media7 Dei'ssä juuri nyt

KÄRSIMYS Sana elää-ohjelma media7 Raamattuopisto

Miten Jumala voi sallia kärsimystä ja tuskaa?
Lusifer sairastui vakavasti taivaassa - itseriittoisuuteen ja heitettiin alas.

Niin Lusifer alkoi kostaa, ensin Adamille ja Evalle.
Väärät valinnatkin aiheuttaa kärsimystä ja Jumala
sitten psitää kätensä väliin.

Miksi toiset näyttää kärsivän enemmän?
Kaikki on niin suhteellista.
Kärsimättömyyskin voi olla jollekin tuskallista.
Jumala pitää kärsimystä tärkeänä, voidakseen
sen kautta osoittaa rakkauttaan. Armahtaa siitä.

AINA Herra puuttuu vääriin valintoihimme rakkaudella. Tämän tahdon sanoa tarkennukseksi.
Herra joskus joutuu hiljentämään matkavauhtiamme,
että tarkistaisimme arvojamme.

Kärsimyksen suurin siunaus:
Vaikeimmillaan ihminen pääsee oikeaan uskoon.
Jumalan Pojan usko tulee omien uskomusten sijaan.
Kirkastuu ristin armotyö. Hyvä omatunto tulee.
Kun ei ole omasta pystymisestä enää kiinni, vaan
ymmärtää sen riippuvan Jeesuksen psytymisestä.

Herran läsnäolon siunaus on se, että alan elää
Hänestä, tulee uudet sanat ja uusi sävel elämään.

Voiko olla elämää ilman kärsimystä?
Ainakin minä olen niin kovapäinen, että tarvitsen
monttukokemuksia, joissa koen kuitenkin Jeesuksen
läsnäolon. Muistakaamme Job (6:11-13)

Job 6:11-13
11 Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
12 Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
13 Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?

Parhaat asiat usein ovat parhaimman eli pelastuksen este. Ehkä siksikin tarvitaan
kärsimyksen opetusta.
Kärsimys riisuu, Jumala työstää meitä kuin kirurgi.

Jotta näkisimme, mitä on elämä Kristuksessa,
elämä Jumalan tekona. jeesus on kaikkia kärsimyksiä suurempi. Anteeksiantamusta suurempaa
asiaa ei ole ja syntiä suurempaa ongelmaa ei ole.

(Puhujaa ei mainittu)

Tahtoisin lisätä tuohon yhden sanankohdan:
Room 5:1-9
1
Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2
jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3
Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4
mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

6
Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7
Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9
Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.

Siunaten

0

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        69
        1893
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1209
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        140
        999
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        18
        919
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        83
        667
      6. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        104
        651
      7. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        642
      8. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        638
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        49
        570
      10. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        57
        547
      Aihe