Keskustan puoluetoimisto hajasijoitettava heti!

Keskusta on pitkään ajanut valtion virastojen hajasijoittamista. Onhan se merkinnyt tuhansia uusia työpaikkoja landepaukuille, kun entiset viranhaltijat ovat äänestäneet jaloillaan ja irtisanoutuneet viroistaan. Näin on monelle maaseudun lapselle avautunut hyödyllinen uraputki yhteiskunnan palveluksessa.

Nyt jopa Ympäristövirastoa ehdotetaan siirrettäväksi Kainuuseen. Toivottavasti samoin tein Ristijärvelle saakka. Avaahan se loistavan tilaisuuden kehittää myös vesiliikennettä, koska tutkimusalus Arandallekin olisi rakennettava kanava pitkin Oulu- ja Emäjokea ja laituripaikka Hyryjärvelle.

Mutta Keskustalta itseltään puuttuvat teot tällaisten yhteiskunnallisen hyvän edistämisessä. Siksipä ehdotankin, että rakas puoluetoimistomme sijoitetaan Savukoskelle Lapin lääniin.

Puoluesihteeri Jarmo Korhoselle voisi laittaa hienon työhuoneen Uittotien päähän, josta aukeaisi avarat ikkunat vuolaalle Kemijoelle.

Ajatelkaa, mitkä mahdollisuudet siitä aukeaisivat?
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Kuin Joulupukki ja Keskustan puoluetoimisto pääsevät yhdistymään, niin mitä mannaa alkaisi suomalaisille satamaan:

    http://www.savukoski.fi/

    Äänestä


tekemäksi! Sittenhän oltaisiinkin demarien kanssa melko lähekkäin, kun niiden puoluetoimisto on jo Korvatunturilla, lupauksista päätellen.

Kokoomuksen toimistohan onkin ulkoistettu hyväntoivonniemelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SonnimiesII kirjoitti:

Keskusta on pitkään ajanut valtion virastojen hajasijoittamista. Onhan se merkinnyt tuhansia uusia työpaikkoja landepaukuille, kun entiset viranhaltijat ovat äänestäneet jaloillaan ja irtisanoutuneet viroistaan. Näin on monelle maaseudun lapselle avautunut hyödyllinen uraputki yhteiskunnan palveluksessa.

Nyt jopa Ympäristövirastoa ehdotetaan siirrettäväksi Kainuuseen. Toivottavasti samoin tein Ristijärvelle saakka. Avaahan se loistavan tilaisuuden kehittää myös vesiliikennettä, koska tutkimusalus Arandallekin olisi rakennettava kanava pitkin Oulu- ja Emäjokea ja laituripaikka Hyryjärvelle.

Mutta Keskustalta itseltään puuttuvat teot tällaisten yhteiskunnallisen hyvän edistämisessä. Siksipä ehdotankin, että rakas puoluetoimistomme sijoitetaan Savukoskelle Lapin lääniin.

Puoluesihteeri Jarmo Korhoselle voisi laittaa hienon työhuoneen Uittotien päähän, josta aukeaisi avarat ikkunat vuolaalle Kemijoelle.

Ajatelkaa, mitkä mahdollisuudet siitä aukeaisivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu