Kirjoittelin joku aika sitten tänne, kuinka olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet vuoden ajan, ja hänen tunteensa ovat viime aikoina laimenneet. Muutin tosiaan eri paikkakunnalle, joten näemme harvakseltaan. Näillä muutto- ja välimatka-asioilla on ollut näppinsä mukana.
Pidimme parisen viikkoa sitten miettimistauon ehdotuksestani. Hän halusi vielä jatkaa, ja katsoa, miten tunteiden tasolle käy. Tapasimme tuon jälkeen pari kertaa, ja meillä oli todella mahtavaa yhdessä. Nyt olemme TAAS samassa tilanteessa kuin tuolloin. Olen huomannut, etten saa enää hempeitä viestejä tai kivoja puheluja niin usein kuin ennen. Otin asian puheeksi, ja poikaystäväni sanoo, että tunteet ovat laimenneet. Ei entisestään, mutta hänestä tuntuu kuin hänelle tarjottaisiin lottovoittoa, mutta jokin sisäinen tunne pistää vastaan.
Mä en tiedä enää, mitä tehdä. En jaksa tällaista epätietoisuudessa elämistä. Yhtenä päivänä hän ikävöi, toisena päivänä ei juuri halua soittaa edes minulle. Itse hänen on vaikea sanoa, kun ei tiedä vastauksia. Neuvoja, pliis!
Tunteiden hiipuminen Osa 2
6
1097
Vastaukset 6
- tuossa
on neuvoa, toki jokaisessa parisuhteessa se arki alkaa ja ne hempeilyt katoaa, toisesta tulee itsestään selvyys. Jolloin kuvitellaan ettei tarvitse panostaa suhteeseen.
Kuitenkin jos haluaa pitää suhteensa olisi syytä edes yrittää jollain tasolla, olla läsnä toisen elämässä vaikka ei fyysisesti siihen pystykkään. Eli kysellä miten päiväsi on mennyt? Mitä ajattelet tehdä tänään? Olla kiinnostunut siitä mitä toinen tekee.
Jos mies sanoo noin, että lottovoittoa tarjotaan, mutta jokin kangertaa vastaan, ehkä olisi paras viheltää peli poikki. No, sehän on täysin sinusta itsestäsi kiinni, etkä voi perustaa päätöstäsi toisten mielipiteisiin... Et tähänkään.
Kysymyksesi kuitenkin kuulostaa siltä että olet tavallaan jo vastauksesi saanut.
Kuulostaa oudolta että vuoden seurustelun aikana tunteet viilenee kun se vielä pitäisi olla suht kiihkeetä aikaa. Ikävä pitäisi olla kova kumminkin puolin... Ihan kuin miehesi epäröisi sinun suhteesi - sinä taasen tiedät mitä haluat.
Jos tilanne olisi sama itseni kohdalla ja tunne olisi noin kestämätön, en jäisi tuhlaamaan aikaani... Nuolisin haavani ja jatkaisin elämääni ilman tuollaista miestä joka ei tiedä mitä tahtoo.- poikaystävä?
Olisiko niin, että kaveri ei ole aiemmin seurustellut vakavasti TAI on seurustellut liiankin vakavasti, eikä sen vuoksi uskalla heittäytyä enää suhteeseen täysillä?
Voisiko olla niin, että tyyppi kaipaa hitaampaa etenemistä ja hengähdystaukoja?- tähän liittyy?
Minusta näyttää että poikaystävä ei vain tunne tarpeeksi.
- pelokas ja ...
tähän liittyy? kirjoitti:
Minusta näyttää että poikaystävä ei vain tunne tarpeeksi.
Voiko tunteet muuttua? Onko kellään kokemusta? Ei tietenkään ikuista alkuhuumaa ole olemassa, mutta heiluvatko tunteet parisuhteen osapuolilla yleensäkin? Uskaltaako luottaa siihen, etteivät tunteet enää tuosta muutu (ainakaan parempaan suuntaan), vai onko kyseessä jotain tilapäistä just rankan muuttohässäkän ja välimatkan takia?
- tunteet vaihtelevat
pelokas ja ... kirjoitti:
Voiko tunteet muuttua? Onko kellään kokemusta? Ei tietenkään ikuista alkuhuumaa ole olemassa, mutta heiluvatko tunteet parisuhteen osapuolilla yleensäkin? Uskaltaako luottaa siihen, etteivät tunteet enää tuosta muutu (ainakaan parempaan suuntaan), vai onko kyseessä jotain tilapäistä just rankan muuttohässäkän ja välimatkan takia?
Siksi aikuisten oikea parisuhde onkin (myös) tahdon ja sitoutumisen asia. Pitkässä suhteessa tulee kausia, ettei haluaisi edes nähdä toista, saati olisi mitään intohimoa toista kohtaan. Inhon lisäksi voi tulla välinpitämättämyyden tunteita. Näitä fiiliksiä ei pitäisi kummastella jonain lopullisena rakkauden kuolemana, vaan ne kuuluvat elämään ja ihmisyyteen.
Mutta jos liittoon lähtee, on reilua pysyä mukana loppuun asti. Molempien yksimielisestä päätöksestä saa toki myös erota ja lähteä omille teilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 71549
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671068Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261916- 69799
- 63768
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42599
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32578- 54553
- 55528
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?102526Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42514- 38509
- 48499
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478