Minä olin KIUSATTU!
Lähinnä peruskoulun 8.-9. luokan. Kiusattiin tavaroiden piilottelulla, omaisuuden tuhoamisella, pilkattiin (vammainen oli päivittäinen nimitys) ja tehtiin naurunalaiseksi. Kiusaajina pojat, itse olin tyttö uudella luokalla:(
Katkeroitti perkeleesti ja kiusaajille toivon edelleen mahdollisimman huonoa loppuelämää! Onneksi itsellä luistaa nykyään elämä.
Lähinnä peruskoulun 8.-9. luokan. Kiusattiin tavaroiden piilottelulla, omaisuuden tuhoamisella, pilkattiin (vammainen oli päivittäinen nimitys) ja tehtiin naurunalaiseksi. Kiusaajina pojat, itse olin tyttö uudella luokalla:(
Katkeroitti perkeleesti ja kiusaajille toivon edelleen mahdollisimman huonoa loppuelämää! Onneksi itsellä luistaa nykyään elämä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jota en pystynyt tuomaan esiin sekasorron vuoksi.Johtuen sen ajan maailman valtojen muutoksista.Jälkikäteen mietittynä.eli aika kului turhiin puolustus operaatioihin.
Kyllä, minulle naurettiiin kun otin yhteyttä elektronisella laittellani Marsiin. Mutta tänä päivänä sielä on mars mönkijä. En siis ihan hakoteillä ollut.
Enkä häpeä yhtään!
Kaikki tuttavasi kyllä häpeävät sinua sitäkin enemmän. Ystäviähän sinulla ei olekkaan.
Muistelen, (jos se viela pelaa?), etta alaluokilla olin kiusattu pullukka ja ylaluokille siirryttaessa kiusaaja, joka antoi samalla mitalla takasin (jopa entisille kiusaajille!
Ylaluokilla olin jo vissiin vahan kasvanut ulos tuosta kiusaamisesta ja kiusattuna olemisesta koska muistan, etta keskityin enemman poikiin jne.
Luulen, ettei ole olemassa koululaista, jota ei joskus olisi kiusattu tai ainakin yritetty kiusata. Uskon myos vakaasti, etta kiusatutkin ovat sitten kiusanneet jotain muuta kun tilaisuuden ovat saaneet.
Pahin muisto, josta kannan syyllisyytta tapahtui kesasiirtolassa; Tytto samassa huoneessa ylapetilla itkeskeli paljon, laski alleen ja oksenteli. Hanelle osoitimme todella pahasti, ettei ole tervetullut joukkoomme...
Jalkeenpain kuulin, etta hanen vanhempansa ja sisarensa kuolivat tullipalossa, josta han selvisi juuri muutama kuukausi aikaisemmin. Tuo palo oli syy hanen painajaisiinsa, alleen laskemiselle ja jopa peruukille (olivat hiukset palaneet). Tuo tarina satutti meita kiusaajiakin ja tunsimme olveamme todella pahoja! Elamalla on kummallinen vaikutus se opettaa - jos ei muuta niin hiljaa kulkemaan ja kuuntelemaan...
Itse olin alussa kiusattu, koulujen loppuvaiheessa kiusaaja. Nyt vanhempana tietää, että siinä oli tarve saada muiden hyväksyntää.
Kiusaamiseen kuitenkin puututtiin, meidän poikaporukalle joka erästä poikaa kiusasi, pidettiin puhuttelu johon osallistui rehtorin lisäksi tämä kiusattu poika ja hänen äitinsä. Alkuun tästä palaverista oli varmaan suunniteltu tiukkaa, mutta jo alussa tämän pojan äiti murtui kyyneliin ja sanoi "Ainoa mitä toivon, olisi että ette enää kiusaisi häntä, koska hän on kaikki mitä minulla on". Rehtorikin meni hiljaiseksi.
Tämä oli sellainen tapa, joka meni meille jakeluun. Se kiusaaminen loppui siihen. Kavereita meistä ei tullut, mutta yllätyin jouluna kun sain tältä pojalta todella kauniin joulukortin, kuukausia tämän palaverin jälkeen. Siinä menin sanattomaksi.
Kylla se todella totta on - kiusaamista, kiusattuja ja kiusaajia (lasten sotia) on aina ollut.
MITA jos vika onkin siina, ettei enaa anneta lasten sotia omia sotiaan pienena vaan niita sotii vanhemmat (hyyssaajat ja paapojat) heidan puolestaan. Kun sitten on aika astua ulos kodin ovesta ja alkaa elmaan omaa elamaansa - ei enaa osaa paapottu ja hyyssatty polvi!
oma linjansa. Kiusattu en ollut ainakaan, enkä muista että kiusaamisyritykset olisivat päässeet puusta pitkään.