Alavatsan pullistuma

Sain pari viikkoa sitten viiden päivän antibiootit virtsatietulehdukseen, jotka käskettiin syödä vaikka selkeää tulehdusta ei ollutkaan, vain sekalaisia bakteereja virtsassa. ennen lääkärikäyntiä mennessäni nukkumaan yhtäkkiä tunsin jonkin nousevan alavatsassani, oikealla puolella. Pullistuma vaivaa yhä, muta ei ole kipeä tai aiheuta juuri muuta haittaa kuin henkisesti: huolestusta. Mikä voi olla kyseessä?
2306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä siis tuntuu vain ollessani makuulla, eikä tule heti silloinkaan. Lääkäri paineli tästä kohdasta silloin tutkiessaan minut, mutta ei noteerannut mitään. En kyllä tajunnut edes kertoa siitä silloin, silloin oli näet myös imusolmukkeet vähän turvoksissa flunssan takia.

Äänestä
  • Lienee syytä tilata aika terveyskeskuksesta ja kertoa siellä koko juttu,lisäksi olisi ehkä hyvä tehdä ultra-äänitutkimus ja tai röntgata alavatsan alue,lääkäri osaa kyllä nämä hommat kun muistat kaiken kertoa. Joka tapauksessa olisi syytä keskustella asiasta lääkärin kanssa,asia kyllä selviää :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


15vtyttö kirjoitti:

Sain pari viikkoa sitten viiden päivän antibiootit virtsatietulehdukseen, jotka käskettiin syödä vaikka selkeää tulehdusta ei ollutkaan, vain sekalaisia bakteereja virtsassa. ennen lääkärikäyntiä mennessäni nukkumaan yhtäkkiä tunsin jonkin nousevan alavatsassani, oikealla puolella. Pullistuma vaivaa yhä, muta ei ole kipeä tai aiheuta juuri muuta haittaa kuin henkisesti: huolestusta. Mikä voi olla kyseessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu