25.9.2008 Uusi Suomi: ”Väyrystä ei haluta Keminmaalle
Keminmaan kunnanhallituksen nykyinen puheenjohtaja, Hannu Roivanen, arvostelee ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen (kesk.) tavoitetta Keminmaan kunnanvaltuuston puheenjohtajuudesta. Roivanen suomii kovin sanoin Väyrystä Uuden Suomen kuntavaaliblogissaan.
Väyrynen nimitti eilen Pohjolan Sanomien haastattelussa Keminmaata taloudelliseksi kriisikunnaksi, vaikka kunnanhallituksen puheenjohtajan mukaan kunnan talous on ollut ylijäämäinen jo jonkin aikaa.
Roivasen mielestä Väyrysellä ei ole mitään käsitystä Keminmaan nykyisestä taloudellisesta tilanteesta. Roivanen toteaa blogissaan, että jos Väyrynen olisi käynyt yhdessäkään taloutta koskevassa kokouksessa, hän olisi perillä sekä taloudellisista faktoista, että työmäärästä, joka valtuutetuilla on edessään.
- Me, jotka olemme joutuneet tervehdyttämään kunnan talouden, olemme osallistuneet satoihin palavereihin kuluvan valtuustokauden aikana. Muutama valtuuston kokous vuodessa ei riitä kuntalaisten asioidenhoitoon, tarvitaan paljon - paljon muutakin. Näin on tulevaisuudessakin. Valtuustotyössä ei ole kyse vain kokouspäivästä, Roivanen opastaa.
Väyrynen mainitsee yhdeksi motiivikseen, puheenjohtajan paikan tavoittelussa juuri kokousaikojen järjestämisen.
-Puheenjohtajana voin määrätä sellaiset kokousajat, että ne sopisivat useimmiten myös minun aikatauluihini, Väyrynen sanoi Pohjolan Sanomille.”

Vastaukset 3
Vanhimmat
elämä.
Kysymyksessä on selvä kepuloinen tapaus. Kepuloisissa on sentään sen verran realistreja, että ovat saaneet yhden kunnan asiat jotenkin hallintaan. Sitten tulee kukkoilija, joka pyyhkii näillä puurtajilla tiskipöytää.
Kun tisrättejä on tarpeeksi, niistähän voi muodostaa hihnapyörän, joilla panna pakka vielä enemmän sekaisin.
Pure muniasi.