ESP?

Olen ostamassa uutta autoa, jossa ESP lisävarusteena.

Miksi ostaisin sen jos osaan jo ajaa talvellakin.

Jos pidän autoa 10-15 v. niin eikös tuo härveli hajoa jo monta kertaa kalliisti siinä ajassa?
121009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

niin siitä jää vikavalo palamaan mittaristoon ja autoa ei saa katsastuksesta läpi.

Sama juttu on ABS-jarrujen kanssa, joista ei ainakaan itselleni ole ollut juurikaan hyötyä.
Haittaa on ollut kun auto ei pysähdykkään peilijäällä 30kmh nopeudessa.

Äänestä

Itsepähän tuon jo totesit, ei siitä sen enempää.
t. 35tkm/v.

Äänestä

Kyllähän siinä on paljon muutakin kallista ja hajoavaista tekniikkaa, vaikkapa turvatyynyt ja moottorinohjausjärjestelmät. Eiköhän kannattaisi ostaa uutena joku 70-luvun auto. Ai niin, mistähän niitä saisi?

Kyllä kai tuo ESP:kin on jo aika koeteltua tekniikkaa, eikä ehkä niin kallista korjata kuin pelkäät. Ajattele asiaa myös siltä kantilta, että 10 vuoden päästä et ehkä ole yhtä hyvässsä ajokunnossa, tai tiet ovat käyneet huonommiksi. Ehkä siitä ESP:stä on sinullekin hyötyä.
Ihan oikeasti eihän ESP:llä autoa ajeta, vaan se puuttuu peliin jonkun fiban sattuessa, esimerkiksi joutuessasi tekemään yllättävän väistöliikkeen. Jotkut tietenkin hankkivat ESP:n voidakseen ajaa äärirajoilla - sitä en kannata.

Äänestä
  • eihän ilman espia voi ajaa espin epäkunto johtaa 10 000 000 000 kolariin vuodessa

    Äänestä

Henkesi äkkinäisen tilanteen tulessa eteen jos joudut tekemään nopeasti väistöjä. Tekstistä päätellen olet niin taitava kuljettaja ja et sellaista tarvitse..Ehkä omassa ajossasi et sitä tarvitse, mutta tuolla on paljon muita kuskeja jotka sellaisen tilanteen voivat aiheuttaa missä ESP:lle tulee tarvetta sinunkin autossa.
Itsessään ESP ei sisällä montaa osaa, kiihtyvyysanturi, ohjausaks.kääntökulma jne..
Enimmäkseen hyödyntää muita autossa jo olevia komponentteja. Kätevä lisäturva nykyajan uusavuttomille ratinvääntäjille.

Äänestä
  • Jos ihminen tiellä pysyäkseen tarvii ESP:n niin silloin tie on väärä ympäristö ko. henkilöille.

    Laman tullessa nämä uusavuttomat ylivelkaantuneet urpot joutuvat vaihtamaan uudenkarheat ESP varustellut autonsa pois, tilalle tulee 20v vanha perusauto ja hallelujaa lepikot raikaa.

    Äänestä

  • E S P kirjoitti:

    Jos ihminen tiellä pysyäkseen tarvii ESP:n niin silloin tie on väärä ympäristö ko. henkilöille.

    Laman tullessa nämä uusavuttomat ylivelkaantuneet urpot joutuvat vaihtamaan uudenkarheat ESP varustellut autonsa pois, tilalle tulee 20v vanha perusauto ja hallelujaa lepikot raikaa.

    Tässä yksi esimerkki viime talvelta:
    Ajoin 4tietä oulun ja kemin välillä, 100 nopeusrajoitusalue, todellinen nopeus jotain 105km(vakkarisäädin). Olin lähtenyt helsingistä, tuossa vaiheessa kello oli jo yli puolenyön ja tammikuinen yö oli hyvin pimeä. Tie oli jääpintainen missä oli hento pakkaslumikerros päällä, oli kohtuullisen liukas keli.

    Alla VW-Touran, hyvin käyttäytyvä auto ilman espiäkin, joka tuossa on toki vakiovarusteena.
    Yht äkkiä pieneltä hiekkatieltä pölähtää polkupyöräilijä eteen, joka vielä kaatuu suoraan kaistalleni. Jarrua en juuri ehtinyt lyömään, vaan äkillinen väistöliike oli paikallaan. Vältin pyöräilijän täpärästi, pyörän eturengas tosin jäi takarenkaani alle.
    Tuossa väistössä esp raksutti jatkuvasti, ja piti varsinkin vastaheiton ja perän irtoamisen loistavasti kurissa. Epäilen, että ilman sitä olisin päätynyt hyvinkin lumipenkkaan, vaikka ajan työkseni n.35tkm vuodessa, ja käyn työnantajan maksamalla liukaskurssilla 1-2krt/vuodessa. Lisäksi olen ajanut jokkista, eli tieto auton käyttäytymisestä on olemassa ja auton hallintataidot ihan hyvät. Silti tuossa kelissä ja tilanteessa oli kaikki apu tarpeen.

    Mielestäni on tyhmää vähätellä turvalaitteiden hyötyä ja elvistellä omilla taidoillaan. Kyllä ne ovat tarvittavia laitteita juuri niissä tilanteissa joita ei ehkä satu kohdalle kuin pari elämässä, jos sitäkään. Kyllä itseäni rauhoittaa tieto, että perheeni matkustaa aina autossa, jossa on useita turvatyynyjä, esp:t jne. Minä enkä vaimo emme tarvitse esp:tä tiellä pysymiseen tai muutenkaan normaaliajossa, kuten ei varmaan kukaan muukaan.

    Se on kuitenkin huonoa kehitystä, että auton heikkoa alustakäytöstä paikataan terhakkaalla esp:llä (mm.A-mese, 407pösö), jota nykyään valitettavasti tapahtuu. Esp autossa jossa on hyvä alusta ja erikoistilannekäytös, on vain hyvä lisävaruste estämään mahdollisesti hyvin kohtalokkaat onnettomuudet.

    Edellisen kirjoittajan tekstistä kaikuu kateus uudehkojen autojen omistajia kohtaan, ei niinkään fakta esp:stä

    Äänestä

  • varten kirjoitti:

    meinasin jäädä raitiovaunun alle kun ESP ei tykännyt sladista ja pisti yllättäen vedot seis.

    Nykyisin näppään aina liikkelle lähtiessäni espin ensitöikseni pois päältä. En tule koskaan ostamaan autoa ,josta espiä ei saa kytkettyä pois päältä. Harkitsen espin kytkennän muuttamista siten, että se olisi oletuksena pois päältä ja vain erikseen kytkettävissä päälle.

    Jokkista ei ole tullut ajettua, mutta rallia tuli nuorempana harrastettua budjetin sallimissa puitteissa.

    Äänestä

  • ...zzz kirjoitti:

    Eipä esp:llä juuri tee Helsingin keskusta alueilla mitään, eipä ratikkakiskojen alueella saa ajaa kuin 30-40km/h, joten suuria hallintaongelmia ei pitäisi olla.

    Eri asia on, kun ajetaan maantienopeuksia liukkailla teillä, silloin se on hyvä hätävara, huom, hätävara, ei mikään "tielläpitäjä". Esp-poiskytkentänappi on kyllä erittäin tarpeen, etenkin lumisella mökkitiellä jyrryyttäessä. Tosin omassa volkkarissa on W-näppäin, talviajo-ohjelma, jolloin auto antaa pyörien sutia, mutta leikkaa suuret luistot pois. Se on toiminut oikein hyvin.

    Äänestä

ahistaa täällä asia kuin asia, mikään ei ole tarpeeksi hyvin. Kateellisina ja köyhinä valitatte jostain autojen varusteista? Ajelkaa vaan omilla 20v. vanhoilla autoilla hirven tai vastaantulevan rattijuopon kanssa yhteen, sitten ette ole valittamassa että olisipa ollut ESP...

Äänestä
  • Tohon ei auta espit, absit tai muutkaan vempaimet. Heittoistuin vois toimia.

    Ennen leipä piti miehen tiellä, nykyään ESP

    Äänestä

Eikä sitä kannata pitää vakuutuksiakaan, jos ei meinaa ajaa kolaria...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hich-Tech Sucks kirjoitti:

Olen ostamassa uutta autoa, jossa ESP lisävarusteena.

Miksi ostaisin sen jos osaan jo ajaa talvellakin.

Jos pidän autoa 10-15 v. niin eikös tuo härveli hajoa jo monta kertaa kalliisti siinä ajassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu