Fenomenologia eli lyhyesti "oppi ilmiöistä, joka tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenomenologia
Edmund Husserlin mukaan fenomenologian tarkoituksena oli saada ihmiset luopumaan "luonnollisen asenteen" ennakkoluuloisuudesta, jolla hän tarkoitti objektiivisuuteen pyrkivää, ihmisen subjektiivisen näkökannan sulkevaa tieteellistä asennetta.
Fenomenologia kritisoi liiallista tieteellistä realismia, joka todellisuudessa ei lähtökohdiltaan ole puhtainta realismia, koska todellisuus "todellistuu" puhtaimmillaan henkilön sisäisessä kokemusmaailmassa. Tieteellisyys, joka ulottuu sille tarkoitetun alueen, eli tieteellisen tutkimuksen, yli, on enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Vaikka fenomenologia sinänsä pitää sisällään laajempaakin filosofiaa, ajattelin ottaa tarkastelun kohteeksi juuri henkilökohtaisen kokemuksen merkityksen, ja aiheeksi rasismin. Painotan, että puhuessani rasismista tarkoitan sillä pelkästään kokemukseen pohjautuvaa uskomusta eri rotujen erilaisesta käyttäytymisestä. En siis huomioi niitä tunnetiloja, joita rasistiseen ajatteluun yleensä liitetään.
Rasismi lähtee henkilökohtaisista kokemuksista. Kukaan ei tule rasistiksi, ellei hänen kokemuksensa sanottakoon vaikka somaleista ole olleet stereotyyppisiä luonnehdintoja suosivia. "Somalit on rikollisia." Tällainen väite ei synny tyhjästä. Siinä missä tieteellinen realismi pyrkii välineinään kokeet ja tutkimukset hakemaan "objektiivista" selitystä somalien väitetylle rikollisuudelle, yksilölliset kokemukset itsessään jo ovat tutkimusta. Oppimisympäristössä ensimmäisen kerran tehty havainto somalien rikollisuudesta lienee lähinnä objektiivisuutta, koska sen jälkeen tapahtuvat havainnot perustuvat jo tottumuksen sanelemalle ennakkoasenteelle, jonka mukaan somalit ovat rikollisia, ja nämä havainnot ovat sitten vähemmän todistusvoimaisia, nimenomaan johtuen ennakkoasenteesta.
Voimme verrata rasistista ennakkoasennetta tieteelliseen hypoteesiin. Hypoteesi on lähtökohta tutkimukselle, ennakolta laadittu odotus tutkimuksen tuloksesta. Samoin rasistinen ennakkoasenne toimii kognitiivisena perustuksena ihmisen havainnoinnille, joka käy subjektiivisesta tutkimuksesta. Rasistista ennakkoasennetta ei voida kuitenkaan luokitella pelkästään hypoteesiksi, joka vaatii aina todistusta, koska rasistinen ennakkoasenne on jo sinänsä todistanut olemassaolonsa oikeutuksen henkilökohtaisen tutkimuksen, fenomenologisesti tapahtuneen todellisuuden ilmenemisen kautta. Se on siis lähempänä tieteellistä teoriaa kuin hypoteesia. Tosin siinä missä tieteellinen teoria on syntynyt hypoteeseistä, jotka on valmiiksi asetettu, ovat subjektiiviset kokemukset kasautuneet ilman sen suurempaa valvontaa tai ohjausta. Tieteellisyys on siis ennalta ohjattua ajatustoimintaa, kun taas subjektiivista ajattelua ei kahlita, sen annetaan vapaasti virrata.
Fenomenologinen suhtautuminen, jolla rasismia voi perustella, ei anna tieteellisyydelle suurempaa arvoa, sillä henkilökohtaisia kokemuksia somalien rikollisuudesta ei juurikaan voida väittää todistusvoimaltaan heikommiksi kuin tilastoja somalien rikollisuudesta. Vaikka yksilön oma kokemuspiiri on hyvin rajoittunut, se on kuitenkin ensisijaista kokemusta rikollisesta käyttäytymisestä, kun taas tilastot ovat pelkkiä lukuja, hyvin hatarasti todellisuuteen pohjautuvia.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on kysyä rehellisesti, kummalla on suurempi todistusvoima somalien rikollisuuden suhteen: ihmisen henkilökohtaisiin, jokapäiväisiin kokemuksiin somaleista perustuvalla asenteella vai tilastotieteellisillä prosenttiluvuilla (jotka muun muuassa kätkevät sen seikan, että noin puolet kaikista Suomen somaleista on Suomen kansalaisia ja he tilastojen valossa katsotaan suomalaisiksi) ?
Molemmilla suhtautumistavoilla on toki puolensa: tilastot kertovat yksilöllisistä kokemuksista riippumattoman tulkinnan somalien rikollisuudesta. Toisaalta yksilöllinen kokemus ei fenomenologisesta näkökulmasta juurikaan ole vähemmän arvokkaampi kahdesta syystä: 1) henkilökohtainen kokemus ei sinänsä ole sen epätodempi tai epätäydellisempi todellisuuden tarkastelemisessa kuin tilastotieteellinen tutkimus. 2) tilastoista jää pois monia rikollisiksi luokiteltavia tapauksia yksinomaan siitä syystä, etteivät ne tule julki.
Mainitsin aiemmin että tieteellisyys, joka ulottuu sille tarkoitetun alueen, eli tieteellisen tutkimuksen, yli, on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Somalien rikollisuutta tilastojen valossa tutkittaessa jää, kuten mainitsin, pois monia tapauksia, joissa vaikka somalin ryöstämäksi joutunut uhri ei ole ilmoittanut asiasta poliisille. Tosin yhtä hyvin suomalaisen tekemä ryöstö voi jäädä ilmoittamatta. Tämä juuri sekoittaa pakkaa entisestään. Tilastojen luotettavuus heikkenee entisestään kun emme voi tietää kuinka suuressa määrin rikokset tulevat julki. Tilastot eivät kuulu tieteellisen tutkimuksen reviirille, mutta silti niihin suhtaudutaan kuin tieteeseen.
Kun siis luodaan mielikuvaa somalien rikollisuudesta, kummalle sinä annat enemmän arvoa? Omille ja muiden ihmisten kokemuksille, vai tilastojen luomille kuville todellisuudesta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenomenologia
Edmund Husserlin mukaan fenomenologian tarkoituksena oli saada ihmiset luopumaan "luonnollisen asenteen" ennakkoluuloisuudesta, jolla hän tarkoitti objektiivisuuteen pyrkivää, ihmisen subjektiivisen näkökannan sulkevaa tieteellistä asennetta.
Fenomenologia kritisoi liiallista tieteellistä realismia, joka todellisuudessa ei lähtökohdiltaan ole puhtainta realismia, koska todellisuus "todellistuu" puhtaimmillaan henkilön sisäisessä kokemusmaailmassa. Tieteellisyys, joka ulottuu sille tarkoitetun alueen, eli tieteellisen tutkimuksen, yli, on enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Vaikka fenomenologia sinänsä pitää sisällään laajempaakin filosofiaa, ajattelin ottaa tarkastelun kohteeksi juuri henkilökohtaisen kokemuksen merkityksen, ja aiheeksi rasismin. Painotan, että puhuessani rasismista tarkoitan sillä pelkästään kokemukseen pohjautuvaa uskomusta eri rotujen erilaisesta käyttäytymisestä. En siis huomioi niitä tunnetiloja, joita rasistiseen ajatteluun yleensä liitetään.
Rasismi lähtee henkilökohtaisista kokemuksista. Kukaan ei tule rasistiksi, ellei hänen kokemuksensa sanottakoon vaikka somaleista ole olleet stereotyyppisiä luonnehdintoja suosivia. "Somalit on rikollisia." Tällainen väite ei synny tyhjästä. Siinä missä tieteellinen realismi pyrkii välineinään kokeet ja tutkimukset hakemaan "objektiivista" selitystä somalien väitetylle rikollisuudelle, yksilölliset kokemukset itsessään jo ovat tutkimusta. Oppimisympäristössä ensimmäisen kerran tehty havainto somalien rikollisuudesta lienee lähinnä objektiivisuutta, koska sen jälkeen tapahtuvat havainnot perustuvat jo tottumuksen sanelemalle ennakkoasenteelle, jonka mukaan somalit ovat rikollisia, ja nämä havainnot ovat sitten vähemmän todistusvoimaisia, nimenomaan johtuen ennakkoasenteesta.
Voimme verrata rasistista ennakkoasennetta tieteelliseen hypoteesiin. Hypoteesi on lähtökohta tutkimukselle, ennakolta laadittu odotus tutkimuksen tuloksesta. Samoin rasistinen ennakkoasenne toimii kognitiivisena perustuksena ihmisen havainnoinnille, joka käy subjektiivisesta tutkimuksesta. Rasistista ennakkoasennetta ei voida kuitenkaan luokitella pelkästään hypoteesiksi, joka vaatii aina todistusta, koska rasistinen ennakkoasenne on jo sinänsä todistanut olemassaolonsa oikeutuksen henkilökohtaisen tutkimuksen, fenomenologisesti tapahtuneen todellisuuden ilmenemisen kautta. Se on siis lähempänä tieteellistä teoriaa kuin hypoteesia. Tosin siinä missä tieteellinen teoria on syntynyt hypoteeseistä, jotka on valmiiksi asetettu, ovat subjektiiviset kokemukset kasautuneet ilman sen suurempaa valvontaa tai ohjausta. Tieteellisyys on siis ennalta ohjattua ajatustoimintaa, kun taas subjektiivista ajattelua ei kahlita, sen annetaan vapaasti virrata.
Fenomenologinen suhtautuminen, jolla rasismia voi perustella, ei anna tieteellisyydelle suurempaa arvoa, sillä henkilökohtaisia kokemuksia somalien rikollisuudesta ei juurikaan voida väittää todistusvoimaltaan heikommiksi kuin tilastoja somalien rikollisuudesta. Vaikka yksilön oma kokemuspiiri on hyvin rajoittunut, se on kuitenkin ensisijaista kokemusta rikollisesta käyttäytymisestä, kun taas tilastot ovat pelkkiä lukuja, hyvin hatarasti todellisuuteen pohjautuvia.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on kysyä rehellisesti, kummalla on suurempi todistusvoima somalien rikollisuuden suhteen: ihmisen henkilökohtaisiin, jokapäiväisiin kokemuksiin somaleista perustuvalla asenteella vai tilastotieteellisillä prosenttiluvuilla (jotka muun muuassa kätkevät sen seikan, että noin puolet kaikista Suomen somaleista on Suomen kansalaisia ja he tilastojen valossa katsotaan suomalaisiksi) ?
Molemmilla suhtautumistavoilla on toki puolensa: tilastot kertovat yksilöllisistä kokemuksista riippumattoman tulkinnan somalien rikollisuudesta. Toisaalta yksilöllinen kokemus ei fenomenologisesta näkökulmasta juurikaan ole vähemmän arvokkaampi kahdesta syystä: 1) henkilökohtainen kokemus ei sinänsä ole sen epätodempi tai epätäydellisempi todellisuuden tarkastelemisessa kuin tilastotieteellinen tutkimus. 2) tilastoista jää pois monia rikollisiksi luokiteltavia tapauksia yksinomaan siitä syystä, etteivät ne tule julki.
Mainitsin aiemmin että tieteellisyys, joka ulottuu sille tarkoitetun alueen, eli tieteellisen tutkimuksen, yli, on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Somalien rikollisuutta tilastojen valossa tutkittaessa jää, kuten mainitsin, pois monia tapauksia, joissa vaikka somalin ryöstämäksi joutunut uhri ei ole ilmoittanut asiasta poliisille. Tosin yhtä hyvin suomalaisen tekemä ryöstö voi jäädä ilmoittamatta. Tämä juuri sekoittaa pakkaa entisestään. Tilastojen luotettavuus heikkenee entisestään kun emme voi tietää kuinka suuressa määrin rikokset tulevat julki. Tilastot eivät kuulu tieteellisen tutkimuksen reviirille, mutta silti niihin suhtaudutaan kuin tieteeseen.
Kun siis luodaan mielikuvaa somalien rikollisuudesta, kummalle sinä annat enemmän arvoa? Omille ja muiden ihmisten kokemuksille, vai tilastojen luomille kuville todellisuudesta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Huomattavan monet rasistit Suomessa ovat täysin ilman omia kokemuksia ulkomaisista ihmisistä. (Sen muuten huomaa tällä palstallakin; jokainen tummaihoinen on "somali" ja näkemykset on hankittu toisten samanlaisten näkemysten omaavien ihmisten jutuista.)
Ihmiset, jotka ovat joutuneet esimerkiksi fyysisen väkivallan uhreiksi, eivät minun kokemuksnei mukaan yleistä, vaan yksilöivät väkivallantekijän hyvinkin tarkasti. Hakattu nainen ei ilmoita, että kaikki miehet hakkaavat, vaan yrittää löytää toisen ja paremman miehen. Koulukiusattu ei sano, että kaikki seitsemäsluokkalaiset repivät pipon päästä, vaan osoittavat juuri sen jätkän, joka sellaista tekee. Ja ihmiset, jotka kertovat, että kaikki juutalaiset ovat kyömynenäisiä, pistäväkatseisia koronkiskureita (sellaiseen näkemykseen vastikään törmäsin), eivät pysty erottamaan juutalaista muista, vaan ovat omaksuneet näkemyksensä iankaikkisista antisemitistisistä sterotyypeistä. (Kyseinen henkilö suivaantui, kun näytin hänelle juutalaisen NASAn avaruuslentäjän, joka oli vaalea ja sinisilmäinen.)
Rasismi ei synnyt tyhjästä, mutta ei myöskään omista kokemuksista. Rasismi opitaan toisilta rasisteilta. Sitä voi myös vastustaa - myös omassa päässään.
Joskus tosin omat kokemukset voivat aiheuttaa enankkoluuloja, jos henkilö on itse herkkä ennakkoluuloille. Minulla oli ystävä, nyt edesmennyt, joka vihasi raivokkaasti eteläafrikkalaisia mustia. Hän ei koskaan ollut käynyt Etelä-Afrikassa. Hänestä oli vain sopimatonta, että mustat kehtasivat mennä bussilakkoon apartheidia vastaan.
Hän vihasi raivokkaasti myös italialaisia. Tämä johtui siitä, että hän oli ollut poikaystävänsä kanssa henkilöautolla matkalla Jugoslaviasta Itävaltaan Italian kautta, kun Suomessa oli jokin valuuttakriisi, eikä hän saanut vaihdetuksi liiroja Suomen markoilla. Hän vihasi italialaisia raivokkaasti vuosikymmenien päästäkin. Hän alkoi kerran hakata ravintolassa nyrkeillä pöytää ja kirkua, kun tulin maininneeksi, että italialainen ruoka on hyvää. Onneksi olimme Budapestissa, jossa turisti saa käyttäytyä oudosti.
Väärässä olemme kaikki, kun arkaluontoista asiaa katsomme liian läheltä tai kaukaa.
Mamuongelman psykologisoituminen on sen ominaisuus - sille ei voi mitään.
Vääräksi asian tekevät ihmisoikeudet, tasapuolisuus -ja oikeudenmukaisuuskysymykset: psykologinen ristiriita kompensoi myös faktoja mm. tilastoja.
Ps. Fenomenologinen oppi pyrkii empirismin edelle: Empiirisen tiedon perusluonteelle ominaisen hyväksyttävyyden ja trendikkyyden valintamahdollisuus asetetaan kyseenalaiseksi - mm. asioiden psykologisointi.
Pelkistetysti, keisarin uusille vaatteille ei anneta mitään arvoa, jos niitä ei ole.