään muodossa, eikä ikuista kidutusta ei voi puolustaa millään.
Minäkin olen kohdannut todellisen Jumalan, joka on rakkaus - ja rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa, kuten Paavalikin kirjoittaa. Ainoa oikeudenmukainen rangaistus olisi se, että joudumme itse tuntemaan sen tuskan, jota olemme aiheuttaneet muille - eikä sen tarkoitus ole rangaista vaan kasvattaa.
Rakkaus ei ymmärtääkseni tee pahaa kenellekään, itsellekään. Ei siis ole rangaistusta, missään asiassa. "Vain" rakkaus.. :) Rakkaus on pitkämielinen, ei etsi omaansa, ei katkeroidu. Vai mitä olet "Kempiläinen" mieltä? Rakkaus on.. sitä ei tarvitse pusertaa itsestä, koska Jumala antaa soimaamatta. Näkisitpä ihmiset, joita tapaan ;) He menevät "ihan letkuiksi" ;D Hassua nähdä rakkauden vaikutukset, vaikken tee käytännössä mitään, vaan olen paikalla. :)
apostoli Johanneskin kirjoittaa, että "täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta". Minusta tuntuu, että Johannes on Jumalan tuntemisessa valovuosia aikalaisiaan edellä ja kirjoittaa tässä asioita, jotka menevät vieläkin useimmilta uskovilta yli hilseen:
1. Joh 4:16. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
Rangaistus lienee yleensäkin huono sana, koska se tarkoittaa myös kostamista, eikä Jumalalla käsittääkseni ole tarvetta kostaa kenellekään. Olisi varmaan parempi puhua kasvatuksesta - sehän on käsittääkseni koko tämän materiaalisen maailman tarkoitus. Kuolemanrajakokemukset ovat yleensä kasvattavia: niissä on usein ns. elämänkatselmus, jolloin pääsee itse arvioimaan tekojaan ja myös tuntemaan niiden seuraukset muiden näkökulmasta. Jumala ei näissä kokemuksissa tuomitse tai rankaise vaan yksinkertaisesti pitää oppitunnin.
Hmmm... kyllä: elämä on kasvatusta tai elämä kasvattaa rakkauteen, pikkuhiljaa.
Jäin miettimään sanaa "kuolemanrajakokemus". Ymmärrän sillä sen, että ihmisen sydän pysähtyy joksikin ajaksi ja hän tuona aikana "käy rajan toisella puolella". Ymmärtääkseni ei ole "tällä puolella" tai "toisella puolella" -olemista. Me "vaan" olemme.. Henki meissä on aina. Se ei ole "täällä" ja "tuolla", vaan meissä sisäisesti. Ja se vapautetaan, kun fyysinen keho kuolee.
Mutta.. se varsinainen asiani: olen kokenut, en niinkään fyysistä kuolemaa, vaan vanhojen asioiden kuolemista ajatuksista ja asenteistani. Viimeisin tapahtui 23.8. Pitkästä tarinasta lyhyt: koko viikko oli teemaltaan "pelot". Eri tilanteissa koin valtavan suuria pelkoja, jotka muistuttivat menneistäkin peloista, joita en ollut käsitellyt. Tuona lauantaina (sapattina) itkin Jeesuksen sylissä ja pyysin, että Hän ottaisi pelot pois. En jaksanut enää "pelätä" eli kantaa turhia pelkoja mukanani. Itkin melko kauan (n.30 min). Itkiessä pyysin, että Isä antaa tilalle Pyhän Henkensä, etten jäisi tyhjäksi. Pyysin, että Isä täyttää, jos tahtoo. Olin loppupäivän aivan rättiväsynyt ja nukuin. Sunnuntaista lähtien olen lukenut Raamattua, koska koen, että se "täyttää" ja "ravitsee".
Tällaisen "kuoleman" minä kohtasin ja "selvisin hengissä". Pelkojani käsitellessä näin kaikki pelkotilanteeni ikäänkuin filminauhalta. Sellaista käsittelytapaa olin käyttänyt ennenkin ja se toimi, nytkin. Aiemmin käsittelin häpeää, syllisyyttä, itsevihaa, kateutta jne. muutamia mainitakseni. Jeesuksen veri puhdisti ja Hän pitää "möröt" loitolla. :)
Mitä tuumit tästä?
"Olipa pitkä teksti, jota en jaksanut lukea loppuun saakka."
Olisi kannattanut.
"Jumalan oikeudenmukaisuus kattaa huomattavasti laajemman alueen kuin maallinen."
Muta uskotko sinä edes siihen, tuomitseeko Jumala sinun mielestä? Jos luet sen koko tekstin huomaat, että niinhän kirjoittaja sanookin, Jumalan tuomiot ovat iankaikkisia ja kattavat siis laajemman alueen kuin ihmisten tuomioistuimet. Kirjoituksen perusteella tulee selväksi, että maallinen tuomio on plajon vaatimattomampi kuin Jumalan.
"heittääkö Jumala, joka on rakkaus, ihmisen helvettiin? Mielestäni ei heitä, sillä se sotii rakkauden olemusta vastaan."
Jos puhutaan siitä Jumalasta, joka Raamatussa esitellään, eikä jostain itse kehitetystä epäjumalasta, osa ihmisistä tullaan tuomitsemaan ikuiseen tuleen. Asia ei ole mielipidekysymys, vaan niin asia vain on Raamatun perusteella.
"Jumalan puhdas rakkaus ei tee mitään negatiivista, kuten helvettiin heittäminen."
Jos Jumala tekee niin, se ei ole negatiivista vaan hyvä ja oikein.
"Mutta ihminen, joka tietää millainen Jumala oikeasti on, ei pelkää, eikä usko helvettiinkään,"
Taidat siis uskoa johonkin toiseen jumalaan, kuin Raamatun Jumalaan? Et varmaan myöskään usko Jeesukseen Kristukseen?
Mitä se sinuun kuuluu? Seuraa sinä Jeesusta!!
On hienoa, että olet pystynyt käsittelemään pelkojasi ja saanut niistä rauhan. Minulla on samantyyppisiä kokemuksia, vaikka prosessi on vielä kesken. Minulla on oikeastaan vain yksi pelko: tuntemattoman tulevaisuuden pelko - eli pelko elämänmuutoksesta, josta ei ole mitään aikaisempaa kokemusta.
Olen kuitenkin saanut tämän pelon kuriin ns. hiljaisen rukouksen avulla. Toisin kuin tavallisessa rukouksessa, siinä ei ole sanoja. Se on oikeastaan mielen tyynnyttämistä ja viipymistä Jumalan läsnäolossa. Juuri tämän rukouksen kautta olen oppinut tuntemaan rakastavan Jumalan.
Tästä pelosta on ollut myös se hyöty, että se on opettanut minua elämään nykyhetkessä. Olen oppinut, että vain silloin, kun pystyn keskittymään täysillä meneillään olevaan hetkeen ja siihen mitä olen tekemässä, olen onnellinen.
Tähän liittyy myös tärkein läksy, jota olen viime aikoina opetellut. Olen oivaltanut, että me todellakin pystymme luomaan todellisuutta ajatuksillamme. Asioilla on yleensä kaksi puolta, ja keskittymällä negatiiviseen puoleen lietsomme itsessämme pelkoa ja masennusta. Kaikki pelot liittyvät tavalla tai toisella tuntemattomaan tulevaisuuteen - eikä suurin osa niistä todennäköisesti toteudu tai asiat menevät aivan toisin, kuin on kuvitellut.
Todellinen mielenrauha perustuu oivallukseen, että elämä on vain tässä ja nyt - ja niin se myös huomenna tai ensi viikolla tai vuosien päästä. Jeesus itse puhui tästä selvin sanoin (Matt 6:31-32): "Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' 32. Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan."
En ole kokenut itse kuolemanrajakokemusta mutta eräänlaisen 'kuoleman lähellä' kokemuksen, joka opetti minulle, että kuolema on vain väliverho: Matkalla sairaalaan katsomaan kuolevaa äitiäni koin valtavan majesteettisen olennon läsnäolon ja hetken aikaa katselin tätä elämää ikuisuuden näkökulmasta. Kokemuksessa ei ollut mitään pelottavaa vaan päin vastoin jotakin lohdullista. Silloin tiesin, että äitini kuolisi, mutta jollakin selittämättömällä tavalla tiesin myös, että kaikki oli hyvin.
Myöhemmin olen pari kertaa nähnyt äitini ja muitakin kuolleita läheisiäni välähdykseltä hyvin onnellisina ja kirkkauden ympäröiminä. Olen ymmärtänyt, että jälleennäkemiseen ei ole enää kovin pitkä aika, mutta sitä ennen täytyy saada tietyt asiat valmiiksi tässä maailmassa. Olen myös ymmärtänyt, että tehtäväni aina ja kaikkialla on olla uskon, toivon ja rakkauden sanansaattaja. Ohjeena minulla on Fransiskus Assisilaisen rukous:
Herra, tee minusta rauhasi väline,
niin että sinne, missä on vihaa, kylväisin rakkautta,
missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,
missä epäsopua, loisin yhteisymmärrystä,
missä erehdystä, viittaisin totuuteen,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, kantaisin toivoa
missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi,
missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.
Niin että, oi mestari, en yrittäisi niin etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
pyytää ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,
antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Aamen.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/universalismi.html
En muista kenen kirjoittama kirja oli, mutta se kertoi "tässä ja nyt" -elämisestä. Olisikohan ollut Eckhart tai jokin samantyyppinen nimi. Opettelin ja opettelin, mutta välillä se luiskahtaa pois ja huolehdin taas.. jostain menneestä tai tulevasta. Ajatukseni pomppivat milloin missäkin, varsinkin väsyneenä, kuten nyt. Tässä ja nyt :) Kalenteri ja kello näyttävät jotain.. mutta olen Tässä ja Nyt!
Opettelen..
Tuon Assisilaisen rukouksen olen lukenut usein ja se tyynnyttää. Kiitos, kun muistutit.
Kaikkea hyvää, toivottelen ja poistun askareisiin.