Tahtoisin kääntyä Jehovan todistajaksi:

Jo Jehovan todistajain varhaiset johtajat Russel ja Rutheford viitoittivat omalla esimerkillään arvot, REHELLISYYS,RAITTIUS,SIVEYS,joita myös tämän päivän Jehovan todistajat pität kunniassa ja myös itse noudattavat niitä.

Joten haluaisin liittyä tähän joukkoon ja olla omalta osaltani vapauttamassa Babylonin vankeudessa eläviä ihmisparkoja.
5477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>>Jo Jehovan todistajain varhaiset johtajat Russel ja Rutheford viitoittivat omalla esimerkillään arvot, REHELLISYYS,RAITTIUS,SIVEYS,

Osuit naulan kantaan. Russell ei käpälöinyt Raamatun sisältöä, vaikka se osoittikin ihmiskunnan 6000-vuotissynttäreiden olevan vasta 1970-luvun puolivälissä, niinpä Jeesus palasi Russelin mukaan vuonna 1974. Russell ei käpälöinyt pyramidimittoja, jotka osoittivat vuosiin 1974, 2014 ja 2015. Siinä vaan kävi niin, että pyramidin mitat muuttuivat, oliko kosteus tai muu turvottanut kivimateriaalia.

Rutherford oli nimenomaan kuulu raittiudestaan. Kun Kanadan haaratoimisto tarjosi viinan salakuljetusapua kieltolain aikaan, niin mies suuttui tulisesti moisesta ehdotuksesta. Itse asiassa Rutherford oli absolutisti, joka ei pitänyt pääkonttorin alkoholintäytteisestä ilmapiiristä, jolloin hänelle rakennettiin oma raitistelupaikka San Diegoon. Sitä ennen Rutherford oli tuimistunut joidenkin alkoholinkäyttöön niin paljon, että veti esimerkiksi O. Moylen oikeuteen dokaamisestaan ja O.M. joutui maksamaan Rutherfordille aimo tukun taaloja ihan vaan J.F.R:n kokemista henkisistä kivuista.

Rutherford jätti jälkeensä myös muiston siveästä miehestä, joka seisoi loppun asti vaimonsa ja poikansa rinnalla (kaksi viimeksimainittua olivat toki kiireisiä, eivätkä ehtineet perheenpään hautajaisiin). Esimerkiksi väestölaskennassa samaan huushollin J.F.R:n kanssa merkitty naimaton nainen (ei siis vaimoa ja poikaa, joiden kanssa todellisuudessa asui), oli Saatanan juoni. Kuten myös se se, että omassa raitistelukodassaan, Beth Sarimissa, hänen väitetään asustelleen naimattoman naisen kanssa kuolemaansa saakka. Sellainen väite on silkkaa Saatanan panettelua, jonka voi päätellä siitä, että tuo naimaton nainenkaan ei ollut Rutherfordin hautajaisissa.

>>joita myös tämän päivän Jehovan todistajat pität kunniassa ja myös itse noudattavat niitä.

Totta mooses ja ovat panneet paremmaksi kuin Russell ja Rutherford konsaan, peittelevät jo pedofiilejä ja uhraavat jäseniään verialttarilla. Toki Rutherford hieman onnistui ihmisuhraamisessa natsiaikana ja Russelin lupauksiin pettyneet tekivät itsemurhia.

Äänestä

>>>Tahtoisin kääntyä Jehovan todistajaksi:
ville.k 14.9.2008 klo 14.38
   Jo Jehovan todistajain varhaiset johtajat Russel ja Rutheford viitoittivat omalla esimerkillään arvot, REHELLISYYS,RAITTIUS,SIVEYS,joita myös tämän päivän Jehovan todistajat pität kunniassa ja myös itse noudattavat niitä.

Joten haluaisin liittyä tähän joukkoon ja olla omalta osaltani vapauttamassa Babylonin vankeudessa eläviä ihmisparkoja.

Äänestä

sanon sinullekin et soita,ota yhteyttä paikalliseen seurakuntaan missä asutkin,he auttaa mielellään

Äänestä
  • neitoni hyvä. Kai nyt älysit, että avaus oli pelkkä provo? Olet niin "sinisilmäinen".

    Äänestä

  • sinnuu... kirjoitti:

    neitoni hyvä. Kai nyt älysit, että avaus oli pelkkä provo? Olet niin "sinisilmäinen".

    tullu jo tietoon,tareviiko tuota toistaa ja hekuttaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ville.k kirjoitti:

Jo Jehovan todistajain varhaiset johtajat Russel ja Rutheford viitoittivat omalla esimerkillään arvot, REHELLISYYS,RAITTIUS,SIVEYS,joita myös tämän päivän Jehovan todistajat pität kunniassa ja myös itse noudattavat niitä.

Joten haluaisin liittyä tähän joukkoon ja olla omalta osaltani vapauttamassa Babylonin vankeudessa eläviä ihmisparkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu