MATTIA KIUSATTIIN

Tappaminen kiusaamaan

se on seurausta siitä, että on täynnä vihaa,jota kiusaaminen aiheuttaa..

Ensin se on turpiin vetämistä tai vastaavaa kostoa ja myöhemmin se muuttuu sitten rankemmaksi

Joten oikeutusta on aika turha kysellä. Jos 22-vuotiaana on kiteyttänyt ideologiaksi ihmisvihan, ei sitä enää mitätöidä moraalisella hienosäädöllä. Omien koulukokemusten perusteella sanoisin, että ainoa "rakentava" tapa on jatkaa siitä eteenpäin ja siirtyä ihmisinhoon, jolloin ei enää vaivaudu tappamaan ketään eikä yritä saada huomiota, vaan päätyy elelemään kaikessa rauhassa vaikka yhteiskunnan pääraiteilta sivussa.

ei piittaa oikeutuksesta kirjoitti:

Joten oikeutusta on aika turha kysellä. Jos 22-vuotiaana on kiteyttänyt ideologiaksi ihmisvihan, ei sitä enää mitätöidä moraalisella hienosäädöllä. Omien koulukokemusten perusteella sanoisin, että ainoa "rakentava" tapa on jatkaa siitä eteenpäin ja siirtyä ihmisinhoon, jolloin ei enää vaivaudu tappamaan ketään eikä yritä saada huomiota, vaan päätyy elelemään kaikessa rauhassa vaikka yhteiskunnan pääraiteilta sivussa.

tullut kiusaamisesta!!!!!

ei piittaa oikeutuksesta kirjoitti:

Joten oikeutusta on aika turha kysellä. Jos 22-vuotiaana on kiteyttänyt ideologiaksi ihmisvihan, ei sitä enää mitätöidä moraalisella hienosäädöllä. Omien koulukokemusten perusteella sanoisin, että ainoa "rakentava" tapa on jatkaa siitä eteenpäin ja siirtyä ihmisinhoon, jolloin ei enää vaivaudu tappamaan ketään eikä yritä saada huomiota, vaan päätyy elelemään kaikessa rauhassa vaikka yhteiskunnan pääraiteilta sivussa.

Kristillinen tapa rakastaa kiusaajiaan on tietenkin se vaikein tyylilaji. Ajoittainen syrjään vetäytyminen on viisasta ennakointia välttää kahinointia. Siinä kaikessa hiljaisuudessa voi sitten ilman puuduttavaa lääkitystä miettiä rakkauden sanomaa. Miten ensin ylipäänsä sietää solvaavia lähimmäisiä, sitten kestää ja lopulta hiljaa mielessään pyytää heille apua siltä kaikkein korkeimmalta. Jos tähän asti pääsee, niin on jo suhteellisen vakailla vesillä.

-kp- kirjoitti:

Kristillinen tapa rakastaa kiusaajiaan on tietenkin se vaikein tyylilaji. Ajoittainen syrjään vetäytyminen on viisasta ennakointia välttää kahinointia. Siinä kaikessa hiljaisuudessa voi sitten ilman puuduttavaa lääkitystä miettiä rakkauden sanomaa. Miten ensin ylipäänsä sietää solvaavia lähimmäisiä, sitten kestää ja lopulta hiljaa mielessään pyytää heille apua siltä kaikkein korkeimmalta. Jos tähän asti pääsee, niin on jo suhteellisen vakailla vesillä.

Jos sinua kiusattaisiin joka päivä töissä ja työmatkalla, vaatteesi sotkettasiin, päällesi syljettäisiin ja sinua pilkattasiin ja herjattaisiin, menisit juosten ilmoittamaan poliisille asiasta.

Kuitenkin vaadit keskenkasvuisia kestämään tuollaista.

-kp- kirjoitti:

Kristillinen tapa rakastaa kiusaajiaan on tietenkin se vaikein tyylilaji. Ajoittainen syrjään vetäytyminen on viisasta ennakointia välttää kahinointia. Siinä kaikessa hiljaisuudessa voi sitten ilman puuduttavaa lääkitystä miettiä rakkauden sanomaa. Miten ensin ylipäänsä sietää solvaavia lähimmäisiä, sitten kestää ja lopulta hiljaa mielessään pyytää heille apua siltä kaikkein korkeimmalta. Jos tähän asti pääsee, niin on jo suhteellisen vakailla vesillä.

kirjoitus. Kerrankin tällä palstalla.

mitä enemmän jotain kiusataan, sitä enemmän hän alkaa vihata ja hautoa kostoa. Harvoin tappamiseen on syyllistynyt sellainen, jolla asiat on hyvin, jota ei kiusata, joka on suosittu ja jota kohdellaan kivasti ja oikeudenmukaisesti. Että tuota...mietippä sitä.

poliisille! kirjoitti:

Jos sinua kiusattaisiin joka päivä töissä ja työmatkalla, vaatteesi sotkettasiin, päällesi syljettäisiin ja sinua pilkattasiin ja herjattaisiin, menisit juosten ilmoittamaan poliisille asiasta.

Kuitenkin vaadit keskenkasvuisia kestämään tuollaista.

Varmaankin menisin. Eikä anteeksianto välähtäisi ensimmäiseksi mieleeni, vaikka tiedän, miten tulisi käyttäytyä. Minun korkeimpani aavistaa käytökseni ja tietää, että kaipaan anteeksiantoa enemmän kuin sitä jaan. Hän on hellä ja hyväntapainen, juuri siksi rakastan Häntä.

Jostain syystä toisia kohdellaan ankarammin ikään kuin odottaen, että heidän tulisi osoittaa rakkautta enemmän kuin toisten. Ja jos he eivät siihen pystykään, ankarat vaatimukset seuraavat jäljelle jääneitä anteeksiannon kovien vaatimusten edessä. Mutta kuka on väittänyt elämän olevan helppoa? Jossain vaiheessa kaikkien on annettava anteeksi, nöyrryttävä elämän kovien tosiasioiden edessä.

ollut tässäkin tapauksessa, mutta hörhöt eduskunnassakaan eivät näköjään sitä tajua..

Saattoi hyvinkin olla, että koululla joku syyllistyi johonkin pieneneen arvosteluun ja se oli viimeinen pisara

Lapsen maailma on useimmiten turvallinen ja ihanteellinen. Nuoruudesta lähtien ollaankin sitten muiden armoilla. Ja kuten joku tuolla aiemmissa viesteissä mainitsi "nuorten elämä on kuin susilauman kesken käyty maailmanlopun leikki. Kiusataan, jätetään yksin, ja myös jäädään yksin."

No ei se kyllä ihan noin yksinkertaista ole. Kyllä kai tosiasia kuitenkin on se, että tässä nykyajassa on suunnattomasti mätää, kun lasten pahoinvointiin ei ole muka aikaa tai hoksottimia reagoida.

Itse kävin koulua 70-luvulla ja minua kiusattiin ensimmäisestä koulupäivästä lähtien yli neljän vuoden ajan. Ei se kuitenkaan tehnyt minusta tappajaa, enkä ole purkanut pahaaoloani agressiivisesti. Kotona puhuin asiasta ja sain tuen ja turvan sieltä. Jotenkin lapsenakin ymmärsin, että niiden kipeidenkin hetkien jälkeen elämä jatkuu ja minä tulen vahvemmaksi kuin kiusaajani.

Mitä muutoksia sitten on näiden reilun 30 vuoden aikana tapahtunut yhteiskunnassamme? Voi, voi! Muutos on totaalinen. Yhteiskunta, me ihmiset, voimme huonosti, näennäisestä hyvinvoinnista huolimatta. Se ei voi olla vaikuttamatta myös lapsiimme.

Ihmisen psyyke tarvitsee kuitenkin hyväksyntää, rohkaisua, rakkautta ja huolenpitoa, voidakseen pysyä terveenä. Sitten on vielä olemassa yksilölliset eroavaisuudet. Toinen onhenkisesti vahvempi kuin toinen ja toinen ei hetikään ole niin vahva kuin toinen. Heikkoja tulee hoivata ja tukea. Yksinkertaista, eikö totta? Mutta mistä sitten tietää kuka on heikko ja kuka ei?

Silloin kun ihmisen käytös muuttuu vetäytyväksi ja sulkeutuneeksi, pitäisi jokaisen vanhemman hälyytyskellot soida ja kovaa.
Vanhempien pitää uskaltaa myös konfrontoida lapsiaan eikä pelätä riitoja. Riidat ovat osa ihmisen elämää ja niiden kautta voi joskus oppia tuntemaan toisiaan paremmin kuin pehmoilemalla.

Tunnustan että on helppoa kirjoittaa näitä juttuja, mutta ihan eri juttu on elää todeksi niitä arkipäivässä, kun omatkin voimat ovat vain rajalliset. Pyrin kuitenkin oman teini-ikäisen poikani kanssa elämään, niinkuin opetan.
Aina se ei todellakaan ole helppoa, mutta en myöskään halua opettaa hänelle helpolla pääsemistä elämässä. Sitten kun kodin ovi sulkeutuu lapsen takana ja hän muuttaa pois kotoa, hänen tulee ymmärtää ettei maailmassa pärjää valittajat ja työtävieroksuvat yksilöt, jotka haluavat kaiken helposti ja heti, vaan ainoastaan kouluttautumisella ja reilulla työnteolla.

lehtiä lainkaan; sitä kiusattiin yläasteella ja intissä, näillä surmatuilla ei ole MITÄÄN tekemistä kiusaamisen kanssa.

puusilmä! kirjoitti:

lehtiä lainkaan; sitä kiusattiin yläasteella ja intissä, näillä surmatuilla ei ole MITÄÄN tekemistä kiusaamisen kanssa.

Samana päivänä oli viimeksi opettajan kanssa ollut keskustelua juuri tuosta kiusaamisesta, mitä tapahtui hänen nykyisessä oppilaitoksessaan. Turhaan surmattuja suojelet! Puupää! ;D