Jos kukaan on huomannut, hihhuli on ottanut
jumalan paikan jo Mooseksen ajoista lähtien,
riippumatta uskontokunnasta- tai suuntauksesta.
Hihhuli tuomitsee homoseksuaalit, niukan
pukeutumisen tai videopelit, ihan kuin
jumala. Raamatun mukaan jumala on suurin,
eikä kukaan alkeellinen ihminen voi olla
jumalaa lähelläkään.
Jostain syystä hihhuli pystyy kuitenkin olemaan
jumala itselleen ja muille, johtuen ilmeisesti
vituiksi menneestä anaalivaiheesta. Parempi
selitys on, ettei jumalaa ole ja hihhuli
joutuu luomaan jumalansa omien tekojensa kautta.
Vai onko joku nähnyt tai kuullut aborttikliniikan
räjähtävän jumalan toimesta? Ei, mutta monen
hihhulin toimesta kyllä. Hihhulit perustelevat
tekonsa "jumalan käskynä", joten teoriani on
aikalailla vedenpitävä. Jumalaa ei näy missään,
mutta jumalkaltaisia hihhuleita kylläkin.
Hihhulit, pitäkää se turpanne kiinni. Te olette
jotain äpäräkakaroita hiekkalaatikolla;
tappelemassa kenen isi on paras isi, vaikkei
kukaan ole koskaan nähnytkään isiä, eikä tiedä
sen paremmuudesta sen enempää kuin kotilo
Ohmin laista. Ainoa argumentti oman isin
paremmuudesta on Plaston kuorma-auto, mikä
läsähtää vastapuolen päähän.
Hihhulin jumalkompleksi
30
812
Vastaukset
- kohta..
uusi tv-sarja "kenen isi plöräyttää isoimmat tortut?". Just passeli sarja hihuillemme.
Tuonkin ohjelman mainosta katsoessa on kyl tullut mieleen, voiko rimaa enää siitä mitenkään alittaa? TV7 kun ei minulla onnekseni edes näy:) - Valkoparta
Katsos kun se menee suunnilleen näin:
http://www.youtube.com/watch?v=hwyuQbIb0Xs
Asioiden vastustaminen vain vahvistaa vastustamisen kohdetta.- Bubastis.tm
Gangajilla on taas viesti sinulle. Ei tarvitse odottaa että joku messias putoaa taivaasta, vaikka putoiskin, niin so what?
http://www.youtube.com/watch?v=1E50Cn77TgU - Valkoparta
Bubastis.tm kirjoitti:
Gangajilla on taas viesti sinulle. Ei tarvitse odottaa että joku messias putoaa taivaasta, vaikka putoiskin, niin so what?
http://www.youtube.com/watch?v=1E50Cn77TgUKuuntelin tuon jo eilen. Mukava nainen tuo Gangaji.
Tulkitset väärin sen animation. Se "i'm separate" seinän takana oleva "messias" on se "true self", "silent awareness". - Bubastis.tm
Valkoparta kirjoitti:
Kuuntelin tuon jo eilen. Mukava nainen tuo Gangaji.
Tulkitset väärin sen animation. Se "i'm separate" seinän takana oleva "messias" on se "true self", "silent awareness".en tarvitse tuollaista vertauskuvaa että olisin itse jeesus. En kuulu kohderyhmään taaskaan.
Ymmärrät varmaan että minua kiinnostaa vain asiat joissa jeesustutista ja uskonnosta on jo päästetty irti. - Valkoparta
Bubastis.tm kirjoitti:
en tarvitse tuollaista vertauskuvaa että olisin itse jeesus. En kuulu kohderyhmään taaskaan.
Ymmärrät varmaan että minua kiinnostaa vain asiat joissa jeesustutista ja uskonnosta on jo päästetty irti.Animaatiossa esiintyy seuraavat "käsitteet":
se joka kumartelee jne = ego (katoaa lopuksi)
"i'm separate" -seinä = ajatus, uskomus, luulo
ajatuksen toisella puolella = todellinen minä
mötikkä = kaikki on yhtä
En näe eroa Gangajin opetukseen. - Nasse.
"Asioiden vastustaminen vain vahvistaa vastustamisen kohdetta. "
Siksi eräiden vajakkien manuaaliin on kirjoitettu että vastustaminen vai osoittaa heidän olevan oikeassa. - Bubastis.tm
Valkoparta kirjoitti:
Animaatiossa esiintyy seuraavat "käsitteet":
se joka kumartelee jne = ego (katoaa lopuksi)
"i'm separate" -seinä = ajatus, uskomus, luulo
ajatuksen toisella puolella = todellinen minä
mötikkä = kaikki on yhtä
En näe eroa Gangajin opetukseen.häviä minnekään.
- Lukemista kaikille
Bubastis.tm kirjoitti:
häviä minnekään.
***************
Hyvää luettavaa: Eckhart Tolle: Läsnäolon voima
tie henkiseen heräämiseen.
Ajattelun ulottumattomissa on valtava määrä älykkyyttä. Ajatus on vain sen pienen pieni osanen. Oivallat, että kaikki todella merkitsevä –
kauneus, rakkaus, luovuus, ilo, sisäinen rauha –
nousee mielen tuolta puolen.
Alat herätä. Lisäksi teos ”Uusi Maa - Elämän tarkoituksen oivaltaminen”
Myös muita Tollen teoksia voi suositella,
mutta ne eivät avaudu, ellei omaa egoa saada
edes tilapäisesti hiljaiseksi. - Valkoparta
Bubastis.tm kirjoitti:
häviä minnekään.
Takertuminen siihen katoaa. Ego pysyy kurissa. Ja voihan se takertuminen tulla takaisinkin. Siksi tällainen 'valaistuminen' koetaan NYT-hetkessä. Jos sanoo olevansa valaistunut, tarkoittaa, että se on pysyvä olotila. Se taas ei ole NYT-hetkeä, vaan tulevaisuutta.
- Bubastis.tm
Lukemista kaikille kirjoitti:
***************
Hyvää luettavaa: Eckhart Tolle: Läsnäolon voima
tie henkiseen heräämiseen.
Ajattelun ulottumattomissa on valtava määrä älykkyyttä. Ajatus on vain sen pienen pieni osanen. Oivallat, että kaikki todella merkitsevä –
kauneus, rakkaus, luovuus, ilo, sisäinen rauha –
nousee mielen tuolta puolen.
Alat herätä. Lisäksi teos ”Uusi Maa - Elämän tarkoituksen oivaltaminen”
Myös muita Tollen teoksia voi suositella,
mutta ne eivät avaudu, ellei omaa egoa saada
edes tilapäisesti hiljaiseksi.90-luvulla tarpeeks monta kertaa että se heräämisen kaipuu on ohi mun osalta tältä erää.
Undoing, nondoing on kanssa jo harrastettu loppuun.
Ja ne kaikki uuuuudelleeeen syntymiset.
Byron Bayssa kävi näitä luennoitsijoita ja kaiken maailman mestareita magic maneja koko ajan-se oli oikea hihuhumbugstarchild-mesta niille.
Eräällä luennolla oli brasilialaisen landlordini kanssa, Jaiminin, jolla nousi veri päähän liiasta mateekahvinlisukkeesta. Taas kuunneltiin heräämisen tarvetta ja sen ihmeellisyyttä...Jaiminilla pullistui otsasuoni välittömästi ja hän huusi, "kuinka monta kertaa pitää herätä ja valaistua ennenkuin se riittää!"
Luennoitsija ei osanut vastata.
Mikrokuorintaa täytyy tietenkin tehdä säännöllisesti, senhän tietää kaikki kosmetologit.
Näin pysyy kuosissa.
Valaistumisen ja syntymisen sijaan minua kiinnostaa enemmän manifestointi ja voimavarojen kehittäminen. Myöskin laajemmat kokonaisuudet kuin pelkästään oma napa.
Varmasti suosittelemasi kirja on hyvä siihen mihin se on tarkoitettu. En kuitenkaan kuulu kohderyhmään :D. - Bubastis.tm
Valkoparta kirjoitti:
Takertuminen siihen katoaa. Ego pysyy kurissa. Ja voihan se takertuminen tulla takaisinkin. Siksi tällainen 'valaistuminen' koetaan NYT-hetkessä. Jos sanoo olevansa valaistunut, tarkoittaa, että se on pysyvä olotila. Se taas ei ole NYT-hetkeä, vaan tulevaisuutta.
tarkkailet. Se on paha juttu, kun se ei lopu koskaan, takertuminen menee vain hienojakoisemmaksi :D
Toisaalta, onhan se hauskaakin. Hienojakoiset ovat niin hauskoja asioita. Kaikki näkyy läpi.
Olen menossa varsinaiseen madonreikään, pidä hauskaa :D. - Valkoparta
Bubastis.tm kirjoitti:
tarkkailet. Se on paha juttu, kun se ei lopu koskaan, takertuminen menee vain hienojakoisemmaksi :D
Toisaalta, onhan se hauskaakin. Hienojakoiset ovat niin hauskoja asioita. Kaikki näkyy läpi.
Olen menossa varsinaiseen madonreikään, pidä hauskaa :D.Hyvä, että homma on hanskassa.
- Valkoparta
Bubastis.tm kirjoitti:
90-luvulla tarpeeks monta kertaa että se heräämisen kaipuu on ohi mun osalta tältä erää.
Undoing, nondoing on kanssa jo harrastettu loppuun.
Ja ne kaikki uuuuudelleeeen syntymiset.
Byron Bayssa kävi näitä luennoitsijoita ja kaiken maailman mestareita magic maneja koko ajan-se oli oikea hihuhumbugstarchild-mesta niille.
Eräällä luennolla oli brasilialaisen landlordini kanssa, Jaiminin, jolla nousi veri päähän liiasta mateekahvinlisukkeesta. Taas kuunneltiin heräämisen tarvetta ja sen ihmeellisyyttä...Jaiminilla pullistui otsasuoni välittömästi ja hän huusi, "kuinka monta kertaa pitää herätä ja valaistua ennenkuin se riittää!"
Luennoitsija ei osanut vastata.
Mikrokuorintaa täytyy tietenkin tehdä säännöllisesti, senhän tietää kaikki kosmetologit.
Näin pysyy kuosissa.
Valaistumisen ja syntymisen sijaan minua kiinnostaa enemmän manifestointi ja voimavarojen kehittäminen. Myöskin laajemmat kokonaisuudet kuin pelkästään oma napa.
Varmasti suosittelemasi kirja on hyvä siihen mihin se on tarkoitettu. En kuitenkaan kuulu kohderyhmään :D.Ihan vain mielenkiintoisena yksityikohtana.
http://www.basambooks.fi/kirja.php?detail_id=151 - Bubastis.tm
Valkoparta kirjoitti:
Ihan vain mielenkiintoisena yksityikohtana.
http://www.basambooks.fi/kirja.php?detail_id=151niinkuin kaikki muutkin alalla olevat.
En nyt vain ole hirveän kiinnostunut tästä aiheesta enää. Kiva katsoa pari videota, mutta siihen se jää, se mielenkiinto. - Retrohetero
Minun pointti: hihhuli tekee itsestään jumalan,
koska (olematon)jumala ei tee mitään.
Sinun pointti: ?
- puusilimä
olen hihhuleilta yrittänyt kysyä, että mikä heidät oikeuttaa tuomitsemaan muita ja muiden tekoja(olivatpa teot mitä tahansa).
tyypillistä raamattu copy/paskaa tuli joka ei edes kuulunut asiaan ja haukkuja. yhtään oikeaa syytä ei tullut.
saa nähdä mikä on tämän päivän saldo.
täytyy ilmeisesti todeta ettei heillä ole mitään syytä vaan hihut todellakin ovat "nostaneet" itsensä jumalaksi.
toisaalta se voi olla juuri noin, koska pitäähän heillä "jumala" olla kun se originaalikaan ei vastaa eikä auta. niiden kuuppajumi on sit vähän pahentunut ja nyt kuvitellaan että jumala on, mutta ei tajuta että ne itse itsestään ovat kuuppajumijumalia kehittäneet, jotka palvovat oikeastaan vain itseään.
narsismiksikin sitä voisi nimittää, höystettynä muutamalla harhalla jotka tietenkin vaihtelevat kuuppajumiyksilön mukaan.- Retrohetero
Kuuppajumin informaation vastaanottokyky on
tasan nolla. En ymmärrä edes miksi jaksan
näille jumikuupille vittuilla, kun
mikään ei mene perille. Onko tässä edes
mitään mieltä?
- haisee paskalle
äläpä sie ruskea kieline natsihomo ruikuta nui pahasti koska tää maailma nyt vaan on tälläne heterogeeninen mesta jossa te äiteen pikkupojat jouutte itte puristelemaan finninne
- mielikuvitusotus
sinun pääsi sisään en kyllä jää. ajatuksesi ovat sen verran rajuja. poistuessani, pelkkää ilkeyttäni paljastan kaikille sinun olevan kaappihomo. moi moi.
- tervesii
mielikuvitusotus kirjoitti:
sinun pääsi sisään en kyllä jää. ajatuksesi ovat sen verran rajuja. poistuessani, pelkkää ilkeyttäni paljastan kaikille sinun olevan kaappihomo. moi moi.
nii siehä et ooo
- käytät
mielikuvitusotus kirjoitti:
sinun pääsi sisään en kyllä jää. ajatuksesi ovat sen verran rajuja. poistuessani, pelkkää ilkeyttäni paljastan kaikille sinun olevan kaappihomo. moi moi.
nyt uutta nicciä
- mielikuvitusotus
käytät kirjoitti:
nyt uutta nicciä
sie olet nyt erehtynyt
ja ajattelusi paikalleen jämähtänyt
pääsi sisällä minä huutelen
ja ajatteluasi ohjailen
koskaan et minulta rauhaa saa
pakenitpa vaikka huitsin nevadaan. - Retrohetero
natsien perseenreiät, olet väärällä palstalla.
Ehkä joku "Letherhose Nazi Arschloht" dot com
voisi auttaa fetissisi kanssa, minä en...
- jumalan
omaksi kuvakseen. Siksi jumalakin on niin epätäydellinen, epärationaalinen, itsekäs, väkivaltainen ja paha.
- hörinää, niin naivia sisäpi...
"Hihhuli tuomitsee homoseksuaalit, niukan
pukeutumisen tai videopelit, ihan kuin
jumala." ei pidä paikkaansa.
"Hihhulit, pitäkää se turpanne kiinni. Te olette
jotain äpäräkakaroita hiekkalaatikolla"
-kuin hihhuleiden kokouksessa.- Retrohetero
sinä hihhuli tumppuusi.
- vastaaja x
olevaisien ongelma tunnetussa materiaalisuudessa
on lähinnä se, etteivät he ole tulleet "sinuiksi"
ympäröivän olevaisuuden kanssa henkisesti. Ei
sen kummempaa. Ainoastaan hullut elävät tunnetusta maailmassa "hullusti", et kai halua liittyä heidän joukkoon ? Jos niin ota itseäsi niskasta ja muistuttele itsellesi aina silloin tällöin olevaisuudessa olon tarkoitus.- Retrohetero
vittuakaan mitä yrität sanoa. Jumalkompleksi
on ja pysyy kuuppajumin ominaisuutena, selitit
mitä tahansa.
Ohmin lain hyvä muistisääntö on P U I M U R I.
Joskus hihullaki leikkaa ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845097Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j322771Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411321Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54945