Ehdotan, että käsiaseita saa vain urheiluammuntaan, jolloin myös pitää olla ampumaseuran jäsen. Ampumaseura pakotetaan pitämään jäsentensä aseet valvotuissa tiloissa ampumaseuralla ja radalla. Ammuntasession loputtua jäsenen on luovutettava ase seuran haltuun.
Ne harvat, jotka tarvitsevat käsiasetta työnsä puolesta seulotaan erittäin tarkalla seulalla.
Kaikki, jotka esittelevät aseitaan ja ammuntaa netissä, ovat riski ja tavalla tai toisella huomin tarpeessa. Siihen pitää puuttua HETI.
Ne harvat, jotka tarvitsevat käsiasetta työnsä puolesta seulotaan erittäin tarkalla seulalla.
Kaikki, jotka esittelevät aseitaan ja ammuntaa netissä, ovat riski ja tavalla tai toisella huomin tarpeessa. Siihen pitää puuttua HETI.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannatetaan.
Tiukemmat lait käyttöön aseiden kanssa, sekä muissa väkivaltarikoksissa. Pahoinpitelyistä ym. saadut tuomiot ovat naurettavan pieniä.
Ihme, että päättäjät eivät tätä tunnu vieläkään tajuavan.
Vetoomuksia lisää!
aseen. Tai vaikka suoraan mielisairaalaan. Oon pärjännyt ilman asetta tai aseenkantolupaa jo kohta 60 vuotta ja ei ole ollut ongelmia.
Ampumaradalla voi käydä ampumassa vuokraamalla aseen radan ylläpitäjältä. Omaa asetta ei välttämättä edes tarvitse. Kävin ampumassa Albertinkadun ampumahallissa.
Mun mielestä käsiaseita ei saisi antaa kuin työssä käytettäväksi, eli poliisit, tulli yms., ei muille. Ja ikärajaksi ehdottomasti 40-vee.
Mikäli löytyisi ase/ aseita, rangaistus olisi pelon kautta tulevaa, koska mikään muu ei ihmiseen tehoa kuin pelko, kuten eläimiinkin. Kaverit, tutut, kanssaihmiset olisivat niitä, jotka joutuisivat ilmiantamaan tällaisen ihmisen, jolla olisi ase ja ilman yhtäkään mahdollisuutta selittelyihin, käsistä murrettaisi sen verran luita, ettei muutamaan vuoteen varmaan voisi asetta edes ajatella, plus 10 vuoden kakku ilman mitään mahdollisuuksia vapautumisesta tai päähän silittelyjä. Eiköhän tällainen saisi hieman kunnioitusta ihmisiä kohtaan ja myös pelkoa.
Kun tuntuu, ettei mikään normaali enää ihmisiin mene perille. Otetaan etuoikeuksia muiden henkeen. Käsittämätöntä ja miten turhaa surua ja pahaa oloa, joka ei tule loppumaan, ellei todella oteta jotain järeitä toimenpiteitä käyttöön.
Toinen mahdollisuus olisi viikkoja kestävät psykologiset testit suljetuissa tiloissa, mutta rahaa ei tietenkään löydy tällaiseen. Surkuhupaisaa on, että heti nostetaan Jokelan tapahtuma esiin, vaikka juuri on ilmoitettu että heidän tukeminen lopetetaan. Heti kun joudutaan tapetille, niin koitetaan pestä naamaa sanomalla, että nyt taas jatketaan avunantoa. Voi kuvotus. Onko aina suuntana se, että tehdään vasta sitten räpisteleviä korjausliikkeitä kun on lämpöiset pöksyissä?
aiemminkin täällä.