Virtsatietulehdus

Kävin toissapäivänä lääkärissä kun viime sunnuntaiaamusta asti oli pistänyt ylävatsasta vasemmalta, kylkikaaren alta. Mitään muita oireita ei ollut. Lääkäri paineli vatsaa eikä siinä mitään ihmeellistä tuntunut olevan. Laittoi lähetteen verikokeisiin(mm. maksan tulehdusarvot..) ja virtsakokeeseen. Lääkäri soitti eilen ja sanoi ettei verikokeista ilmennyt mitään erikoista, mutta virtsatesti näytti mulla olevan tulehdusta. No oireita ei kyllä ole ollut, muuta kuin tuo kylkikipu ja sekään ei välttämättä liity mitenkään virtsatulehdukseen. Sain sitten antibioottikuurin, kylkikipu ei kyllä ihan kokonaan vieläkään ole lähtenyt. Onko kovinkin tavallista, että tulehdus on kokonaan oireeton? Rakossa seisova virtsa kyllä vissiin tulehtuu herkemmin ja minua et pissata oikeastaan koskaan, normaali ihminenhän menee yleensä heti aamusta pissalle, mutta ei minulla ole mikään kiire. Pari tuntiakin voi vierähtää heräämisen jälkeen ennen kuin menen vessaan. Sitten kun menen niin kyllä virtsaa tulee kuitenkin vaikkei hätä olisikaan. Mutta asian ydinhän oli myös se, että voiko tuommoinen kylkeen pistäminen liittyä jotenkin virtsatietulehdukseen?
52006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

selässä kylkikaarien alla, ja joskus voi virtsatietulehduksen ainoa oire olla kipu jommalla kummalla puolella selkää/kylkeä, kun tulehdus on kivunnut rakosta munuaiseen. Yleensä kyllä silloin on myös kuumetta ja muutenkin heikko olo. Mutta siis vastaus kysymykseesi on kyllä, joskus kylkikipu voi olla virtsatietulehduksen ainoa oire.

Äänestä
  • kuulemma näyttäisivät jos tulehdus olisi munuaisiin asti mennyt, siis ne verikokeista näkyvät arvot.

    Äänestä

  • tulehdusarvot kirjoitti:

    kuulemma näyttäisivät jos tulehdus olisi munuaisiin asti mennyt, siis ne verikokeista näkyvät arvot.

    tulehdus on levinnyt munuaisiin asti, pitäisi crp:n eli tulehdusarvon olla ainakin hiukan koholla. Mutta sanoit, että sulta on otettu jotkut "maksan tulehdusarvot"? Maksa-arvoissahan ei virtsatietulehdus näkyisikään. Mutta varmaankin tuo tavallinen crp on otettu maksa-arvojen lisäksi sitten.

    Äänestä

  • jos.. kirjoitti:

    CRP eli c-reaktiivinen proteiini on maksan syntetisoima akuutin vaiheen proteiini.

    katso: http://fi.wikipedia.org/wiki/Crp

    Äänestä

niin katotaan ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilman oireita?? kirjoitti:

Kävin toissapäivänä lääkärissä kun viime sunnuntaiaamusta asti oli pistänyt ylävatsasta vasemmalta, kylkikaaren alta. Mitään muita oireita ei ollut. Lääkäri paineli vatsaa eikä siinä mitään ihmeellistä tuntunut olevan. Laittoi lähetteen verikokeisiin(mm. maksan tulehdusarvot..) ja virtsakokeeseen. Lääkäri soitti eilen ja sanoi ettei verikokeista ilmennyt mitään erikoista, mutta virtsatesti näytti mulla olevan tulehdusta. No oireita ei kyllä ole ollut, muuta kuin tuo kylkikipu ja sekään ei välttämättä liity mitenkään virtsatulehdukseen. Sain sitten antibioottikuurin, kylkikipu ei kyllä ihan kokonaan vieläkään ole lähtenyt. Onko kovinkin tavallista, että tulehdus on kokonaan oireeton? Rakossa seisova virtsa kyllä vissiin tulehtuu herkemmin ja minua et pissata oikeastaan koskaan, normaali ihminenhän menee yleensä heti aamusta pissalle, mutta ei minulla ole mikään kiire. Pari tuntiakin voi vierähtää heräämisen jälkeen ennen kuin menen vessaan. Sitten kun menen niin kyllä virtsaa tulee kuitenkin vaikkei hätä olisikaan. Mutta asian ydinhän oli myös se, että voiko tuommoinen kylkeen pistäminen liittyä jotenkin virtsatietulehdukseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu