Kuutelemaan saarnoja

Minäkö saarnoja kuuntelemaan?

Onkohan ne saarnat erilaisia silloin kun niitä ei televisioida? Jossain pikkukirkossa esimerkiksi.

Muuten pystyis, mutta ei pysty.

liian hapokasta

Raamatunkohta: Joh. 3:1-15

Lännen kirkossa, johon me luterilaiset Rooman kirkon jälkeläisinä kuulumme, päätettiin jo vuonna 1334 viettää helluntain jälkeistä sunnuntaita Pyhän Kolminaisuuden päivänä. Me uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan ja niinhän uskontunnustuksessakin ilmaistaan: Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan ja Pyhään Henkeen. Tänään on siis paitsi kolminaisuuden päivä myös uskontunnustuksen päivä.

Uskontunnustuksesta käytiin jokin aika sitten varsin vilkas keskustelu Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Pohdittiin mitä uskontunnustuksesta voidaan uskoa ja mikä tuottaa vaikeuksia. Keskusteltiin myös siitä, pitäisikö uskontunnustus kirjoittaa uudelleen, meidän aikaamme paremmin sopivaan asuun.

Keskustelu kuvasi nykyihmiselle tyypillistä asennetta. Vain se voidaan uskoa ja hyväksyä, joka voidaan järjellä ymmärtää. Käsittämättömät asiat tulisi uskontunnustuksesta poistaa tai ainakin harmonisoida helpommin käsitettävään asuun.

Haluammeko siis uskoa vain sellaiseen jumalaan tai jumaliin, jonka ymmärryksemme voi hallita?

Uskosta ja uskontunnustuksesta puhuttaessa pitäisi aina muistaa, että kyseessä on likiarvoinen ilmaus Jumalan olemuksesta ja todellisuudesta. Ihminen luotuna olentona ei voi kuin puutteellisesti ymmärtää Luojaansa, joka on salattu. Jumalan ilmoitus itsestään on aina ilmaistu vain rajallisella ihmisen kielellä. Rajalliset ihmiset ovat merkinneet sen muistiin niin pyhään Raamattuun kuin kristillisen kirkon oppilauselmiinkin.

Uskomme kohde ei siis ole puutteellinen inhimillinen kieli ja tietyt Raamatun sanat, vaan ilmoittaja itse: Kaikkivaltias kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Häneen meidän tulee turvautua ja ripustautua, ei itsellemme mieluisiin ilmaisuihin tai määritelmiin.

Jos näin asennoidumme, eikö se aseta nykyisiä uskoomme liittyviä ongelmia, kysymyksiä uskontunnustuksesta, naispappeudesta jne., ainakin osittain uuteen valoon? Luovuttamatonta ei olekaan vain jokin yksittäinen sana tai lause, vaan ennen muuta se, mitä Jumala on ja mitä nuo monet lauseet ja määrittelyt yhdessä hänestä syvimmiltään pyrkivät ilmaisemaan.

Evankeliumissa puhutaan tänään siitä, mikä on olennaista Jumalan rakkaudessa, Jeesuksen armossa ja Pyhän Hengen osallisuudessa. Ihmistä ei voida kehittää ja kasvattaa hyväksi, vaan hänen tulee saada kokonaan uusi alkuperä. Näin siksi, että ihmisessä ei ole mitään jumalallista, ei mitään turmeltumatonta, joka voitaisiin yksinkertaisesti vain löytää ja palauttaa näkyviin. Ei, ihminen on kokonaan lankeemuksessa turmeltunut. Siksi Jeesus opettaa koko ihmisen uutta syntymistä. Ja se voi tapahtua vain Jumalan voimasta.

Mutta tähän sisältyykin juuri evankeliumi, Jumalan lahja. Ihminen ei voi itse itseään muuttaa, mutta Jumalan Henki tekee sen. Uudesti syntyminen on syntymistä Jumalan Hengestä. Se käsittää koko meidän elämämme.

Lähtökohta tällä pelastustiellä on kaste. Sitä tarkoittavat evankeliumin sanat ”syntyä vedestä ja Hengestä”. Kaste on kertakaikkinen Jumalan teko. Siksi sitä ei voi uudistaa.

Uudestisyntyminen ei kuitenkaan rajoitu kasteeseen. Jeesus puhuu myös toisenlaisesta uudestisyntymisestä, nimittäin Hengestä syntymisestä. Sillä hän tarkoittaa uskoa, Jumalan sanan vaikutusta meissä. Kasteesta poiketen se on jatkuvaa ja uudistuvaa. Niinpä voidaankin sanoa, että uskossa Jeesukseen, hänen sanansa vaikutuspiirissä, me olemme pysyvästi siirtyneet kuolemasta elämään. Jh 5: 24 Jeesus sanoo: ”Se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. Jo nyt, ei vasta kerran kaukaisessa tulevaisuudessa. Parannus ja mielenmuutos on tehtävä jo nyt, ei vasta joskus tulevaisuudessa tai vanhuudessa.

Tätä pelastustietä, Jumalan armoa ja uudestisyntymistä, vedestä ja Hengestä, seurakunta on kutsuttu julistamaan ja opettamaan. Saamme toteuttaa sitä yhdessä, te seurakuntalaiset ja me seurakunnan palvelijat.

Luottamushenkilöt on kutsuttu edustamaan seurakuntalaisia ja toimimaan seurakunnan vanhimpina. Teidät on kutsuttu suunnittelemaan ja toteuttamaan seurakunnan toimintaa, päättämään toiminnan ja talouden tärkeimmistä suuntaviivoista.

Seurakunta on seurakuntalaisten yhteinen asia. Yhdessä saamme seurata Kristusta, me vajavaisesti uskovat ja puutteellisesti ymmärtävät ihmiset. Oleellista ei kuitenkaan ole se, mitä me ymmärrämme tai osaamme, vaan se, mitä Jumala on ja kuinka hän keskuudessamme toimii. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

jotenkin julkisuuteen, siis vaikka johonkin suosittuun ajankohtaisohjelmaan käsiteltäviksi, kirkosta eroaminen kiihtyisi entisestään.

Täältähän niitä voi kuunnella. Niistä saa hyvät naurut ja niissä konkretisoituu aivan ronskilla tavalla kristinuskon ja raamatun mielettömyys:

http://www.luthersaatio.com/

Kun kirkossa ei saa nauraa, ainakaan äännekkäästi. Minä en pysty niitä satuja nauramatta kuuntelemaan.