olen 16 vuotias sureva lukiolais tyttö sodankylästä, minun veljeni hukkui viime kesänä ollessamme mökillä ja hän oli vasta 13 vuotias ja hän oli aina yksinäinen ja hänellä ei ollut paljoak avereitakaan olisi hyvä jos joku surisi myös sukuni lisäksi
veljen kuolema
16 vuotias sodankylästä
51185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Syvimmät osanottoni!!!
Osanottoni suureen suruusi. Isoveljeni kuoli kaksi vuotta ja kolme kuukautta sitten hukkumalla. Silloin tuntui kuin puolet minusta olisi mennyt. Edelleen melkein päivittäin kaipaan häntä,mutta niin kuluneelta kuin se kuullostaa niin ajan kuluminen helpottaa...pikku hiljaa se suunnaton suru muuttuu kaipaukseksi, jonka kanssa pystyy elämään.
Tiedän miltä tuntuu menettää veli. Isoveljeni kuoli 5 vuotta sitten auto-onnettomuudessa, kun itse olin 16-vuotias. Silloin ihmiset toistelivat sitä, että "aika parantaa" ja se oli ärsyttävintä koskaan, koska silloin surun määrä oli niin ylitsevuotava. Tärisin raivosta niille ihmisille, jotka sanoivat, että se helpottaa. Minusta se oli väärin ajatella veljeäni kohtaan. Mutta totta, suru on helpottanut, mutta ei se koskaan katoa.
Eniten suren veljeäni, että kuinka hyvä elämä häneltä jäi elämättä. Mutta uskon tarkoitukseen ja olen löytänyt veljeni kuolemasta monia hyviä ns. "seurauksia".
Voimia sinulle. Edessäsi on raskas ja pitkä surutyö, toivon että löydät ystäviä joille puhua ja jotka kuuntelevat. Ja toivottavasti löydät kohtalotovereita, heidän kanssaan keskustelu on oikeasti huojentavaa. Tieto siitä, että joku tietää miltä sinusta tuntuu, tuntuu todella lohdulliselta.
Otan osaa suruusi. Olet ajatuksissani, sinä ja sukusi. Olen itse menettänyt mieheni myös onnettomuudessa, 4 vuotta sitten. Aika on ihmeellinen asia, suru hellittää vähitellen, vaikka sitä ei uskoisikaan silloin kun tapahtuneesta on vasta vähän aikaa kulunut. Surun vähetessä kauniit muistot antavat lämpöä ja auttavat myös jaksamaan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellenne.
Hei tyttö sodankylästä. Me kaikki jotka olemme kohdanneet kuoleman ja sitä kautta läheisen menettämisen tunnemme surua ja myötätuntoa toistemme surussa. Me kaikki tiedämme miten mustaa se ja löhdutonta se on. Menetämme toivomme paremmasta elämästä ja monet arvomaailmamme muuttuu. Jos kuolema ei olekaan elämän vastakohta, vaan syntymä nurinpäin? Se on meidän kaikkien osa tehtävä. Jostakin olemme tulleet ja jonnekin menemme. Itse uskon, että kuolleet läheisemme eivät ole siellä jossakin yksin. He ovat siellä yhtä ja ovat vastassa meitä kun me saavumme sinne. Sinä olet mielessäni ja kesäkuussa kuollut poikani on veljesi kanssa. Elä elämäsi turvallisin ja rohkein mielein.