KEPU otti edellisessä vaaleissa teemakseen”Äänestä itseäsi”. Sen itsekkäämpää teemaa tuskin olisi voinutkaan valita. Nyt teemaksi on otettu koti.
Laihialainen maakauppias Alexander Filander (myöh. Santeri Alkio) kuvasi maalaisliiton alkuaikoina tai jo ennen niitä kurjuutta ja kotia seuraavasti. Kun Kepu ajaa kodin etua, se tuskin on muuttunut miksikään noista ajoista, joita Alexander Filander kuvaa 140 vuotta sitten kirjoituksessaan Syvistä riveistä:
"Heistrokin Liisaa, kuinka pyhkäsi itsensä pois, kun ruvettiin puhumaan
yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä. "Hyvät ihmiset, kuinka on
tyly, vaikka juur'ikään kertoi, kuinka hänellä oli hätää, kun luuli
oman tupansa palavan. Voi sentään sitä ihmisluontoa... Olisi nyt
luullut kaksin-käsin vetävän naapuriansa kotiinsa, kun tällainen
onnettomuus tapahtui."
"Sanoa Heistrokin Liisaa! Tuskissa ne ystävät koetellaan", lausui
Helpon Tiina.
"Tule meille Sanna lastesi kanssa", jatkoi hän. "On siellä ainakin
lämmintä tulevaksi yöksi, vaikka ei muuta olisikaan. Mutta sitä lintu
linnulle, jota linnulla itselläkin."
"Kiitoksia Tiina."
Sanna katseli tuleen, joka vielä jokseenkin voimallisesti paloi, sillä
se oli juuri läjään räsähtänyt. Tunsi jonkullaisia kiitollisuuden
tunteita niitä kohtaan, jotka siinä vielä sammutus puuhissa hyörivät,
vaikka kaikki pelastamisen toivo oli jo aikaa ohitse mennyt.
"Siinä se oli koti", sanoi Sanna ajatuksissaan.
Yksi toisensa perään lähtivät akat pois--kotiinsa.
"Eikö niitä leipiä saatu pois yhtään, Liinu?" kysyi Sanna tytöltään.
"En minä ole ainakaan nähnyt."
"Ei kattoa pään päällä ... ei ainoatakaan leipää!..."
--Siinä hän yksinään istui kivellä, kyynäspää polven ja käsi posken
nojassa, tuo Nurkanperän Matti, ja tuijotti tuleen, jonka ympärillä
vielä viimeiset sammuttajat häärivät ja koettivat sitä, nyt äkillisen
innon valtaamina kokonaan masentaa, ettei muka enää ryhtyisi
hävittämään niitä muutamia, jo osiksi hiiltyneitä hirrenpätkiä, joita
oli revitty irti seinistä, ennen kun kokonaan paloivat.
Tuota puuhaa Matti koneellisesti katseli, vaikka ei hän sitä ajatellut.
Miehen sydämellä oli raskas taakka, oikein hirveän painava. Puutetta
oli heillä ollut ennenkin, mutta sitä olivat he kaikin jo tottuneet
sietämään ... se oli tullut jokapäiväiseksi elämäksi. Vaan kuitenkin
oli ollut aina lämmintä ja kotoista tuossa vanhassa mökissä... Mutta
nyt?
Tuossahan hän ne näki, kaikki neljä lastansa itkevän ja juoksentelevan,
mihin milloinkin, ikään kuin kodittomat lampaat ... viides äidin
sylissä, ja ne olivat hänen. Ei kukaan muu ihminen mailmassa ollut
velvollinen niistä huolta pitämään. Hän yksin oli heidän
elättämisestään edesvastauksessa yhteiskunnalle ja kasvatuksesta
Jumalalle.
Nyt koti oli tuossa, ahnaiden liekkien uhrina, savuna ilmaan mennyt ja
osa hiilinä ja tuhkana jäi siihen vielä jälkeenpäinkin katkeraksi
muistoksi tästä hirmuisesta yöstä.
Ei ollut leivän palaa, ei edes kuivettunutta silakan päätä omasta
varasta, jolla tyydyttää omaa ja edes lasten nälkäisiä vatsoja aamulla.
Niin aamulla.--Missä sitä aamua nyt sitten vastaan otetaan? Tässäkö
entisen kodin raunioilla kylmässä pakkasessa ... kuolla siinä kaikin ja
kadota kodin kanssa yht'aikaa?
Eihän siitä elämisestä enään puhettakaan ... työtä ei saa kuin silloin
tällöin... Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon... Tuo entinenkin oli
häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneesensa tällaista
joukkoa pitemmäksi aikaa. Mahdollisesti vuorokaudeksi tahi pariksi
riittää ihmisten armo ja sillä tavoin saa kulkea sitten vuorokausi
ja talo, koskaan lakkaamatta, kuin Jerusalemin suutari, siksi kuin
väsyy ... ja kuolee nälkään. Raskas huokaus nousi ahdistetusta
rinnasta.
Hän oikasi lyhyttä vartaloansa ja katseensa kiintyi
Aukusti-nimiseen seitsen-vuotiseen poikaansa, joka oli ottanut vapaaksi
heitetyn ruiskun suihkupillin käsiinsä, koettaaksensa, muka hänkin,
vettä tuleen ohjata. Huviksensa lapsi tahtoi koetella, kuten ehkä useat
muutkin tässä... Ei sieltä tullut vettä, kun ei kukaan aisoista
painellut. "Sinä siinä!"
Muuan nuorekas mies tempasi äkäisesti pillin pojan kädestä ja tyrkkäsi
ynseästi. Samassa muutamat alkoivat painella aisoista. Pillin piteliä
käänsi vesisuihkun Aukustin niskaan. Surkeasti poika kiljahti, horjahti
ja satutti kätensä palavaan tuhkaan samalla kuin kylmä vesi ilkeästi
valui niskasta alas pitkin ruumista.
"Hä-hä-hä-hääh!..." nauroivat aisoista painajat ja suihkun-ohjaaja.
Julmasti kiroten ryntäsi Nurkanperän Matti hätyyttäjän kimppuun ja
pukkasi hänet suullensa maahan. Suihkupilli joutui kahakassa piteliänsä
kädestä omiin hoteisiinsa ja sattui laskemaan terveellisestä
sisällöstään hyvän kulauksen samaisen nuoren miehen naamaan, saattaen
tämän samalla toisten huviksi kovasti äkältelemään.
"... Ei saata antaa edes lasten olla rauhassa ... oikein täytyy
ylenmäärin suuttua..." puhui Matti syvällä äänellä. Mutta samassa, kun
oli miehen kumoon survassut, hän ikään kuin hämmästyi tekoansa ja alkoi
vetäytyä poispäin.
Poika tuli isänsä luo itkien:
"Kättäni polttaa, isä, ja minä olen niin märkänä, kun tuo Jaska..."
"Suus kiini! Jaska on rikas ja röyhkiä... Mutta ei sitä köyhääkään
sentään tappaa saa", Matti alkoi pauhata. Kiukku ei tahtonut lähteä
luonnosta ... ei saanut itseänsä hillityksi, vaikka tahtoi, sillä asia
kävi kovin aatamille.
Jaska oli hirmuinen, kun ylös nousi ... hän haukkui ja kirosi.
Ihmiset kuuntelivat pystyssä korvin. Kumpasenkin riitapuolen asiaa
ruvettiin puollustelemaan. Mattia se kovasti masensi kun vielä muutkin
ihmiset rupesivat tuon konnantyötä puolustamaan ... eivät edes häpeä.
Jaska pakkasi riivatusti Matin kimppuun. Mutta Matti ei ollut
tappelumiehiä ... pakeni poispäin ja toivoi saavansa rauhassa olla ja
katui jo äskeistäkin menettelyänsä. Kun poika valitti kättänsä
polttavan niin Matti vei vesiastian luo ja käski sinne pistää.
"Polttaako vielä?" kyseli isä.
"Ei se enää niin..."
Jaska pauhasi:
"... kehtaa, sen kuvainen, kimppuun ruveta käymään, kun ihmiset
sammuttamaan ovat tulleet ... muutama kerjäläinen, mutta odota!..."
"Ei se sinulta paljaastaan vahinko ollut ... varsin sinä sen pojan
päälle vettä panit", uskalsi joku huomauttaa. Mutta häntä rupesivat
useat muutkin vastustamaan, ei ainoastaan asianomainen; vahingossa
väittivät tuon tapahtuneen.
"Ja jos ei niin vahingossakaan, vieläpä kuin juttua... Kerranko sitä
tehdään sellaista leikkiä..."
Matti kuuli kaikki ja tunsi yhä katkerammaksi kohtalonsa.
"Polttaako vielä?" hän pojalta kysyi.
"Alkaa se taas polttaa", uikutti poika ja pani käden uudestaan veteen.
Vähitellen ihmiset palopaikalta siirtyilivät lämpöisiin koteihinsa
rauhallisin tuutein. Muutamia joutilaimpia enään siinä hehkuvan
hiilustan ympärillä hääräili. Sanna, Miinaa kannellen, liikkuili sinne
tänne, nähtävästi ilman mitään tarkoittamatta. Liikkui vaan ja unohti
että yö oli tulossa eikä yösijaa ollut. Lapset toisinaan siitä
huomauttivat, kysellen mihin mentäisiin. Mutta ei äiti siihen juuri
mitään vastannut... Eihän tästä mihinkään sopinut liikkua ennen kuin
tuli sammuu... Tuo oli jonkunlaisena vaistomaisena tunteena rinnassa.
---*---*---*---
Eli siinä on kotia maalaisliittolaisittain kylliksi! Onko mikään muuttunut ja muuttuuko, jos äänestät tätä itsekkyyden liikettä?
Laihialainen maakauppias Alexander Filander (myöh. Santeri Alkio) kuvasi maalaisliiton alkuaikoina tai jo ennen niitä kurjuutta ja kotia seuraavasti. Kun Kepu ajaa kodin etua, se tuskin on muuttunut miksikään noista ajoista, joita Alexander Filander kuvaa 140 vuotta sitten kirjoituksessaan Syvistä riveistä:
"Heistrokin Liisaa, kuinka pyhkäsi itsensä pois, kun ruvettiin puhumaan
yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä. "Hyvät ihmiset, kuinka on
tyly, vaikka juur'ikään kertoi, kuinka hänellä oli hätää, kun luuli
oman tupansa palavan. Voi sentään sitä ihmisluontoa... Olisi nyt
luullut kaksin-käsin vetävän naapuriansa kotiinsa, kun tällainen
onnettomuus tapahtui."
"Sanoa Heistrokin Liisaa! Tuskissa ne ystävät koetellaan", lausui
Helpon Tiina.
"Tule meille Sanna lastesi kanssa", jatkoi hän. "On siellä ainakin
lämmintä tulevaksi yöksi, vaikka ei muuta olisikaan. Mutta sitä lintu
linnulle, jota linnulla itselläkin."
"Kiitoksia Tiina."
Sanna katseli tuleen, joka vielä jokseenkin voimallisesti paloi, sillä
se oli juuri läjään räsähtänyt. Tunsi jonkullaisia kiitollisuuden
tunteita niitä kohtaan, jotka siinä vielä sammutus puuhissa hyörivät,
vaikka kaikki pelastamisen toivo oli jo aikaa ohitse mennyt.
"Siinä se oli koti", sanoi Sanna ajatuksissaan.
Yksi toisensa perään lähtivät akat pois--kotiinsa.
"Eikö niitä leipiä saatu pois yhtään, Liinu?" kysyi Sanna tytöltään.
"En minä ole ainakaan nähnyt."
"Ei kattoa pään päällä ... ei ainoatakaan leipää!..."
--Siinä hän yksinään istui kivellä, kyynäspää polven ja käsi posken
nojassa, tuo Nurkanperän Matti, ja tuijotti tuleen, jonka ympärillä
vielä viimeiset sammuttajat häärivät ja koettivat sitä, nyt äkillisen
innon valtaamina kokonaan masentaa, ettei muka enää ryhtyisi
hävittämään niitä muutamia, jo osiksi hiiltyneitä hirrenpätkiä, joita
oli revitty irti seinistä, ennen kun kokonaan paloivat.
Tuota puuhaa Matti koneellisesti katseli, vaikka ei hän sitä ajatellut.
Miehen sydämellä oli raskas taakka, oikein hirveän painava. Puutetta
oli heillä ollut ennenkin, mutta sitä olivat he kaikin jo tottuneet
sietämään ... se oli tullut jokapäiväiseksi elämäksi. Vaan kuitenkin
oli ollut aina lämmintä ja kotoista tuossa vanhassa mökissä... Mutta
nyt?
Tuossahan hän ne näki, kaikki neljä lastansa itkevän ja juoksentelevan,
mihin milloinkin, ikään kuin kodittomat lampaat ... viides äidin
sylissä, ja ne olivat hänen. Ei kukaan muu ihminen mailmassa ollut
velvollinen niistä huolta pitämään. Hän yksin oli heidän
elättämisestään edesvastauksessa yhteiskunnalle ja kasvatuksesta
Jumalalle.
Nyt koti oli tuossa, ahnaiden liekkien uhrina, savuna ilmaan mennyt ja
osa hiilinä ja tuhkana jäi siihen vielä jälkeenpäinkin katkeraksi
muistoksi tästä hirmuisesta yöstä.
Ei ollut leivän palaa, ei edes kuivettunutta silakan päätä omasta
varasta, jolla tyydyttää omaa ja edes lasten nälkäisiä vatsoja aamulla.
Niin aamulla.--Missä sitä aamua nyt sitten vastaan otetaan? Tässäkö
entisen kodin raunioilla kylmässä pakkasessa ... kuolla siinä kaikin ja
kadota kodin kanssa yht'aikaa?
Eihän siitä elämisestä enään puhettakaan ... työtä ei saa kuin silloin
tällöin... Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon... Tuo entinenkin oli
häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneesensa tällaista
joukkoa pitemmäksi aikaa. Mahdollisesti vuorokaudeksi tahi pariksi
riittää ihmisten armo ja sillä tavoin saa kulkea sitten vuorokausi
ja talo, koskaan lakkaamatta, kuin Jerusalemin suutari, siksi kuin
väsyy ... ja kuolee nälkään. Raskas huokaus nousi ahdistetusta
rinnasta.
Hän oikasi lyhyttä vartaloansa ja katseensa kiintyi
Aukusti-nimiseen seitsen-vuotiseen poikaansa, joka oli ottanut vapaaksi
heitetyn ruiskun suihkupillin käsiinsä, koettaaksensa, muka hänkin,
vettä tuleen ohjata. Huviksensa lapsi tahtoi koetella, kuten ehkä useat
muutkin tässä... Ei sieltä tullut vettä, kun ei kukaan aisoista
painellut. "Sinä siinä!"
Muuan nuorekas mies tempasi äkäisesti pillin pojan kädestä ja tyrkkäsi
ynseästi. Samassa muutamat alkoivat painella aisoista. Pillin piteliä
käänsi vesisuihkun Aukustin niskaan. Surkeasti poika kiljahti, horjahti
ja satutti kätensä palavaan tuhkaan samalla kuin kylmä vesi ilkeästi
valui niskasta alas pitkin ruumista.
"Hä-hä-hä-hääh!..." nauroivat aisoista painajat ja suihkun-ohjaaja.
Julmasti kiroten ryntäsi Nurkanperän Matti hätyyttäjän kimppuun ja
pukkasi hänet suullensa maahan. Suihkupilli joutui kahakassa piteliänsä
kädestä omiin hoteisiinsa ja sattui laskemaan terveellisestä
sisällöstään hyvän kulauksen samaisen nuoren miehen naamaan, saattaen
tämän samalla toisten huviksi kovasti äkältelemään.
"... Ei saata antaa edes lasten olla rauhassa ... oikein täytyy
ylenmäärin suuttua..." puhui Matti syvällä äänellä. Mutta samassa, kun
oli miehen kumoon survassut, hän ikään kuin hämmästyi tekoansa ja alkoi
vetäytyä poispäin.
Poika tuli isänsä luo itkien:
"Kättäni polttaa, isä, ja minä olen niin märkänä, kun tuo Jaska..."
"Suus kiini! Jaska on rikas ja röyhkiä... Mutta ei sitä köyhääkään
sentään tappaa saa", Matti alkoi pauhata. Kiukku ei tahtonut lähteä
luonnosta ... ei saanut itseänsä hillityksi, vaikka tahtoi, sillä asia
kävi kovin aatamille.
Jaska oli hirmuinen, kun ylös nousi ... hän haukkui ja kirosi.
Ihmiset kuuntelivat pystyssä korvin. Kumpasenkin riitapuolen asiaa
ruvettiin puollustelemaan. Mattia se kovasti masensi kun vielä muutkin
ihmiset rupesivat tuon konnantyötä puolustamaan ... eivät edes häpeä.
Jaska pakkasi riivatusti Matin kimppuun. Mutta Matti ei ollut
tappelumiehiä ... pakeni poispäin ja toivoi saavansa rauhassa olla ja
katui jo äskeistäkin menettelyänsä. Kun poika valitti kättänsä
polttavan niin Matti vei vesiastian luo ja käski sinne pistää.
"Polttaako vielä?" kyseli isä.
"Ei se enää niin..."
Jaska pauhasi:
"... kehtaa, sen kuvainen, kimppuun ruveta käymään, kun ihmiset
sammuttamaan ovat tulleet ... muutama kerjäläinen, mutta odota!..."
"Ei se sinulta paljaastaan vahinko ollut ... varsin sinä sen pojan
päälle vettä panit", uskalsi joku huomauttaa. Mutta häntä rupesivat
useat muutkin vastustamaan, ei ainoastaan asianomainen; vahingossa
väittivät tuon tapahtuneen.
"Ja jos ei niin vahingossakaan, vieläpä kuin juttua... Kerranko sitä
tehdään sellaista leikkiä..."
Matti kuuli kaikki ja tunsi yhä katkerammaksi kohtalonsa.
"Polttaako vielä?" hän pojalta kysyi.
"Alkaa se taas polttaa", uikutti poika ja pani käden uudestaan veteen.
Vähitellen ihmiset palopaikalta siirtyilivät lämpöisiin koteihinsa
rauhallisin tuutein. Muutamia joutilaimpia enään siinä hehkuvan
hiilustan ympärillä hääräili. Sanna, Miinaa kannellen, liikkuili sinne
tänne, nähtävästi ilman mitään tarkoittamatta. Liikkui vaan ja unohti
että yö oli tulossa eikä yösijaa ollut. Lapset toisinaan siitä
huomauttivat, kysellen mihin mentäisiin. Mutta ei äiti siihen juuri
mitään vastannut... Eihän tästä mihinkään sopinut liikkua ennen kuin
tuli sammuu... Tuo oli jonkunlaisena vaistomaisena tunteena rinnassa.
---*---*---*---
Eli siinä on kotia maalaisliittolaisittain kylliksi! Onko mikään muuttunut ja muuttuuko, jos äänestät tätä itsekkyyden liikettä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ole vain huolissasi Hakasen Ykän porukan äänisaaliista. Onko koko Suomessa yhtään Hakasen poppoon edustajaa?
että Maalaisliiton perustajan Santeri alkion suurilta nälkävuosilta hyvin autenttisesti dokumentoima kertomus kodista ja ihmisten kotiin liittyvistä mielteistä palvelisi sönkkä-kommarin asiaa?