Suomessa korjataan nyt sitä satoa, jota lamavuosina ja sen jälkeisenä nausukautena kylvettiin ja edelleen kylvetään.
Entinen hyvinvointiyhteiskunta on muuttunut voimakkaasti yksilösuoriutumisen paikaksi, jossa heikoimmat ja erilaiset usein voivat pahoin.
Ampumista, surmaamista tai väkivaltaa ei voida milloinkaan hyväksyä tekona, eikä sille koskaan ole pätevää syytä.
Roolipelit eivät tuo selitystä väkivaltaiselle käytökselle. Merkittävää roolipelien realismissa on niiden suoraviivaisuus työelämän suorituspaineelle, enemmän, tehokkaammin ja nopeammin. Ajatus kuullostaa ensin vieraalta, mutta todellisuudessa roolipelimaailman ja työelämän suoritusten välinen ero on veteen piiretty viiva.
Terveen ajattelutavan ja mielen omaava osaa vetää eron, sairas ihminen ei.
Väkivaltaviihteen ja ampuma-aseiden kielloilla ei ongelmia ratkaista.
Todelliset ratkaisut tulevat panostuksella terveydenhuoltoon ja hyvinvoinnin peruskiviin. Suomen ollessa rikkaampi kun koskaan historiansa aikana puheet rahapulasta ovat käsittämättömiä.
Itse ollessani nuori 1980-luvulla elin aikaa, jolloin meille kerrottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Mihin tämä lottovoitto on sitten huvennut ja miten meillä oli rahaa kaikkeen.
Puhutaan, että teimme velkaa. Sekin on osin totta. Millaisia velkoja Suomi myöskin teki. Itse muistan TV-mainoksia, missä valtion oblikaatioita saattoi merkata postipankissa.
Nyt koko postipankkia ei ole olemassa, se on osa tanskalaista konsernia, jonka tapahtumista olemme taas saanet lukea enemmän tai vähemmän surkuhupaisia kertomuksia median välityksellä.
Meidän ihmisten pitää oikeasti pysähtyä miettimään millaisia asioita me oikeasti haluamme. Onko sinällään terveen kansainvälistymisen ohella tehty muutoksia, jotka ovat ei toivottuja, osin jopa sairaita. Mitä voimme muuttaa ja kuinka. Meidän pitää opetella yhteisölliseksi uudelleen lähtien kaikenlaisesta välittämisestä lähinmäisiämme kohtaan.
Poliisille ja muille viranomaisille tottakait tulee harkita riittävää toimivaltaa vastaavien tapahtumien hoitoon. Tämä ei yksistään riitä, koska tätä tarvitaan vasta silloin, kun kaikilla muilla sektoroille on epäonnistuttu. Ajatus Karhuryhmän surmaamasta ammuskelijasta on karmiva, joskin ketään turhaa ei koskaan olla ammuttu. Myöskin poliisin ampuman ammuskelijan jälkipyykki on ollut järkyttävää. Mielettömästi tulittanut usein mielenhäiriössä toiminut henkilö itse surmansa saatuaan laukaustenvaihdossa nousee lähes sankariksi. Surmanluodin ampunut poliisi taas on lähes rikollinen.
Nuorisopsykiatrian ja psykiatrian tarve on kiistaton. Koskaan kukaan täysipäinen ampumista ja roolipelaamista harrastava ihminen ei surmaa ensinmäistäkään ihmistä. Varmaa on, että ampumisharrastusta ei tule sulkea myöskään nuorten harrastuksista pois. Ampumisseurat pitävät vastuullista aseenkäyttöä kunnia-asiana ja onnistuvat tässä toiminnassaan. Aselupien kieltäminen alle 18-vuotiailta on jokseenkin naurettava temppu. Sillä ei ratkaista yhtään mitään. Henkilö, jonka päämääränä on surmata muita ihmisiä hankkii aseet vaikka laittomasti.
Oma mielipiteeni, miksi tällaisia tapahtumia on, että aikakaudellamme on muutamia erittäin sairaita piirteitä:
- Voimakas yksilökeskeisen suoritumisen ihannointi.
- Voimakas painotus erikoisuuden tavoitteluun ja kuuluisuuteen (vrt. BB, Idols..)
- Vaurastumisen ihannointi muiden arvojen kustannuksella.
Kaikki puheet onnettomien tapahtumien jo satuttua ovat aina enemmän tai vähemmän jälkiviisautta. Asioilla politikointi taas enemmän tai vähemmän sosiaalipornoa. Kuolleita sillä ei koskaan saada takaisin.
Hyvinvointivaltion romutuksessa kiitettävästi onnistuttuamme voimmekin muistaa, että sairaita voidaan parantaa, mutta kuolleita ei voida herättää.
Entinen hyvinvointiyhteiskunta on muuttunut voimakkaasti yksilösuoriutumisen paikaksi, jossa heikoimmat ja erilaiset usein voivat pahoin.
Ampumista, surmaamista tai väkivaltaa ei voida milloinkaan hyväksyä tekona, eikä sille koskaan ole pätevää syytä.
Roolipelit eivät tuo selitystä väkivaltaiselle käytökselle. Merkittävää roolipelien realismissa on niiden suoraviivaisuus työelämän suorituspaineelle, enemmän, tehokkaammin ja nopeammin. Ajatus kuullostaa ensin vieraalta, mutta todellisuudessa roolipelimaailman ja työelämän suoritusten välinen ero on veteen piiretty viiva.
Terveen ajattelutavan ja mielen omaava osaa vetää eron, sairas ihminen ei.
Väkivaltaviihteen ja ampuma-aseiden kielloilla ei ongelmia ratkaista.
Todelliset ratkaisut tulevat panostuksella terveydenhuoltoon ja hyvinvoinnin peruskiviin. Suomen ollessa rikkaampi kun koskaan historiansa aikana puheet rahapulasta ovat käsittämättömiä.
Itse ollessani nuori 1980-luvulla elin aikaa, jolloin meille kerrottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Mihin tämä lottovoitto on sitten huvennut ja miten meillä oli rahaa kaikkeen.
Puhutaan, että teimme velkaa. Sekin on osin totta. Millaisia velkoja Suomi myöskin teki. Itse muistan TV-mainoksia, missä valtion oblikaatioita saattoi merkata postipankissa.
Nyt koko postipankkia ei ole olemassa, se on osa tanskalaista konsernia, jonka tapahtumista olemme taas saanet lukea enemmän tai vähemmän surkuhupaisia kertomuksia median välityksellä.
Meidän ihmisten pitää oikeasti pysähtyä miettimään millaisia asioita me oikeasti haluamme. Onko sinällään terveen kansainvälistymisen ohella tehty muutoksia, jotka ovat ei toivottuja, osin jopa sairaita. Mitä voimme muuttaa ja kuinka. Meidän pitää opetella yhteisölliseksi uudelleen lähtien kaikenlaisesta välittämisestä lähinmäisiämme kohtaan.
Poliisille ja muille viranomaisille tottakait tulee harkita riittävää toimivaltaa vastaavien tapahtumien hoitoon. Tämä ei yksistään riitä, koska tätä tarvitaan vasta silloin, kun kaikilla muilla sektoroille on epäonnistuttu. Ajatus Karhuryhmän surmaamasta ammuskelijasta on karmiva, joskin ketään turhaa ei koskaan olla ammuttu. Myöskin poliisin ampuman ammuskelijan jälkipyykki on ollut järkyttävää. Mielettömästi tulittanut usein mielenhäiriössä toiminut henkilö itse surmansa saatuaan laukaustenvaihdossa nousee lähes sankariksi. Surmanluodin ampunut poliisi taas on lähes rikollinen.
Nuorisopsykiatrian ja psykiatrian tarve on kiistaton. Koskaan kukaan täysipäinen ampumista ja roolipelaamista harrastava ihminen ei surmaa ensinmäistäkään ihmistä. Varmaa on, että ampumisharrastusta ei tule sulkea myöskään nuorten harrastuksista pois. Ampumisseurat pitävät vastuullista aseenkäyttöä kunnia-asiana ja onnistuvat tässä toiminnassaan. Aselupien kieltäminen alle 18-vuotiailta on jokseenkin naurettava temppu. Sillä ei ratkaista yhtään mitään. Henkilö, jonka päämääränä on surmata muita ihmisiä hankkii aseet vaikka laittomasti.
Oma mielipiteeni, miksi tällaisia tapahtumia on, että aikakaudellamme on muutamia erittäin sairaita piirteitä:
- Voimakas yksilökeskeisen suoritumisen ihannointi.
- Voimakas painotus erikoisuuden tavoitteluun ja kuuluisuuteen (vrt. BB, Idols..)
- Vaurastumisen ihannointi muiden arvojen kustannuksella.
Kaikki puheet onnettomien tapahtumien jo satuttua ovat aina enemmän tai vähemmän jälkiviisautta. Asioilla politikointi taas enemmän tai vähemmän sosiaalipornoa. Kuolleita sillä ei koskaan saada takaisin.
Hyvinvointivaltion romutuksessa kiitettävästi onnistuttuamme voimmekin muistaa, että sairaita voidaan parantaa, mutta kuolleita ei voida herättää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.