Pekkarisen typerät energialinjaukset

KEPU haluaa panostaa mm. peltoenergiaan ja Pohjanmaalle halutaan tehdään iso etanolitehdas, mikä käyttää raaka-aineena ohraa. Sivutuotteena syntyy valtavat määrät rehua kotieläimille.

KEPUlaisen politiikan järjettömyydestä saa käsityksen, kun laskee tämän Pekkarisen etanolitehtaan energiatasetta: tuotanto kaikki vaiheet mukaanlukien nielee enemmän energiaa kuin mitä sillä saadaan syntymään.

Pekkarisen tehtaan tosiasiallinen tarkoitus onkin tuottaa halpaa rehua Pohjanmaan karja- ja sikatiloille. Koska rehua syntyy sivutuotteena paljon, täytyy sen hinnankin olla hyvin alhainen jotta siitä päästään eroon. Pohjalaiset kotieläintuottajat korjaavat hyödyn. Ja autoilijat maksavat bensiiniin sekoitettavasta etanolista kovan hinnan.

KEPUlainenhan ei ajattele kansakunnan etua. KEPUlainen ajattelee vain ja ainoastaan maajussien etuja.

Samanlaista järjettömyyttä on myös ruokohelpin viljely. Sitä viljelee lähinnä Vapo Pohjanmaan tyhjiksi kalutuilla turvesoilla.
Vapo onkin suurin maataloustukien saaja Suomessa, siihen perustuu tuonkin "energian" tuottaminen. Myös ruokohelpin tuotantoketju nielee enemmän energiaa kuin mitä se synnyttää.

Pekkarinen on antanut helpotuksia turpeen käytölle, vaikka sen polttamisen aiheuttamat hiilidioksiidipäästöt ovat korkeammat kuin kivihiilen. Polttoturve tuotetaan lähinnä KEPUn vahvoilla tukialueilla. Pekkarinen jopa osti valtion varoilla turpeenkäyttjille päästöoikeuksia.

Pekkarinen antoi avustuksia omakotitalojen lämmitysjärjestelmän muuttamiseksi pelletillä toimivaksi. Jo tuolloin oli tiedossa, että kuivasta sahan- ja kutterinpurusta puristettavan pelletin tuotantomäärä on rajallinen ja hinta keinotekoisen alhainen. Nyt hinta on rajussa nousussa ja pellettiä joudutaan tekemään muustakin kuin jätteeksi luokitelluista puruista.

Ruotsissa esimerkiksi panostetaan nyt toisen sukupolven bioenergiaan ja sen tutkimukseen, Suomi sensijaan investoi vielä suuret rahat ensimmäisen polven auttamatta vanhentuneeseen bioenergiaan.

Mauri Pekkarinen on vietävä museoon, se on hänelle oikea paikka.

4

138

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sonnimies

      ei juuri lueta, eikä noteerata. Mitä nyt itse itselleen vastailee. Hoh hoh hooooo, tuota hullua.

      • Jämijärven humppa lentokenttä.

        saadaan kaikki pyöriskellä peräsuolesta asti lähtevässä nirvanassa.

        Onneksi asiantuntijat on ampuneet pätkä-Maurin hankkeet alas one by one. Liian hapokasta kansantaloudelle. Mauri voisi jakaa kaikille kepulaisille rupelituulivoimalippikset.
        Pekkarisella alkaa olla lievä hätä, kun metsäteollisuus supistaa tuotantoaan sen verran alas, että raaka-aineen hinta on teollisuudelle sopiva. Lalli lehdessä Tauno Matomäki vahvistaa näin olevan. Enerkiarisuillako ne poijjat meinaa suomen saada pyörimään;-))


    • Totuudentuoja

      Keskusta on agraaripuolue, jolle on vaikeuksia ymmärtää muun talouden asioita. Nämä energiajutut ovat juuri sellaisia, joihin ei missään tapauksessa pitäisi päästää keskustalaisia vaikuttamaan.

      Ydinvoima on hyvä esimerkki. Matti Vanhanen aikoinaan ajoi eduskunnassa läpi ponnen, jolla ydinvoiman rakentaminen pysäytettiin pitkäksi aikaa. Tämän takia sähkön hinta nyt nousee Suomessa vauhdilla. Kiittäkäämme siis Keskustaa ja Matti Vanhasta sähkön Vanhas-lisästä.

      • känä on

        tämän saman lorun kirjoittanut tänne useamman kerran, kopio on kopio.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1483
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      250
      726
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      561
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe