Raamatussahan Paavalikin sanoo että tempaus tulee hänen elinaikanaan.
Samoissa jakeissa Paavali sanoo myös että poisnukkuneet noudetaan myös vasta tempauksen yhteydessä.
Paavalikin on maannut haudassa jo melkein 2000 vuotta joten luulisi siellä ajan käyvän pitkäksi ja ahtaan paikan kammon iskevän.
1. Tess. 4:16,17 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Miten luterilaiset suhtautuu Raamatun oppiin jossa kuoleman jälkeen ei ole taivaaseen menoa vaan se on tempaksen odotusta haudassa?
Haudassa tempausta odottamassa
5
203
Vastaukset 5
- E-.
tietysti uskovat Paavalin sanoja ja lisäksi he uskovat olevansa tervejärkisiä.
Jälkimmäinen vaatii minusta erityisen paljon uskon lahjaa. - ymmärrä?
Jeesus lupasi tulla PIAN, aikalaistensa vielä eläessä. Mitä te vielä odotatte, kun 2000 vuotta on jo kulunut, eikä mitään ole tapahtunut. Eilen oli telkassa hyvä ohjelma, jossa kerrottiin, että ei ole maailmanloppu vielä tulossa.
- vastauksia
uskovilta, sillä luterilaisten oppien uskominen vaatii ajattelun välttämistä.
luterilaisille.
Kirkossa saarnataan kuolleen menevän taivaan iloihin.
Raamatussa taas kerrotaan että kuollut menee vasta hautaan odottelemaan Jeesuksen uutta tulemista.- siunaavat?
"Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman, Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä."
Hautaanhan tässä jäädään odottamaan viimeistä päivää. Mitenkähän se jeesus maan herättää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va792024Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661249Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251072- 1411038
- 93759
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa122740- 45707
- 59665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60634