Olen harkitsemassa rintojen suurennusta Virossa ja kaipaisin kovasti kokemuksia maan sairaaloista/kirurgeista... Hinnat ainakin kovasti houkuttelee, kun ei mielellään maksaisi samasta työstä/lopputuloksesta peräti 50 prossaa enemmän... Kiitos
VIRON
plastiikkakirurgeista
91099
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moikka,
Itse kävin virossa rintojen suurennuksessa perjantaina (5.9). Muuten olen ihan tyytyväinen (lopputulosta vielä tietysti vaikea sanoa) mutta asia joka minua ihmetytti oli informaation puute. Kirurgin kanssa pystyin vaihtamaan vaan pari sanaa ja tuntui ettei hän hirveästi minua kuunnellut. Kävi huoneessa, teki tussilla piirrot rintoihini ja lähti. Seuraavaksi annettiinkin jo esilääkitys ja hetkeä myöhemmin minut laitettiin kävellen leikkaussaliin. Myöskään jälkihoito-ohjeita en paljon saanut kirurgilta, ja särkylääkereseptiä en saanut, vain yhden levyllisen mukaan. Onneksi olin tutkinut asiaa itse netistä ja tiesin miten toimia. Mutta uskon että muuten tulokset ja virossa kirurgien taito on samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta tosiaan tuntui että potilasta ei kohdeltu tarpeeksi hienovaraisesta ja tuntui olevan sisään ulos -periaate sairaalassa.
Mutta hinnathan ovat kyllä edullisempia kuin Suomessa. Heikkohermoisille en viroa suosittele.
Mutta kaikin puolin muuten ok.
Kerron silikonileikkauksestani Virossa. Ensiksi ylistettiin lääkäriä, että hän olisi joku professori, joka pitää luentoja Euroopassa ym. Hänen piti siis olla hyvin pätevä. Paikan päällä kuitenkin selvisi, että hän vasta opiskelee alaa. Leikkauspäivänä lääkäri oli myöhässä, koska oli luennoilla!
Jotkut hoitajista eivät osanneet suomea, ja jotkut olivat niin nuoria tyttöjä, että epäilin, olivatko alaa edes lukeneet. Eräs heistä ei osannut tavallista verenpainettakaan mitata, kun ei osannut laittaa tarraa kiinni käsivarteen.
Onneksi suurimmilta vaikeuksilta vältyttiin, vaikka komplikaatioita oli ja paljon. Jouduin turvautumaan Suomen yksityisiin kilinikoihin, ja kustannukset vain nousivat. Hematooma eli verenpurkauma oli kauhea vasemmassa rinnassa. Kuume nousi, ja haava alkoi vuotaa.
Yritin alussa soitella ongelmista kyseiseen firmaan, mutta hoitaja ei viitsinyt kuunnella loppuun, vaan laukoi jo suoriltaan, että kaikki oli vallan normaalia ja kuuluisi asiaan.
Loppujen lopuksi menin niin huonoon kuntoon, etten millään olisi jaksanut matkustaa Helsinkiin asti ja sieltä sitten Tallinnaan jatkotoimenpiteitä varten. Piti hoitaa hoidot loppuun omalla paikkakunnalla.
Paikkakuntani plastiikkakirurgi otti minut viimein vastaanotolleen, kun rukoilin ja kerroin, että asia oli kiireellinen. Suomalainen lääkäri kun on, hän ei mielellään korjaile toisten töpeksijöitten vahinkoja.
Lääkäri haukkui Viron ja sanoi, että siellä ei edes tunneta sellaista kuin plastiikkakirurgia. Kuulemma sellaista siellä ei virallisesti harjoiteta eikä opeteta, vaan ns. lääkärit ovat itseoppineita.
Tulehdusvaara oli mulla 50 % johtuen siitä, että ompeleet oli ommeltu ihan miten sattuu, ja leikkaushaava oli auki ihan syvältäkin. Jos olisin saanut tulehduksen, olisi minun taas pitänyt käydä Virossa leikkauttamassa rinta pois ja käyttää ulkoista implanttia ainakin puoli vuotta ja sen jälkeen harkita uutta leikkausta.
Nyt operaatiosta on kulunut puolitoista vuotta. Vasen rinta on tunnoton ja herkkä kosketuksille. Ei tunnu hyvälle kosketukset. Haavaompeleet ommeltiin niin tökerösti kiinni, että selvät arvet on jääneet. Näkyy tosi hyvin, että rintoja on leikelty.
Välillä tuntuu pistoksia vasemmassa rinnassa, ja epäilen kapseloitumista, sillä jo nyt tuntuu rinta tiukemmalle ja kovemmalle kuin oikean puoleinen. Omalta osaltani suosittelen, että kyseistä leikkausta kannattaisi todellakin harkita tarkasti.
Jos asia ei ole kovin akuutti, niin suosittelen jättämään väliin. Panokset ovat erittäin korkeat, sillä terveys on aina ykkösasia. Menettää voi niin paljon, ja tulokset eivät välttämättä ole itseä miellyttävät.
oliko Jyri Kullamaa?
Niin juuri itseäkin kiinnostaisi oliko tämä Kyllimaa,vai miten tuo nyt kirjoitetaan kirurgina?? olisi kiva kuulla myös jatkossa jos saa udella miten paraneminen on edennyt kun tosiaa vakavasti harkitsen ja olis kiva kuulla mitä on edessä =)
vastauksista!! Juu itseäkin kiinnostaisi oliko juuri tuo em Kullimaa, miten nyt kirjotetaankaan niin kirurgina?? Itse kun ihan vakavasti harkitsen leikkausta juuri saman kirurgin toimesta ni olisi tosi mukava kuulla miten toipuminen etenee että tietää mitä on odotettavissa =) Itselle oikeastaa ei väliä asiakaspalvelun laadulla, vaan lopputuloksella...
Kirurgin nimi oli Jyri Kullamaa.
Vaikutti kyllä ammattitaitoiselta kun niin nopeasti osasi katsoa kaiken. Toisaalta, konsultaatiossa käydään kaikki asiat läpi ja saa jälkihoito-ohjeet tms, joten ehkä siksi kirurgi ei niistä paljoa puhunut. Ja käsitin että kyseinen kirurgi oli aika kiireinen, monta leikkausta päivässä.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, lopputulosta on vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa, mutta ainakin nyt kaikessa tötteröissään näyttää oikein hyvältä. Nyt siis neljäs päivä ja töihin tulin jo eilen. Täytyy vaan olla varovainen ettei satuta itseään, aikas lailla nuo tikit puristaa ja kolottaa ja rintalihakset välillä kiukuttelee kun vieraat esineet sinne viekkuun laitettu :)
Mutta voin laittaa tänne viestiä kun lopputulos on paremmin selvillä :)
jeps, kiva kuulla että ihan työ kykysenä voi olla =) Paranemisia
Jyri Kullamaa leikkasi minutkin.
Mielestäni erittäin ystävällinen ja miellyttävä.
Kiireinen hän tosin oli. Vastaili kyllä kysymyksiin, mutta ei mitään turhia jäänyt jaarittelemaan :)
Minulla oli laatukirurgiasta saadut jäkihoito-ohjeet mukana, hän pyysi nähdä ne ja katsoi oliko niihin lisättävää.
Kivut olivat todella lieviä ja työkykyinen olin jo kolme päivää leikkauksen jälkeen.
Leikkaushaavassa näkyvät tikit ovat siistit, eikä mustelmia ole.
Minulle vielä soitettiin jälkikäteen ja kysyttiin, että onko kaikki mennyt hyvin.
Ilman saattaajaa en kyllä olisi toimenpiteeseen mennyt.
Leikkauksen jälkeen oli ihanan rauhoittavaa, kun läheinen ihminen oli siinä vieressä pitämässä kädestä kiinni.
Ilman häntä olisi ehkä tullut aika yksinäinen olo, kun sairaalahenkilökunta oli sen verran kiireistä.
kullamaa leikkasi minutkin, todella tyytyväinen jo nyt, kivut olivat todella lieviä parin päivän päästä, ja nyt kun turvotus on laskenut on muoto jo todella hyvä. arvet ovat todella siistit ja hyvännäköiset. kiireinen ja miellyttävä oli, tuntui tietävän mitä teki ja hän ei saanut minua hermostumaan ollenkaan, joten kävelin leikkuusaliin todella rauhallisena. :) sanottiin että minulle tulee mustelmia, mutta itse en ainakaan huomannut.