Nämä taitaa olla näitä blondi-naisen ajatelmia, jotka kuitenkin tunnistan omakseni ja kun täällä puimme ja pohdimme omaa kohtaloamme ja elämäämme, niin minulle kävi niin, että eräänänä iltana olin mennyt jo nukkumaan ja mielestäni nukuinkin jo. Sitten herään kuin puolivalvetilaan ja asia jota olin miettinyt monet päivät, miten muuttaisin elämääni , kotiani itseäni jotta tämä"odottava" olotila tai se tunne loppuisi. Olen eronnut jo monia vuosia sitten ja lapset isoja, eli vain omaa-aikaa. Uutta suhdetta sitä oikealtatuntuvaa, ei vastaan sit tullutkaan vaikka yhtä miestä jaksoin odottaa yli 26v ja se ei ollutkaan enää sitä mitä sen odotin olevan, tai ei niinkuin sen kuvittelin olevan. Joten kun hyvää ei saa ja huonoo ei huoli niin ollaan ilman! on ollut mun mottoni ja pysyy.
Tässä unessa tajusin että elämänkohennus alkaa sillä että kasaan pois mun parivuoteeni, miksi petaan 2 jos vain minä ja koirat nukumme siinä. Ja naps! Lopetin siihen sen odottamisen ja elän vain päivän kerrallaan enkä etsi en kaipaa en odota keltään mitään.Vain ja ainoastaan tämä vuode jota olin riiputtanut että jos se ihme-mies jostain kävelee vastaan, niin voin tarjota hänelle vierestäni paikan. No sitä ei enää ole , ei sänkyä ei ajatusta ja olen vapaa jatkuvasta odottamisesta. En ollut sisäistänyt mikä se vaivaaja on.
Nyt on loppu-elämä sinetöity jotenkin varmanpäälle. Rauhallisuus saapunut minuun, mutta en ole vaipunut "koomaan" Elän ja annan toistenkin elää. Koti on sitä myötään pitstetty uusiksi pikkuhiljaa. Toivotan onnea kaikille meidän ikäisille ja tehdään näitä helpottavia päätöksiä, jotka koskevat vain meitä itseämme.
Valve-uni joka tuntui oikealta
3
343
Vastaukset
- mira-ley
Hei,
Olet luullakseni hienossa elämäntilanteessa...
Itsellä oli vähän samantapaisia ajatuksia tässä taannoin...aloin vain elää omaa elämääni. En juurikaan katsonutkaan miespuolisiin. Aiemmin he olivat aina mielessä ja tuntui, että etsin sitä oikeeta koko ajan. Kunnes luovutin ja aloinkin elää ns. omaa elämää---mutta kappas vaan mies tulikin aivan yllättäin vastaan -- odottamatta...
et katellaan rauhassa ilman paineita...
t:mira-ley :)) - jonki korkeempaan
se on täällä ja kaikkialla koko ajan ja ohjaa eteenpäin. Aina ei oo onnea mut joskus voi olla.
- tullut askeetti
oon sitä aina vähän ollut, mutta en näin paljon. Arvostan vanhaa historiallista tavaraa, mutta en halua omistaa mitään. Voisin tehdä niin kuin Mannerheim. Perustaa museon ja asua itse yksinkertaisessa pikku huoneessa ilman mitään turhia tavaroita. Silti käyn mielelläni esimerkiksi taidenäyttelyissä. Kodista on tullut keskusvarasto, josta on hyvä jakaa lähimmäisille ylläreitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4291926Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1981613- 1091451
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1841442- 451076
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit01050- 63986
Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!121983Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s96948Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32916