Olisiko Kajaanilaisista bussikuskeiksi

Siirtotyövoimaa pääkaupunkiseudulle Kajanista eikä Puolasta.

Kaksi viikkoa töissä bussinohjaimissa ja kaksiviikkoa kotona omakotitalossa Kajanissa.

100 kuljettajaa joista 50 on kahden viikon jaksoissa töissä etelässä. Vuoronvaihto sunnuntaina, maanantaista 6 päivää töitä, sunnuntai vapaata Helsingissä, 6 päivää töitä ja lauantaina illalla bussilla kotia kohti Kajaniin.

Henkilökunta kuljetuksen Kajaniin ajaa virman turistibussilla, vapaalle menevä Kajanin kuljettaja. Sunnuntaina iltapäivällä lähtee sama linja-auto takaisin Helsinkiin, toisen Kajanin kuljettajan ohjastamana mukanaan 50.ntä tyylikästä pohjoisen kuljettajaa hoitamaan joukkoliikennettä etelään.

Soluasunto kaksio järjestyy alle 100euroa/henkilö kuukausi, 8 henkilöä joista 4 henkilöä on majoittunut aina kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Mahdollinen kotimaanpäiväraha hilaisi ansiota paperimiesten palkan suuntaan.
8740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kajani?

Äänestä

mitenkä porukka sopeutuu etelän elämän tavoille,se on sitten eri asia? Hesalaiset kun on vähän hätästä porukkaa!!

Äänestä
  • olette vaatineet itsellenne inhimillisiä oloja. Ja toisille luulette olevan ok, asua jossain solukämpässä muiden hikisten bussikuskien kanssa läiskimässä korttia ja polttamassa tupakkaa, keppanaa juoden. Siihen se meinaan menee.

    Äänestä

  • te bussikuskit kirjoitti:

    olette vaatineet itsellenne inhimillisiä oloja. Ja toisille luulette olevan ok, asua jossain solukämpässä muiden hikisten bussikuskien kanssa läiskimässä korttia ja polttamassa tupakkaa, keppanaa juoden. Siihen se meinaan menee.

    taasen ole viestistäsi päätellen tehnyt ikinä keikkatöitä.. Liekö mitään töitä.

    Äänestä

  • se et kirjoitti:

    taasen ole viestistäsi päätellen tehnyt ikinä keikkatöitä.. Liekö mitään töitä.

    matkatöissä poikien kanssa pääosin toimivat.

    Äänestä

Luuletko että työnantaja suostuisi moiseen.
Itsekin täällä pääkaupungissa asuva stadin kundi kysyin kerran olisiko mahdollista tehdä kaksi viikkoa töitä ja kaksi viikkoa vapaalla. Ei käynyt lähellekään. Ainoastaan se olisi työnantajalle käynyt että prossatunnit olisi vielä pitänyt tehdä täyteen ihan viimeistä minuuttia myöten.
Turhaa toiveajattelua sinulta tuollainen, vaikka yleensä kyllä kirjoituksesi ovat asiallisia mutta tuo oli kyllä puhdasta paskaa. Ei tänne saada tällä konstilla mistään päin maapalloa ketään töihin koska työssä ollaan kiinni lähes koko ajan. Jos olisi mahdollista tehdä kaksi viikkoa töitä ja pitää sen jälkeen kaksi viikkoa vapaata, tekisin sellaisen kontrahdin heti jopa liksasta sen kummemmin puhumatta.
Hyvä ajatus mutta koitappa saada toimimaan.

Äänestä
  • Ajatus oli tulevaisuuteen, paperimiehet ovat ensin 500 päivää ansiosidonnaisilla päivärahoilla. Tämän jälkeen jos joku haluaa kouluttautua uuteen ammattiin, linja-autonkuljettajan ammatti on yksi vaihtoehto. Myös muitakin työvoima pulasta kärsiviä aloja on pääkaupunki seudulla, esim. sairaanhoitoala. Samassa kuljetuksessa kahdenviikon välein voisi kulkea erialojen siirtotyövoimaa.

    Voihan se olla, että Puolalaiset valmiit kuljettajat ovat innokkaampia oppimaan suomenkielen, mitä Kainuun miehet ja naiset kouluttautumaan bussinkuljettajaksi.

    Kyllä työnantajat joutuvat tulevaisuudessa vielä enempi joustamaan erinlaisiin työaika järjestelyihin, saadakseen tekiöitä työtehtäviin.

    Tämä kahdenviikon huki jossa sunnuntait on vapaat, kävisi erittäin hyvin niihin ajosarjoihin jotka liikennöivät linjoja joissa sunnuntaina ei ole liikennettä.

    Osa-aika elakelaiset tekevät nyttenkin 2 viikkoa töitä ja ovat 2 viikkoa elakkeella.

    Voisipa tosiaankin käydä niin, että myökii ostettaisiin talot Kajjaanista ja hypättäisiin sammaan kyytii ja vaikka kalastettaisiin tai marjoja poimittaisiin 2 viikkoa aina välillä.

    Äänestä

  • viratonveteraani kirjoitti:

    Ajatus oli tulevaisuuteen, paperimiehet ovat ensin 500 päivää ansiosidonnaisilla päivärahoilla. Tämän jälkeen jos joku haluaa kouluttautua uuteen ammattiin, linja-autonkuljettajan ammatti on yksi vaihtoehto. Myös muitakin työvoima pulasta kärsiviä aloja on pääkaupunki seudulla, esim. sairaanhoitoala. Samassa kuljetuksessa kahdenviikon välein voisi kulkea erialojen siirtotyövoimaa.

    Voihan se olla, että Puolalaiset valmiit kuljettajat ovat innokkaampia oppimaan suomenkielen, mitä Kainuun miehet ja naiset kouluttautumaan bussinkuljettajaksi.

    Kyllä työnantajat joutuvat tulevaisuudessa vielä enempi joustamaan erinlaisiin työaika järjestelyihin, saadakseen tekiöitä työtehtäviin.

    Tämä kahdenviikon huki jossa sunnuntait on vapaat, kävisi erittäin hyvin niihin ajosarjoihin jotka liikennöivät linjoja joissa sunnuntaina ei ole liikennettä.

    Osa-aika elakelaiset tekevät nyttenkin 2 viikkoa töitä ja ovat 2 viikkoa elakkeella.

    Voisipa tosiaankin käydä niin, että myökii ostettaisiin talot Kajjaanista ja hypättäisiin sammaan kyytii ja vaikka kalastettaisiin tai marjoja poimittaisiin 2 viikkoa aina välillä.

    Veteraani hei osaaikaeläkkeella olevat tekevät esim viikon töitä ja viikon vapaata tai kaksi töitä ja kaksi vapaata, mutta heillä on sen työjakson aikana normaalit kaksi vapaapäivää eivät siis tee putkeen kaksi viikkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viratonveteraani kirjoitti:

Siirtotyövoimaa pääkaupunkiseudulle Kajanista eikä Puolasta.

Kaksi viikkoa töissä bussinohjaimissa ja kaksiviikkoa kotona omakotitalossa Kajanissa.

100 kuljettajaa joista 50 on kahden viikon jaksoissa töissä etelässä. Vuoronvaihto sunnuntaina, maanantaista 6 päivää töitä, sunnuntai vapaata Helsingissä, 6 päivää töitä ja lauantaina illalla bussilla kotia kohti Kajaniin.

Henkilökunta kuljetuksen Kajaniin ajaa virman turistibussilla, vapaalle menevä Kajanin kuljettaja. Sunnuntaina iltapäivällä lähtee sama linja-auto takaisin Helsinkiin, toisen Kajanin kuljettajan ohjastamana mukanaan 50.ntä tyylikästä pohjoisen kuljettajaa hoitamaan joukkoliikennettä etelään.

Soluasunto kaksio järjestyy alle 100euroa/henkilö kuukausi, 8 henkilöä joista 4 henkilöä on majoittunut aina kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Mahdollinen kotimaanpäiväraha hilaisi ansiota paperimiesten palkan suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu