Miksi kuolema pelottaa?

Mikä on se raja, jolloin voidaan sanoa vakavasti, että kärsimys on turhaa?

Jos elämän uskotaan olevan syntyneen vain sattuman oikusta ja siihen vielä jostain kumman kemiallisesta sotkusta syntyneen tietoisuutta, niin silloin voidaan sanoa, että kärsimisellä sen enempää kuin elämällä yleensä ei ole merkitystä.

Kun ei enää viitsi/tunne jaksavansa kokea elämän antamia eri mahdollisuuksia kokemuksien ja tunteitten eri tasoilla - ja ehkä löytääkin jotain, vaikkapa hulvattoman hienoja uusia mahdollisuuksia - niin mikäpä siinä... eikun kuolemaa kokemaan. Siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu, vain harvoilla on muistissa tai omassa tietoisessa kokemuskentässään.

Minä uskon, että yksi elämä on vain episoodi monien, ehkä lukemattomien elämien sarjassa täällä tai missä tahansa ilmenneen maailmankaikkeuden eri tasoilla ja paikoissa ja että kaikella on tarkoitus, myös kärsimyksellä.

Koettu kärsimys on aina yksilöllistä, mutta pitkän elämänkokemukseni perusteella voin sanoa, että se tuo aina jotain positiivistä ihmiselle ja vie eteenpäin sitä tarkoitusta varten, jonka vuoksi kukin meistä on tänne syntynyt.

Vastauksena kysymykseesi, miksi kuolema pelottaa, sanoisin sen johtuvan siitä, että ensinnäkin kaikki, mistä emme tiedä mitään, aiheuttaa pelkoa. Se johtuu itsesuojeluvaistostamme.

Kun kuolemasta on tullut "tuttu", elämä on eletty ja takanapäin; koettu kaikki mahdollinen, mitä oli tarkoituskin kokea, keho on muuttunut vanhaksi ja raihnaiseksi, lähes käyttökelvottomaksi, niin kuolema ei enää pelotakaan. Siitä on tullut odotettu ystävä, koska itsesuojeluvaistostakin on enää vain rippeet jäljellä - niin kuin kaikesta muustakin - mielen toiminnoista. Elämää ylläpitää enää kehon tarve saada ravintoa ja lepoa ja vähitellen vain LEPOA, kaikesta poispääsyä. Silloin KUOLEMA on odotettu vieras, ehkä hieman jännittävä, mutta ei ole enää pelottava.

se on kolkko heratys haudassa jos olet jaanyt syntiesi vangiksi.

kuolla, kun elämä on kesken.
Vastuu lapsista ja halu nähdä heidän kasvavan ja pärjäävän maailmassa on minulle tärkeää.

Mutta haluan kuolla, kun olen siinä pisteessä, että kehoni ei toimi kunnolla ja minulla on paljon kipuja.
Jos vammaudun tai sairastun vakavasti tai aivoni vinksahtaa niin, että olen riippuvainen muista, haluan kuolla.

En pelkää kuolemaa, en vaan halua kuolla vielä. Haluan elää loppuun asti.

Mites se Raamattu sanoikaan että ihmiselle on määrätty että kerran hänen pitää kuoleman mutta sen jälkeen tulee tuomio.

Eli helvettiinjoutumisriski siinä eniten tietenkin pelottaa, mutta Jeesus tahtoo, että teemme oikean ratkaisun, jonka jälkeen kuoleman ei pitäis enää pelottaa.

Voihan toki käyä niinkin, että ihminen lakkaa pelkäämästä kuolemaa ihan vaan sen takia, että on jo niin paatunut, eli ohittanut kenties viimeisenkin etsikonaikansa, kääntymättä...

Kärsimys on osa elämää, mutta olosuhteista riippumatta voi silti olla onnellinen. Anna elämäsi Jeesukselle niin tulet huomaamaan merkityksen kaikelle tälle. Sen jälkeen kärsimys elämässä on vain pieni osa ikuisuuteen verrattuna. Kun kerran kuolet niin tulet Jumalan eteen. Jos tahdot päästä kärsimyksestä niin rukoile syntejäsi anteeksi ja pyydä että Jumala tulee sun elämään, Jeesuksen nimessä niin elämälle tulee mahtava merkitys ja mielekkyys. Ja ikuisuudessa olet taivaassa jossa ei kärsimystä ole.