Hallituksen ylivoimainen tehtävä

Hallitus lupasi muistini mukaan huolehtia viljelijäväestön tulotason pysymisestä kohtuullisena, tai jotenkin siihen suuntaan.

Mutta mailman myllerryksissä ei paljon Suomen hallituksen kauniit tavoitteet lämmitä.

Maatalous on menossa pahaan kanattavuuskriisiin. Tämä tapahtuu aika hyvästä sadosta huolimatta. Polltoaineiden, väkilantojen ym. valtavat korotukset asettavat viljelijät todella kovan paikan eteen. Ensi keväästä tulee hyvin mielenkiintoinen. Nykyisillä väkilantojen hinnoilla ei voida peltoja pitää kasvukunossa.

Pakon edessä moni siirtyy näennäisviljelyyn. Toisaalta sitten ei voida enää maataloutta syyttää fosforikuormista ja lannoittamalla ymäristön pilaamisesta.

Viljan hinta on pudonnut rajusti viime vuodesta. Ne on nyt lähellä toissavuotisia, kustannukset vain ovat huimasti nyt korkeammat.

Syynä viljan hinnan laskuun on viljan viljelyn lisääntyminen ympäri maapallon. Sehän on vaikuttanut myös lannoitteiden nousun.

Tilanne tulee varmasti myös vaatimaan poliittisia toimenpiteitä. Mitä ne sitten ovat, on mielenkiintoista nähdä.
8189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

keskustapuolue tehnyt maatalouden kannattavuuden eteen?

Äänestä
  • ..hänen ja muidenkin punapiikillä pistetyiden mielestä kepu on syytämällä syytänyt rahaa maajusseille koko olemassa olonsa ajan mikä on totuus on sitten toinen kysymys.

    Äänestä

Olethan vielä hengissä, näen mä, luulin sinunkin jo luopuneen Jompen tavoin. Koen kuitenkin sinua kohtaan jonkinlaista "Lukkarinrakkautta", koska vaikutat siellä Syntymäkotini naapuripitäjässä Juonenkylän kulmilla.

Ja itse tuohon aloitteeseen mennäkseni, älä yhtään ole huolestunut, Maanviljelijöiden toimeentulosta. Ei teillä ole hätää niin kauvan kun Keskusta on teidän Kokkareiden kanssa Suomen tasavallan Hallituksessa. Teillähän on Hallituksessanne tuo Superministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Kyllä Sirkka-Liisa taas kehittelee jonkin uuden tukimuodon, jolla te Maanviljelijät voitte puhtaalla omallatunnolla, taas nostaa "tukirahoja".

Kuten nyt on ilmitullut, nämä Ympäristötuet, onkin käytetty sen vanhan Mersun nuorentamiseen, siis sen tuen jolla piti estää myrkyttämästä koko Suomen vesistöjä. Ja toinen Sirkka Liisan oivallus oli, Maksetaan jokaista tilaa kohti viisituhatta ekua siitä, että siivoavat eläintensä karsinat, ja antaisivat niille ruokaa, voi pyhä yksinkertaisuus.

silloin kun minä siellä Juonenkylällä hoidin eläimiä sikoja kuin myöskin lehmiä, nämä työt piti silloin tehdä ilman eri maksua. Joten kyllä sinun on turha valittaa kustannusten noususta, joskin Sirkka-Liisa ei ole vielä "Keksinyt", myöskin viljanviljelijöille, joka sinä itsekin olet, vielä kunnollista veronmaksajien lypsytapaa, kas kun Sirkka-Liisan suku on enempi noita Lihakarjan kasvattajia.

Annan vaan sinullekin Mvv- sen kultaisen neuvon, lakkaa sinäkin huolehtimasta Maailman nälänhädästä, lopeta koko viljely, ja hakeudu sellaisiin töihin jolla pystyt elättämään itsesi ja perheesi. Kuten teki Uusi-Ukki sieltä Eteläpohjanmaan Juonenkylältä. Enkä ole hetkeäkään katunut, ettäkö olet liian vanha sellaiseen, kuulehan Mvv- koskaan ei ole liian myöhäistä,ja nythän on teidän Kokoomuslaisten mielestä työpaikkojakin "Pilvin pimein, jos vain on työnhaluja, ja niitä luulisin sinulta löytyvän.

Älä kuitenkaan suutu, että annan mielestäsi näin yksinkertaisen neuvon, mutta ei tässä Maanviljelijöiden paapomisessa näy koskaan loppua tulevan. Härskillä tavalla keksitään uusisia ja uusia tukimuotoja millä verorahoja kupataan, ja tämä on taivahan tosi.

Äänestä
  • sinulla saatanalla ole muuta tekemistä kuin vittuilla ihmisille jotka muutaman euron tuntipalkalla joutuvat raapimaan elantoaan kasaan ja siinä ohessa vielä elättämään kalataisiasi eläkepaskoja jotka kiitokseksi ilmaisesta elannostaan vielä vittuilevat päivät pitkät.

    Saatanan ruikkuperse.

    Äänestä

  • näköjän ärsyttää aikansa mvv.tä, jolloin voikin voikin taas tulla poru.
    Voi vittu kun iso mies läyryämällä yrittää vittuilla.
    Vedä se kesällinen mekko yllesi.

    Äänestä

Kun kansa litkii kaljaa muuallakin kuin Suomessa, niin eikö suomalaisten kannattaisi keskittyä korkealaatuisen mallasohran tuotantoon?

Pohjoisessa kasvaneesta, puhtaasta mallasohrastahan saisi imagollisesti erinomaisen raaka-aineen maailman kalleimmille erikoisoluille ja viskeille.

Äänestä
  • kanssasi, ei muuta kuin Mallasohraa, ja opetetaan Suomen kansa juomaan Olutta, kuten Englantilaiset tekevät. Kyllä on tiukassa jollakin "kituviljelijällä" tuossa pipo, kun minulle noin raskaasti haistattelee.

    Vai parineuron tuntipalkallako nuo kituviljelijät edelleen maitansa raapii. Haista sinä kituviljelijä itse mitä osaat,ja mene muihin töihin tienaamaan leipäsi kuten jo Mvv-täkin neuvoin. Pitääkö teitä Perkeleitä meidän veronmaksajien edelleen läpi elämänne elättää.

    Tämä kieli jota nyt käytin, ei ole minun tapaistani, mutta tuollaisen Kitukepulin ollessa kyseessä, vastaan hänenlaisilleen aina samalla mitalla.??

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    kanssasi, ei muuta kuin Mallasohraa, ja opetetaan Suomen kansa juomaan Olutta, kuten Englantilaiset tekevät. Kyllä on tiukassa jollakin "kituviljelijällä" tuossa pipo, kun minulle noin raskaasti haistattelee.

    Vai parineuron tuntipalkallako nuo kituviljelijät edelleen maitansa raapii. Haista sinä kituviljelijä itse mitä osaat,ja mene muihin töihin tienaamaan leipäsi kuten jo Mvv-täkin neuvoin. Pitääkö teitä Perkeleitä meidän veronmaksajien edelleen läpi elämänne elättää.

    Tämä kieli jota nyt käytin, ei ole minun tapaistani, mutta tuollaisen Kitukepulin ollessa kyseessä, vastaan hänenlaisilleen aina samalla mitalla.??

    joka paikkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mvv kirjoitti:

Hallitus lupasi muistini mukaan huolehtia viljelijäväestön tulotason pysymisestä kohtuullisena, tai jotenkin siihen suuntaan.

Mutta mailman myllerryksissä ei paljon Suomen hallituksen kauniit tavoitteet lämmitä.

Maatalous on menossa pahaan kanattavuuskriisiin. Tämä tapahtuu aika hyvästä sadosta huolimatta. Polltoaineiden, väkilantojen ym. valtavat korotukset asettavat viljelijät todella kovan paikan eteen. Ensi keväästä tulee hyvin mielenkiintoinen. Nykyisillä väkilantojen hinnoilla ei voida peltoja pitää kasvukunossa.

Pakon edessä moni siirtyy näennäisviljelyyn. Toisaalta sitten ei voida enää maataloutta syyttää fosforikuormista ja lannoittamalla ymäristön pilaamisesta.

Viljan hinta on pudonnut rajusti viime vuodesta. Ne on nyt lähellä toissavuotisia, kustannukset vain ovat huimasti nyt korkeammat.

Syynä viljan hinnan laskuun on viljan viljelyn lisääntyminen ympäri maapallon. Sehän on vaikuttanut myös lannoitteiden nousun.

Tilanne tulee varmasti myös vaatimaan poliittisia toimenpiteitä. Mitä ne sitten ovat, on mielenkiintoista nähdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu