Mohikaanilla on jälleen uho päällä tuolla alenpana. On vanhaksi mieheksi, ja jos vielä on uskossa kuten väittää, (hänen kirjoituksensa ei sitä kyllä tue) kovasti riiranhaluinen mies. Joka päivä uskollisesti haastaa riitaa muiden kanssa, missään vaiheessa ei myönnä virheitään, aina on vika muissa. Poikalapsen kanssa on kynnetpystyssä, ym. Ihmetyttää näin sivullisena, että kun viittii väitellä turhanpäiväistä väittelyä. Kukaan uskovainen, siis joka on todella uskossa Jeesukseen, ei sellaista tekisikkään.
Joten älkää yhdistäkö Mohikaania Helluntaiseurakunnan linjaan, sillä Mohikaani on vain yksi omalaatuinen vanhus joka voi olla uskonasioista kiinnostunut, mutta ei ole vielä löytänyt pelastusta Jeesuksesta.
Joten, ei yhden miehen takia, kannata koko Helluntaiseurakuntaa leimata sellaiseksi, mitä Mohikaani antaa ymmärtää.
Mohikaanille sanoisin, että tee parannus, ja pyydä anteeksi reilusti poikalapselta, ja kaikilta muiltakin palstalaisilta.
Tietysti tuohon vastaat, että mitäpahaa oot tehnyt, sillä niin yleensä olet vierittänyt syyt aina muiden niskoille. Mutta jos nyt tekisit poikkeuksen, ans kattoo ny?
Anteeksi pyytäminen on tosi vaikeeta, etenkin silloin, kun on paaduttanut sydämensä!
Pyydän anteeksi, jos loukkasin tällä kirjoituksellani jotakuta!
Mohikaani uhoo
3
98
Vastaukset
1.Joh.3-11 kertoo siitä että joka vihaa veljeään on pimeydessä. Se että poikalapsi kirjoitti hänen olevan tekopyhä voi olla totta, sillä vaikka mohis rukoilee poikalapsen puolesta niin rakkautta ei hänessä ole vaan päin vastoin! Silloin hän on pimeydessä.
Noi kimiräikkösjutut ovat myös Sananvastaisia. Sanassahan kielletään rakastamasta maailmaa.
Jos poikalapsi saisi kokea oikeaa rakkautta olisi aiheellista puhua evankeliumista. Nyt hän ei saa sitä kuin mieheltään.
On väärin nostaa omaa egoaan hänen avullaan.* Mutta saat anteeksi, koska pyysit, ja olisit toki saanut, vaikka et olisi pyytänytkään.
* Oli muuten farisuksen anteeksi pyyntö, tiesit kirjoittaessasi loukkaavasi minua, kirjoitit kuitenkin, ja sitten kuittaat tahallisen syntisi anteeksipyynnöllä.
* Mutta saat anteeksi, ihan sydämestäni, enkä edes muistele asiatonta kirjoitustasi!- todé
kun oikein ketjun aloitit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502