S -ALAT -arvo

S -ALAT -maksa-arvoni on ollut jo muutamia vuosia koholla. Esim. vuonna 2001 se oli maaliskuussa 80 ja syksyllä 91. Nyt, pari vuotta myöhemmin, arvo on noussut lukemiin 126. (Normaalin raja lienee 50.)

Olen 29-vuotias. Alkoholia nautin "suomalaiskansalliseen tyyliin", siis kerran viikossa kunnolla. Sairauksia tai lääkityksiä ei ole. Muut veriarvot ovat normaalin puitteissa, kolesterolin lievää kohonneisuutta lukuun ottamatta.

Olisiko jollain kokemusta kertoa, kuinka huolissani minun tulee tuosta poikkeamasta olla?
53315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

S-alat arvo on juuri ns. perinteisin maksa-arvo joka näyttää kun maksaa jokin tekijä on rasittanut. Eli yleensä se klassinen jossa havaitaan että esim. alkoholi aiheuttaa jo pientä kuormitusta.

Tästä nyt saa sen kuvan että olet tuota kerta viikkoon kunnolla -tyyliä harrastanut jo pidempäänkin ja se aivan puhtaasti tilanteen selittääkin melko todennäköisesti kun kerran kaikki muu vaikuttaisi olevan ok kuten kerroit.

Tuo 126 sen verran koholla oleva luku jo alkaa olla että kuten nyt varmaan lääkärikin on sanonut tai ainakin sanoo, niin tuollaisen selvitys tehdään ihan rutiinijuttuna siinä mielessä että ensin kannattaa (ja täytyykin) olla yhtään maksaa kuormittamatta jokin aika, yleensä tuollainen 4-6 viikkoa jo "terveen maksan" kyseessä ollessa riittää siihen että jos syynä on pelkkä alkoholi niin sitten kyllä arvot jo laskevat.

Jos taas arvot eivät ole laskeneet tai ovat jopa kohonneet niin silloin voidaan taas alkaa kallistua siihen suuntaan että maksassa mahdollisesti on jo jotain vikaa tai mahdollinen sairaus, tosin maksa on sellainen elin että sen arvojen muutoksiin voi vaikuttaa niin moni muukin asia kehossa että yksiselitteistä juttua ei koskaan oikein osaa kukaan sanoa ennen kuin on tutkittu.

Kaiken a ja o nyt kuitenkin on että olisit hyvän aikaa rassaamatta maksaa eli toisinsanoen pitäisit täysin tipattoman pätkän etkä myöskään vähättelisi lekurille alkoholinkäyttöä, koska mistään testeistä ei ole mitään hyötyä kenellekään, vähiten itsellesi jos annat ymmärtää että alkoholilla ei voi olla osuutta asiaan ja aletaan samantien tutkimaan, tai niin että tissuttelisit samalla edelleen. Meinaan kun tuo alkoholi on kummiskin se kaikista todennäköisin juttu niin se on kaikista helpointa vain olla nyt ensin kausi selvänä jonka jälkeen sitten ollaan paljon viisaampia mahdollisista syistä. Jos arvot palautuvat niin sittenhän syynä oli vain viina ja tiedät että ei kannata enää ainakaan pitkiä pätkiä juoda joka viikko.

Meinaan silloin kun nyt kummiskin jo noihin lukuihin nousevat maksa-arvot niin se on aina osoitus että se on rasittunut ja vaikka palautuukin tavallisiin rajoihin niin silti se on merkki että se on jo hieman kokenut kuormitusta joka äkkiä tulee sitten uudelleen.

Mukavampi ja helpompi tie on kuitenkin aina pitää selviä kausia kuin vetää jatkuvalla riskirajalla rassaten sisuskaluja siihen pisteeseen että joku kerta alkavat reistailla oikein kunnolla.

Eli pidäpä tipaton kuukausi niin olet jo paljon viisaampi missä mennään.

Äänestä
  • eli rasvamaksan puolella ollaa jonkinverran...

    Äänestä

  • gamma-GT kirjoitti:

    eli rasvamaksan puolella ollaa jonkinverran...

    mulla on ollu maksa-arvot jo kohta vuoden päin peetä...!!! toinen arvo on kaks kertaa korkeempi ku sais ja toinen on ollu pahimmillaan viis kertaa yli sallittujen rajojen...!!! voisko joku kertoo jos on tietoo, et mistä moinen johtuu?? mulla on ollu syömishäiriöö (anorexia-diaknoosilla, vaikken harrasta liikuntaa ollenkaan....!!!) eli varmaan aika paljon johtuu siitä??? vastatkaa joku pliis... olis apua ja rauhoitusta mullekkii

    Äänestä

  • gamma-GT kirjoitti:

    eli rasvamaksan puolella ollaa jonkinverran...

    mitä tilaa ...

    Äänestä

niin kuolet ja saat ikuisen terveen elämän ilman vaivoja ja huonoja maksa-arvoja

Suomalaiskansallinen tyyli ....
Eikö mitenkään voi poiketa tyyleistä

Oletko virran vietävissä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksa-a kirjoitti:

S -ALAT -maksa-arvoni on ollut jo muutamia vuosia koholla. Esim. vuonna 2001 se oli maaliskuussa 80 ja syksyllä 91. Nyt, pari vuotta myöhemmin, arvo on noussut lukemiin 126. (Normaalin raja lienee 50.)

Olen 29-vuotias. Alkoholia nautin "suomalaiskansalliseen tyyliin", siis kerran viikossa kunnolla. Sairauksia tai lääkityksiä ei ole. Muut veriarvot ovat normaalin puitteissa, kolesterolin lievää kohonneisuutta lukuun ottamatta.

Olisiko jollain kokemusta kertoa, kuinka huolissani minun tulee tuosta poikkeamasta olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu