Jutta Urpilainen on aivan oikeassa, kun peräänkuuluttaa raideliikenteen kehittämistä suuriin kasvukeskuksiin. Tampereella on jo valtuustossa ja muutenkin käyty vilkasta keskustelua joukkoliikenteen siirtämistä suuremmassa määrin kiskoille, kun pyörillä ollaan pian kestokyvyn ylärajoilla. Valtuustoryhmien edustajista kootut delegaatiot ovat käyneet mm. Espanjassa ja Itävallan Linzissä tutustumassa pikaratikka-ratkaisuihin. Malleja on useita, yksi parhaista on seutukunnallinen, jossa linjat kulkisivat väestökeskittymien välillä ja keskustaan tietysti.
Tampere sijaitsee kapealla kannaksella Pyhäjärven ja Näsijärven välillä ja yksityisautoilu tuottaa jo nyt isoja ruuhkia mm. Hervannan väylällä, rantatiellä ja Jyväskylän suuntaa. Uudet isot asuinalueet kuten Vuores vain lisäävät ongelmia. Kiskoliikenne on näin ollen ylivertainen ratkaisu myös ekologisesti.
Tämä vain tiedoksi Sonnimiehellekin, jonka kotipaikkakunnalla kuljetaan varmaan aasin selässä hamaan maailmanloppuun asti.
Tampere sijaitsee kapealla kannaksella Pyhäjärven ja Näsijärven välillä ja yksityisautoilu tuottaa jo nyt isoja ruuhkia mm. Hervannan väylällä, rantatiellä ja Jyväskylän suuntaa. Uudet isot asuinalueet kuten Vuores vain lisäävät ongelmia. Kiskoliikenne on näin ollen ylivertainen ratkaisu myös ekologisesti.
Tämä vain tiedoksi Sonnimiehellekin, jonka kotipaikkakunnalla kuljetaan varmaan aasin selässä hamaan maailmanloppuun asti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aasi on Sonninarsistille oivallinen kulkuväline. Täytyy vaan olla tarkkana kumpi on kuski ja kumpi kulkupeli :))
sitä korvamakeaa oikein urakalla.
Jossain vaiheessa autoja on yksinkertaisesti liikaa. Paree valmistautua ajoissa eikä ootella kriisiä.
>>>Valtuustoryhmien edustajista kootut delegaatiot ovat käyneet mm. Espanjassa ja Itävallan Linzissä tutustumassa pikaratikka-ratkaisuihin.
perspektiiviä asioihin ja on usein myös kivaa. Varsinkin, kun joku muu toimii maksajana.
Voi vain todeta:"Nyt maistuis aamu olut" ja niinpä sponsorin juoksupoika kipittää lähikuppilaan oitis tilaamaan.
Totta helkutissa ratikat on hyviä kulkuneuvoja.
Raiteiden rakentaminen ei kuitenkaan ole ihan pikkujuttu, se maksaa. Urpilainen lähtee tietysti siitä ajatuksesta että valtio maksaa suurimman osan kustannuksista, siis me muutkin kuin Tamperelaiset veronmaksajat. Minkä perkeleen takia jokaikinen demarien ehdotus lisää aina veronmaksajien rasitusta?
Jos ratikat on niin ylivertaisia niin luulisi Tampereella olevan itsellään rahaa rakentaa radat kuten on Helsingilläkin, ei siellä ratikoiden ratoja makseta valtion pussista
lopettaa tuollaisten rahaa kuluttavien, ja turhaa päänvaivaa tuottavien "kasvukeskuksien" rakentaminen. Kyllä sinne Lempäälän suuntaakin mahtuu vielä. Tai Tampereella sopii hyvin mihin suuntaan tahansa.
Mihin se Urpilainen sen raideliikenteen Tampereellakin laittaisi? Ilmaanko?
Eikö ne demarit kääriny kaikki raiteet rullalle, ja vieneet sulattamolle muutama vuosi sitten.
Minä itse olen kyllä raideliikenteen kannalla.
Vieläpä kaksikerros sellaisten.
Mikähän se ihmisiä ajaa Keskustaan päin?
Tottakai pitää verorahoilla päästä matkustelemaan maailmalle:
Tiedän kokemuksesta tarkalleen mitä nuo tutustumisreissut, ha ystävyysmatkat pitävät sisällään.
Jokaisen uuden valtuuston on saatava ainakin yksi matka tehdä.
Sitähän aletaan suunnittelemaan vielä edellisen valtuuston istuessa, että ei asia varmaankaan jää puolitiehen, eikä voida uutta valtuustoa syyttää asiasta.
Demarit ovat kaikkein ahneimpia ja suurimpia valtuusto- ja hallitusloisia.
Heille pitää kaikki olla ilmaista, kun he ovat Suuria Valtuutettuja.
Minä tiedän, älä vikise vastaan yhtään.
Voihan sitä Urpilainen perästään kuuluttaa, mutta eikö ole tullut mieleen, ettei kaupungin tarvi olla tuollainen sumppu.
Kumma kun kukaan ei ole keksinyt vielä rakentaa kaupunkiin sellaita isoa jätteistä kasattua vuorta, minkä rinteille sopisi paljon lisää asuntoja.
Vuori pitäisi olla vielä ihan keskellä kaupunkia, niin ihmisillä olisi helppo tuoda siihen joka suunnasta jätteensä.
Samalla se olisi egolokisesti opettavainen ratkaisu. Vai mitä Suuri Isä on mieltä tällaisesta palvonnan kohteesta?
Sinähän voisit rahoistas rakentaa lujan pohjan.
..haluaa aivan varmasti pitää KOKKOLAN, oman kotikaupunkinsa, Vanhasen esittämänä "PUUTARHAKAUPUNKINA." Mikä sen ihanampaa,onhan KOKKOLA Suomen suurinta maidontuotanto aluetta.
Helsingin Sossu-punikien kannatuksen turvaamiseksi hän räkyttää hämäämismielessä Vanhasen ehdotusta ERKON-lehdistön tukemana maan rakoon. Urpilaiska laskee taasen väärin, sillä tuskin Betonipuolueena esiintymisestä mitään hyvää puolueelle seuraa. URPILAISEN koko kuva:"TÄSSÄ ISTUN JA ODOTAN MITÄ SUUSTANI ULOS TULEE."
Ps.Tarkoittaa,että sanon sen julkisuuteen mitä kuiskuttelijat (poliittiset taustavoimat) tahtovat minun sanovan.