moi kaikki! Teen etiikan esitelmän itsemurhasta ja haluaisin teiltä mielipiteitä että kannattaako itsemurha ja jos niin miks ? ja jos ei kannata niin syyt? ja onko se oikein vai väärin ja miten siihen pitäisi suhtautua? ja kaikke muuta olisi tärkeä saada teidän mielipiteitä :) saat kertoa kaikkea mitä tulee mieleen itsemurhasta ja jos on kokemuksia. Itellä on kokemusta niin voin jutella ja auttaa :) terv Jenny
Itsemurha
^Jensky^
172023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Menepä keskiyöllä kalmistoon kyselemään, voit saada vastauksia kuiskeina.
Ja vaikka et kuulisi mitään, voit aistia vastauksen -siis..
..jos olet tarpeeksi herkkä.
Itsemurha on äärimmäisen itsekäs teko.Vaikka olisi miten sairas hyvänsä.Ainoastaan voin ymmärtää sen, jos kärsii niin hirveästä kolmoishermosärystä, että ei voi enää elää.Ainakin lääkärien mukaan se särky on tietyissä tapauksissa kestämätön.Silloinkin ihminen on tehnyt sen hirvittävien tuskien vallassa, eikä ole niiden takia edes voinut ajatella selvästi.En tiedä sitten onko nykyään tehokkaita lääkkeitä siihen.
Lähiomaiseni teki itsemurhan ollessani 4-vuotias.Hän oli saanut onnettomuudessa teräviä sirpaleita aivoihinsa, joita ei voitu poistaa.Sirpaleet aiheuttivat mielenvikaisuuden, joka johti itsemurhaan.Lisäksi hän sai lääkettä, joissa tunnetusti oli kohonnut itsetuhon riski.En voi pitää häntä täysin vastuussa omasta itsemurhastaan, lisäksi se tapahtui sairaalassa, missä pitäisi olla valvotut olosuhteet.Ei tällaista potilasta pitäisi jättää pitkiksi ajoiksi yksin.Hän oli mennyt sairaalan kellariin ja löytänyt sieltä narua, löytyi hirttäytyneenä.
Kaksikaan sukupolvea ei ole selvinnyt siitä siltikään.Hylkäämisen tunne oli liian suuri ja kesti 37 vuotta antaa teko anteeksi.37:n vuoden jälkeen aloimme nähdä hänestä unta, kun toinen lähiomaisemme kuoli ja he ilmestyivät yhdessä uniimme.Unien mukaan viimeiseksi edesmennyt kävi hakemassa tämän aiemmin menneen jostakin pimeästä loukosta.
Elämä on lahja Jumalalta, kuten ikuinen elämäkin.Siksi ihmisellä ei ole oikeutta tappaa itseään.Mutta on tapauksia, kuten meilläkin, että muiden pitäisi valvoa, että niin ei käy, kun henkilö itse on siihen kykenemätön.Hänellä oli kyllä hirvittäviä tuskia, joten hänelle itselleen oli helpompaa lähteä, mutta se oli ehdottomasti väärin meitä muita kohtaan, koska niin moni traumatisoitui siitä, eikä ketään ole hoidettu millään tavallakaan koskaan sen jälkeen.Tämä asia ei suinkaan ole helppo mietittävä.
Itse sairastan parantumatonta fyysistä sairautta, joka vain etenee ja pahenee, minulle helpointa olisi lähteä heti.Minulla ei kuitenkaan ole siihen oikeutta, vaan minun on kestettävä kaikki, mitä minulle tässä elämässä on ristiksi annettu.
En aio traumatisoida läheisiäni, vaan he näkevät pitkän ja vaikean taistelun, jonka jälkeen heidän on helpompaa hyväksyä lähtöni aikanaan.
En hyväksy itsemurhaa omasta tahdosta, koska se on Jumalan tahdon vastainen.En hyväksy muitakaan itsemurhia, mutta kun järki on järkkynyt, niin aina ei voi sitä estää.
mitään! Syvä depressio ja ahdistus on niin VALTAVA TUSKA JA KIPU, etten paljon kärsineenä voi muuhun verrata.
Ei voi istua, ei nukkua, ei seistä, ei kävellä. Ainut on itsensä keinuttaminen ja vahvoilla lääkkeille uneen vaipuminen. Se on maanpäällinen helvetti ja siinä tulee itsemurha USEIN mieleen.
Itse yritin hypätä sairaalan katolta, enkä siinä tuskassa enää edes tajunnut, että minulla on lapsia??
Kuinka sitten voit edes väittää itsemurhaa itsekkääksi teoksi?? Mieti kuule vähän, mitä suustas päästelet.
Mä en onnistunut, mutta paraneminen kesti 2 vuotta ja nykyään jatkuva pelko, jos depressio uusii yhtä rajuna.
Toista niin kamalaa EN KESTÄ!!!
En voi olla ottamatta kantaa edelliseen viestiin. Kamalinta mitä on niin on mielensisäinen kipu. Jo vaikea ahdistus itsessään on helvetillinen tila ja siihen päälle vielä vaikea masennus niin siitä metiköstä pitäisi jaksaa vielä selvitäkin ja katsoa mitä normaalit ihmiset tekevät -edistyvät elämässään- tosiaankin silloin vaan tuntuu ettei tässä elämässä ole järkeä liekkö toivoa.
Tohon ei oo olemassakaa oikeaa vastausta..
Itsemurha.....itsekästäkö? Se on kautta aikojen mietityttänyt ihmisiä. Niitä jotka sitä harkitsevat ja niitä joiden läheinen siihen päätyy. Minä olen menettänyt itsemurhan vuoksi kolme ihmistä. Läheisin niistä oli isoveljeni. Joku kirjoitti, että "elämä on jumalan lahja, jota pitää vaalia, vaikka mitä tulisi eteen.". Minä en todellakaan allekirjoita sitä. Enkä myöskään väitettä siitä, että "pitäisi pysyä hengissä siksi, että ei traumatisoisi läheisiään". no ajatuksena kauhean kaunis, mutta käytäntö mättää. Jos ihminen kärsii niin paljon, että elämänhalu on kadonnut. Jos ei näe missään mitään hyvää ja kaunista ja vaikka kärsii niin kovista kivuista, ettei niistä selviä niin on vähintäänkin oikeutettua lopettaa itse omat kärsimykset, jos ei apua muualtakaan saa.
Olen kokenut myös toisen sisaruksen kuoleman niin, että hän lähti tahtomatta. Silloin tunsin suurta surua siitä, että hänen elämä päättyi vasten tahtoa. Sitä en voinut ymmärtää silloin, enkä vieläkään vaikka aikaa siitä on kulunut jo yli 10 vuotta. Suren sitä, että hän ei ehtinyt tehdä elämässään kaikkea mitä halusi.
Toinen sisaruksistani, tämä joka päätti itse päivänsä, koki nähneensä kaiken ja piti siihen astista elämäänsä riittävänä. Hän ei halunnut kärsiä enempää. Kun sain tiedon hänen teostaan toki itkin, mutta vain hetken. Sitten ymmärsin, että hän on saanut nyt rauhan eikä kärsi enää yhtään. Minä en syyttänyt itseäni tai ketään muutakaan tapahtuneesta. Jokainen ihminen saa tehdä sillä "jumalan lahjalla" mitä itse parhaaksi katsoo ja siihen meidän muiden on tyytyminen. En toki ole sitä mieltä että itsemurha on hyvä asia, tai jotenkin kunnioitettava teko, mutta ne on asioita mihin ei voida varsinaisesti vaikuttaa jos ihminen itse päättää mielessään elämänsä lopettaa.
Ihan hyvin olisin voinut syylistää esimerkiksi veljeni vaimon joka oli lapsien kanssa muuttanut yhtäkkiä pois. Tai voisin syyttää alkoholia, joka veljelleni oli ongelma. Tai sitten voisin syyttää mielenterveysongelmia, joita hänellä oli. Mutta en minä halua, enkä voi. Minä kunnioitan hänen päätöstään ja elän sen asian kanssa.
Ajattelen aivan samoin kanssasi. Läheiseni päätyi samaan ratkaisuun elämässään, hän ei saanut apua masennukseensa, vaikka sitä haki. Olen ajatellut samoin kuin sinäkin, että vaikka me nyt suremmekin häntä, niin se ei niinkään johdu hänen kuolintavastaan, vaan siitä, että tämä kiltti, toisia auttava, empaattinen ihminen on poissa. Luin juuri erään läkärin (hänellä asiasta omakohtainen kokemus), että monesti sosiaalinen, kiltti, toisia ajatteleva henkilö ajautuu tällaiseen ratkaisuun. Meidän on vaikea ymmärtää sitä, koska tämä henkilöhän otti aina niin toiset huomioon ja teki nyt tällaisen ratkaisun ja aiheutti meille tällaisen surun.
Toisaalta me emme osaa auttaa masentunutta ihmistä, joka kenties istuu kotona ja tuijottaa eteensä ja sanoo "parasta lopettaa tämä elämä, se on kaikille parasta". Voimmeko edes auttaa niin kauan kun pidämme itsemurhaa jotenkin rumana, siitä puhumistakin rumana. Jos joku joutuu esim onnettomuuteen tiedämme, miten toimimme, ainakin osaamme soittaa hätänumeroon. Jos emme osaa auttaa edes kärsivää, niin onko meillä oikeus kutsua itsemurhaa hautovaa, tai tehnyttä itsekkääksi.
se on itsekäs ja ajattelematon teko. Siinä pilataan monen muunkin teko; rekkakuskin, junankuljettajan, autonkuljettajan, läheisten, jotka voivat surun murtamina tehdä saman perässä. Sitäkö itsemurhan tekevä haluaakin? Sääliä, muillekin kurjuutta jos itsellä on kurjaa? Se tunne kun on ohimenevä, kenelläpä se ei olisi koskaan käynyt mielessä?
Ja se kuoleman jälkeinen "elämä", helvettiä...
siinä pilataan monen muunkin elämä... piti sanoa.
Kuules nyt Neuvoja. Sinun neuvosi alkavat ärsyttää tosi paljon. Joka ketjussa sinä jakelet neuvojasi, aivankuin olisit joku kaikkitietävä. Anna muiden tuntea tunteensa aivan itse, et sinä tiedä toisten surusta mitään.
Onhan mulla kuollut isä, äiti, isäpuoli, kaksi sisarta, mitä muuta mun pitäisi vielä menettää,
että tietäisin mitä suru on?
esim. neuvoja*,
sekään en ole minä. Kirjoitan vain pisteen kanssa isolla.
tämä oli minun mielipiteeni. Jos se kuulosti neuvolta, se saattaa johtua pelkästään siitä harhakuvasta, että nimimerkkini on Neuvoja.
Tarkoitin, että jokainen menetys ja suru on omanlaisensa, jokainen ihminen kokee surun omalla henkilökohtaisella tavallaan. Otan osaa menetyksiesi johdosta ihan sydämestäni.
edellisestä menetyksestä on jo kolme vuotta,
mutta en toivoisi sitä kenellekään. Pelkään
koko ajan menettäväni jonkun, lapseni, puolisoni, läheiseni, ihan joka päivä, siksi ehkä ylireagoin. ;(
En menisi moralisoimaan mikäli joku tähän ratkaisuun päätyy.Se on surullista ja pahaa ja ikävää,mutta yleensä ihminen joka tähän päätyy,ei oikeasti jaksa elää.Hän on monesti niin ahdistunut ja epätoivoinen ja tässä tilassaan hän on syyntakeeton.Olen sairastanut depression ja silloin toivoi monesti että kuolisi ja mietti niitä tapojakin.Kuitenkin jollain tavoin ajattelin että olenko niin pelkuri,etten uskalla ottaa elämää sellaisena kuin se minulle annetaan,vaan haluan paeta näitä ongelmia ja lopettaa elämäni.Silloin ajattelin että en halua olla pelkuri,minun on elettävä ne päivät jotka minulle on annettu,miellyttivät ne minua tai eivät.Täällä joku viittasi Jumalaan ja siihen että ihmisellä ei ole oikeutta päättää tällaisista asioista.Näin varmasti on,eihän meillä ole lupa tappaa toisiammekaan.Mutta näin kuitenkin tapahtuu,sanomalehdet kertovat näistä asioista päivittäin.Ihminen on se mikä on,me kaikki tarvitsemme anteeksiantoa ja armoa Jumalalta.Minä uskon että Jumalalla riittää anteeksiantoa ja armahdusta sillekin ihmiselle joka epätoivoissaan tähän päätyy.
Kannattako itsemurha,kyselee Jensky.No minun mielipiteeni on että ei kannata.Elämän raskaimmatkin vaiheet voivat vielä muuttua erilaisiksi,minulla on tästäkin kokemusta.Uskon myös että elämä hymyilee minulle vielä tämän läheisimmän ihmiseni menetyksen jälkeenkin,kunhan aikaa kuluu.Uskon Jumalaan,että hän rakentaa elämäni uudelleen vaikka se välillä sortuisikin.
(Jos ajatellaan seurauseettisesti) utilitarismin mukaan itsemurhaa ei saisi tehdä, jos kärsivällä on vähänkään ihmissuhteita. Tällöin tulisi punnita kaikkien asiastakärsijöiden mahdollista tuskaa (vaikka sillehän tuskin mittaria löytyy), ja jos se ylittää henkilön itsensä tuskan, hänen tulisi vaan kärsiä elämänsä loppuun.
Jos ajatellaan egoistisesti, henkilö saa päätyä itsemurhaan, koska hänen onnellisuutensa eli kärsimyksensä poisto on tärkeintä.