Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen sai taas tänään lunta tupaan kun Suomen Kaupan liitto tuomitsi Vanhasen typerän ehdotuksen lyhentää kauppojen aukioloa arki-iltoina.
Suomen Kaupan liiton mukaan tuo malli on jo aiemmin hylätty mahdottomana.
Tämä oli jälleen malliesimerkki siitä, että Vanhasella on päivä päivältä yhä pahemmin pallo kateissa.
Vanhasen suosilukematkin ovat jo täysin pohjassa. Ei ihme, että äijän änkytys on pahentunut ja räpylät heiluvat hermostuneena.
Nyt talouselämä näpäytti Vanhasta
4
157
Vastaukset 4
- Totuudentuoja
Porvarihallitus on syyllistynyt kurjaan näpertelyyn ja ei ole osannut toimia talouden ennusmerkkien mukaan.
Nyt tarvittaisiin kyvykästä ja osaavaa pääministeriä. Matti Vanhanen ei ole sellainen.- tosiasioiden tuoja
Ei Suomi ole mikään sosialistinen suunnitelmatalous, missä pääministeri vastaisi yritysten liiketuloksesta.
Suomessa vain on kaikenlaisia itsekeskeisiä henkilöstökonsultointifirmoja, jotka tekevät isoja virheitä suositellessaan surkeita ihmisiä avainpaikoille. Apinoista on tehty yritysjohtajia.
Pääministerin ei pidä puuttua yritysten toimintaan - huono esimerkki on Harri Holkeri ja Mauno Koivisto ja ruskeakieli Erkki Liikanen jotka suistivat Suomen suurlamaan.
- juurikasviljelijä
Veikkaan, että Matti Vanhasella on vielä kuumat paikat syksyn kunnallisvaalien jälkeen. Viisi perättäistä tappiota vaaleissa johtaa puheenjohtajavaihdokseen.
- Sonnimies
kysyy ja vastaa, kysyy ja vastaa. Hoh hoh hoooo, kun päskää ei lueta, niin tollakko vastailee itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1321264- 1481061
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät66820PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51638- 59627
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33531- 30513
- 39497
- 63493
- 16477