taksia sai oottaa eikä sitä koskaan tullu..

oottelin taksia niiden paalulla ainakin yli tunnin.Eka oli pitkä jono, edellä olevat sai taksin.Soitettiin taksia kahdesti ei näkynnä, vastattiin siihen puheluun kyllä.

Sitten paikalle ajoi taksi joka toi ihmistä, rynnättiin kysymään ottaako kyytiin, meitä meni kahteen erisuuntaan asiakkaita samaan taksiin, kun ei enää jaksettu ootella kylmäkin oli.
Se siitä palvelusta, taksat on noussu mutta palvelut ne katoaa??ja liikepaikoilla joissa ihmisiä piisaa???onko tää suomi menny oikeesti kaikessa siihen et palvellaan kahden viikon päästä..
101613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eihän toi nyt mitään uutta ole kartelli toimii.

Äänestä

Odottelit ilmeisesti Helsingin keskustan tolpalla? Etkä tiedä että Keskusta on nykyisin kävelykeskusta ainakin viikonloppu öisin porukat käsittänyt sen niin joten autolla(koskee myös takseja) on mahdotonta päästä perille asti koska kaikkialla ihmiset kävelee pitkin katuja luultavasti omistavat ne.
Joten käveleppä jonnekkin lähiöön ja ota taksi sieltä. Varmasti onnistuu paremmin kuin kävelykaduilta kuten mannerheimintie,kaivokatu, freda, espat, yms.
Ei ole taksien syy jos kävelykaduilla ei saa ajaa:) Tai jos ajaa niin tulee kenkää,nyrkkiä, pulloja sylkeä ym kivaa päälle.

Äänestä
  • Eli tämä suomennettuna:V...tun nuija et kai sä kuvittele että taksit olisi viikonloppu yönä töissä?Ethän sinäkään ole,joten kävele ja kärsi.

    Äänestä

  • ...........s.............s... kirjoitti:

    Eli tämä suomennettuna:V...tun nuija et kai sä kuvittele että taksit olisi viikonloppu yönä töissä?Ethän sinäkään ole,joten kävele ja kärsi.

    Eipä siellä ole kuin kakaroita joita sedu juottanut, joten eiköhän poket hoida ne sit pihalla:)
    Toisekseen työmaa aitaukset ja muut liikennemerkit vaihtelee paikkoja niin usein yöllä ettei stadilainenkaan vosikka osaa siellä sitten enään kulkea. Joten ei muuta kuin kävelemään, tai sitten sillä metrolla millä tulittekin...
    Voikun äiti näkisi nyt oman pikku kullanmurun, kuinka fiksusti hän viettääkään iltaa kavereitten kanssa!

    Äänestä

...ole niin pöllö, että lähtisi öisin stadin keskustaan jurrisia suomalaisia hakemaan.

Kadut pullollaan jurrisia, hyökkäilevät autojen eteen henkensä kaupalla, potkivat takseja, haistattelevat, vittuilevat, yrjöävät autoon, riehuvat ja rällästävät.

E-hei, minä ajan vain päivisin....

Sanonko sulle kuka on ainoa yötyöläinen?

Et tiedä vai? No, sehän on



































mulkku!

Äänestä

Avaukseesi ei taatusti tule ainuttakaan asiallistta vastausta.

Joku kusipää taksikuski korkeintaan voi kysyä mikset mee bussilla tai kävele niin lämpiät.

Äänestä

Niin kauan, kun yötaksa on näin surkea kun se nykyisin on, saat odotella enenevässä määrin taksia. Katsos kun kukaan joka arvostaa itseään edes piirun verran, ei lähde ainakaan stadin yöhön kuuntelemaan kusipäisten suomalaisten vittuilua ja uhkailua!

Yötaksa on tuplattava ja kas, jo löytyy innokkaita ajureita. Näillä taksoilla en ainakaan itse yöksi taksin rattiin lähde, EN!

Myös asiakkaan asenne on muututtava kuskeja kohtaan. Kuskit eivät lähde stadin yöhön huvikseen kuuntelemaan sekoilujanne, ei, siellä ollaan TÖISSÄ! Kuskille on annettava työrauha.

Äänestä
  • peiliin.

    Juttelet niin aivottomia "taksikuskina" esiintyen, ettet taida itsekään ymmärtää mitä höriset.

    Sata uutta lupaa Helsinkiin toisi myös lisää päivävuoroihin autoja.

    Sitten on TJP, Kajon, Kovanen, Seaport Express ym. kymmenittäin, jotka voivat ajaa sinun puolestasi päivä ja yövuorot, jotta voit mennä sinäkin "ryyppäämään" keskustaan työttömyys korvauksiasi.

    Arvaa tuleeko sinua hakemaan eis PIZZA TAXI.

    Äänestä

  • katsoa kirjoitti:

    peiliin.

    Juttelet niin aivottomia "taksikuskina" esiintyen, ettet taida itsekään ymmärtää mitä höriset.

    Sata uutta lupaa Helsinkiin toisi myös lisää päivävuoroihin autoja.

    Sitten on TJP, Kajon, Kovanen, Seaport Express ym. kymmenittäin, jotka voivat ajaa sinun puolestasi päivä ja yövuorot, jotta voit mennä sinäkin "ryyppäämään" keskustaan työttömyys korvauksiasi.

    Arvaa tuleeko sinua hakemaan eis PIZZA TAXI.

    Tässä oli juuri sitä aivotonta asiakkaan vittuilua, jota yövuoroja ajava joutuu kuuntelemaan.

    Esiinnyn taksikuskina, jota olen ollut taatusti kauemmin kuin sinä. 40 vuotta tuli täyteen. Luuletko todella, että näillä vuosilla ajaisin vielä yövuoroja?????? Ja kuuntelisin teinien vittuilua ja sikailua??? Älä unta näe!!

    Lisätköön minun puolestani vaikka tuhat uutta lupaa, jään eläkkeelle vajaan vuoden päästä.

    TJ!!

    Äänestä

Alkuperäiselle: Ilmeisesti siis kaupunki oli Helsinki? Kerroit että puhelimeen vastattiin, mutta mitä keskusneiti sinulle vastasi? Ihmettelen kyllä jos tolpalle ei ole autoja saapunut vaikka jonoa ollut. Tilaustahan ei nimellä tolpalle laiteta. Syyn varmaan arvaatkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harvoin yöllä menossa.. kirjoitti:

oottelin taksia niiden paalulla ainakin yli tunnin.Eka oli pitkä jono, edellä olevat sai taksin.Soitettiin taksia kahdesti ei näkynnä, vastattiin siihen puheluun kyllä.

Sitten paikalle ajoi taksi joka toi ihmistä, rynnättiin kysymään ottaako kyytiin, meitä meni kahteen erisuuntaan asiakkaita samaan taksiin, kun ei enää jaksettu ootella kylmäkin oli.
Se siitä palvelusta, taksat on noussu mutta palvelut ne katoaa??ja liikepaikoilla joissa ihmisiä piisaa???onko tää suomi menny oikeesti kaikessa siihen et palvellaan kahden viikon päästä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu