otsikoi tänään uutisensa.
Toden totta näyttää ilmeiseltä, että ministeri Holmlund valehteli ja valehtelee Suomen kansalle ja sen edustajille eduskunnassa. Vähintääkin kertoo muunneltua totuutta tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
Iltalehti oli tonkinut Holmlundin johtaman sisäasianministeriön tiedotearkistoa ja on selvittänyt ministerien Holmlund (kok) ja Anttila (kesk) toimittaneen viime vuoden syksyllä EU puheenjohtaja maalle, Portugalille, vetoomuskirjeen, jossa vaaditaan käsiaseiden antamista 15-vuotiaiden käsiin.
Toki Holmlund kieroilee ja kertoo, että hänen ja Anttilan yhteisvetoomus lähti siitä, että kauan sitten oli olemassa laki. Vielä niin myöhään, kuin tämän vuoden puolella Holmlund jätti äänestämättä, kun Euroopan Unionille oli tulossa Suomen aselainsäädäntö tiukemmat säännökset.
Ja kuitenkin Jokelassa murhattin kymmenkunta nuorta laillisella aseella edellissyksynä ja murhaaja oli nuori, murhaamiensa ikäinen koululainen.
Holmlund siis valehtelee silmääräpäyttämättä Suomen kansalle.
Valetta pitää sisällään myös se, ettei hänen mielestään suomalaiseen lainsäädäntöön voisi koskea ennen Euroopan Unionin tekemiä ratkaisuja asiassa.
Sekin on vale ja harahhajohtamista. Suomi voi kansallisilla syillä tehdä Euroopan Unioniakin tiukemmat aselait.
Kaikki kiistettiin vielä torstai iltana ja sitten media kertoo perjantaina, että lakia muuttamattakin tehdään tärkeitä ja välttämättömiä tiukennuksia. Nykyinenkin lepusaselaki sallii siis tiukat lupaehdot.
Holmlundin heikkous ja valehtelutaito johti siihen, että Kauhajoella murhattiin kymmenen nuorta. Suuri luku ja suuri suru pienellä paikkakunnalla. Kävikö Holmlund kertomassa Kauhajoella virheratkaisujensa vaikutuksen?
Hänen on erottava välittömästi osoitettava poliittisen vastuunkantamista länsimaisen demokratian parhaiden käytäntöjen mukaisesti.
Kysyä sopii Kokoomuksen kytkentöjä tässäkin tapauksessa. Aseet näyttävät olevan sillä suunnalla jatkuvasti tapetilla ja ne ovat Kokoomukselle pyhiä. Mitkä ovat vaikuttimet? Saako Kokoomus hyötyä siitä, että se suhtautuu myönteisesti aseisiin?

Vastaukset 16
Vanhimmat
katastrooffi hallitus jatkaa samaa rataa mitä on mennyt koko kauden ajan. millon tähän tulee loppu? eikö oppositio pysty parempaan?!!!
polittisena puolueena. Ellei se pane tätiä eroamaan se haluaa kertoa Suomen kansalle olevansa aseiden ja tappajien puolue.
Akka valehetelee.
Se on lahtaamassa milloin työläisiä ja milloin opiskelijoita. Aseet on lahtaamisvälineitä.
Kokoomus on tehokkaasti estänyt tähän saakka kuntien rahoitusta niin, ettei kyseistä murhaorgiaa voitu estää.
Holmlund, ymmärrä EROTA!! Joka paikassa ministeri tekisi vastaavan mutta ei suomessa..mihinkäs sitä hyviltä palkoilta lähdettäisiin!!
kuinka on mahdollista, että Gallup-kysely sai moisen tuloksen kyselyssään. Tietenkin kyselyn kysymyksenasettelu saattoi olla tarkoitushakuinen. Pidän Holmlundia suurena feikkinä ja ihmettelenkin kauanko hän saa jatkaa puppusanageneraattorina manipulointiaan.
On kokoomuksen kansanedustajan Eero Lehden yritys.
Yle on ilmeisesti alkanut kokoomuksen pää-äänenkannattajaksi tilatessaan gallupin kokoomusministeristä kokoomuskansanedustajan firmalta.
Valheella on nimi: Jankkaaja, Jankkaaja, jankkaaja....
Höpö puheet aselain muuttamisesta on harhautusta ja kansan häskiä kusetusta.
Moni tiesi Matti saaren aikeista... mutta vaikeni.
Vastuun välttely ja valehtelu on suurin syy tragediaan.
Jos suunnitelmaa on valmisteltu jo viiden vuoden ajan ja kukaan ei ole puuttunut asiaan on kyse vakavan rikoksen salaaminen.
Toisaalta mikä on Matti Saaren katkeruuden syy?
Jotain mätttää suomalaisessa koulu systeemissä. Opettajat, rehtorit ja vanhemmat ovat saaneet luvan vaeta.
Kun ongelmiin ei voi eikä saa puuttuya, koska kouluihin on ajettu edesvastuutonta "humanismia" muodossa, että ongelmiin ei saa puuttua ettei loukata kenenkään oikeuksia...
On siis parempi olla huomaamatta.
Nyt Poliisi ehti sentään reagoida; ei riittävästi, mutta Poliisin syyllistäminen ja Ministeri Holmlundin ero ajojahti eo poista
harjoitetun koulupolitiikan virhettä.
Mutta ei Jankkajan vaatimukset taida suomen kansaa hämääävän.
Vain pieni häiriintynyt vasemmisto-hörhöjen joukko on ajojahdin takana.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/09/720974
Enemmistö taitaa ottaa opikseen.
Kolme itsemurhaa tehnyttä nuorta kertoo useimmille, että vanhempien ja aikuisten on otettava vastuu lapsistaan ja nuoristä.
Pelkät Kyttää ja Kyykytä ohjelmat ei riitä.
Sosiaalidemokraattinen ajatus että vanhempia ei saa syyllistää ja panna vastuuseen lapsistaan on osoittautunut kohtalokkaaksi harhaksi.
Nyt on otettava vastuu... Nuorten ongelmiin ja häiriökäyttäytymiseen on puututtava.
Ei pelkästään palkkamalla lisää virkamiehiä valvomaan, vaan vastuu on jokaisella kansalaisella.
Mutta sehän vähentää Sosiaalidemokraattista Kyttää ja Kyykytä politiikkaa.
Kun ihmiset ottavat myös itse vastuuta tekemisistään, niin yhteiskunnan ei tarvitse tehdä kaikkea valmiiksi... no, moni yhteiskunnan "tärkeissä" viroissa lokoilevat sosiaalidemokraatit voivat tässä menettää valtaansa, mutta ehkä ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin viranomaisten oma etu.
Amoumaharrastus kuuluu yksilön vapauksiin: no mikään ihmisoikeus ei ole tarpeen Demareille, jos siitä ei ole Demareille etua.
Aselain tiukentaminen ei estä vahingontekemistä: Myyrmannin pommi ei ollut "luvallinen" ase.... joten ei aselaki estä mitään...
Mutta Jankkajan onkin valheen asialla: ei ihmisten asialla.
Piikkiq
Ps. sosialismi on rikos ihmsikuntaa vastaan
Piikkiq
ps.
että se on nimenomaan oppositon tehtävä ja velvollisuus puuttua hallituksen toimiin, jos ne ovat kyseenalaisia?
Voit ajatella Vasemmistoliitosta mitä ikinä haluat, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että he ottivat selkeän kannan. Ja siitä minä olen iloinen.
Opiskelijana olen ollut totaalisen tyrmistynyt miten tätä asiaa on hoidettu ja hoidetaan hallituksen taholta. Holmlundin puolustuspuheita aseille ein halua enää kuulla, vaan toivon että hänen tilalleen valitaan ihminen, joka ymmärtää tilanteen Suomen maassa ja etenkin kouluissa ja osaa toimia. Nyt ei ole aika puhua harrastusten puolesta.
Saman tien voisi koko hallitus vaihtua. Tämä hallintokausi on kulkenut farsseista tragedioihin jatkuvalla syötöllä.
HUOM! TEHY-lakon aikana saatiin aikaan kriisilaki hyvin nopeasti. Miksi sitä ei saada aikaan nyt? Onko kaksi kouluissa vuoden sisään tapahtunutta joukkoteurastusta vähemmän tärkeä asia kuin lakko?
Ihmisiä on kuollut. Kouluissa pelätään. On aika tehdä jotain. Poliitikkojenkin.
vastuullista oppositiopolitiikaa.
Aselaki ei poista koulujärjestelmän ongelmia; ongelmia jotka edelliset opetusministerit Haatainen ja kalliomäki ovat olleet luomassa.
Ja Myyrmannin pommi osoittaa että itsemurha ei esty aselailla....
Mutta jos vasemmiston saisi tahtonsa läpi niin yhteiskunta puuttuisi ihmisten harrastuksiin ja päättäisi mikä harrastus on sopivaa....
Tien päässä on Vankileirien Saaristo.
Kun yhteiskunnan "uhkaan" reagoidaan vaatimalla rajoituksia....
vasemmisto-oppositio ei rakenna Se vain räyhää....
Mutta mitä muuta vosii odottaa: SAK/SDP = Sata Vuotta Valtaa Vailla Vastuuta.
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
Et kykene edes perustelemaan miksi opposiotio ei sinun mielestäsi saisi puuttua hallituksen kyseenalaisiin ja lepsuihin toimiin.Toitotat vain omaa henkiläkohtaista mantraasi. Onnea sinulle siinä harrastuksessa!
Oppositon tehtävä ja vastuu on ottaa kantaa hallituksen toimiin. Yritä ymmärtää edes se kun haluat osallistua keskusteluun aiheesta.
Pani miettimään.....olisitkohan sinä seuraava terroriteon suorittaja?
Näyt vihaavan oppositiota,demareita ja vasemmistoa melko paljon,sanoisin.
Pitäisiköhän sinun taustaasi alkaa tutkimaan....vähän huolestuttaa.
Minusta nämä tragediat ei saa olla poliitisia. Nämä koskee meitä kaikkia,puoluekantaan katsomatta!
että hän äänesti tyhjää tiukemmille lainsäädännöille aseita koskien, koska se oli Suomen kansan tahto. Ei ollut minun tahtoni Suomen kansalaisena, eikä monen muunkaan.
A-talkissa hän myös tapojensa mukaisesti puolusti aseharrastajien oikeuksia. Toimittaja kysyikin:"Onko harrastus noin tärkeä?"
Ajatelkaa, tässä tilanteessa missä maamme on, kahden verilöyöyn jälkeen, Holmlund yhä jaksaa puhua aseharrastuksesta. Eikö olisi korkea aika puhua siitä, mitä tapahtui ja mitä voimme tehdä ettei niin enää tapahdu? Eikö olisi aika puhua pelonsekaisesta koulumaailmasta, oppilaista ja opettajista?
kylvää rahat aseisiin ja vaikkapa Venäläisille narkkareille....
Veroja ja kiristetään kuntien taloutta niin saadaan osakesijoittajille ja keinottelijoille paremmat olot niin tämän hallituksen tavoite on saavutettu: Rikkaat rikastuvat lisää ja köyhät saadaan nälkäpalkoilla töihin.
"Vielä niin myöhään, kuin tämän vuoden puolella Holmlund jätti äänestämättä, kun Euroopan Unionille oli tulossa Suomen aselainsäädäntö tiukemmat säännökset."
Millä lailla tuo laki olisi muuttunut, mitä tämä EU:n aselakiuudistus olisi sisältänyt? Olisiko se estänyt Saarta pääsemästä totetuttamaan verilöylyään?
"Valetta pitää sisällään myös se, ettei hänen mielestään suomalaiseen lainsäädäntöön voisi koskea ennen Euroopan Unionin tekemiä ratkaisuja asiassa.
Sekin on vale ja harahhajohtamista. Suomi voi kansallisilla syillä tehdä Euroopan Unioniakin tiukemmat aselait."
Tämän vuoksi en uskokaan yhteenkään politiikkoon. Se on yhtä paskanjauhaamista ja kieroilua, eikä houkuta äänestämään. Mutta pakkohan se on, mutta seuraavan kerran on katsottava tarkkaan mille puolueelle ja kelle ehdokkalle(ja hänen äänien saajalle)sen antaa.
Minun puolestani jokainen puolue saisi ennen vaaleja laitta selkeän esityksen mihin rahat tullaan laittamaan ja sen mukaan ihmiset saisivat äänestää, eikä niitä saisi sen jälkeen enää muuttaa.
Mutta, mutta...kukaan nyky politiikko ei tietenkään suostu tällaiseen.
Tämä veroalennuskin on aivan typerä. Miksi niitä rahoja ei nyt sitten laitettu siihen lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin??
Mulle on aivan sama vaikken saa sitä 50e enempää kuussa rahaa. Ovatko ihmiset todella niin ahneita?
Kouluun saisi laitta ylä asteelta lähtien kasvatuspsykologiaa, jotta ihmiset edes vähän saisivat käsitystä miten niitä laspia hoidetaan ja kasvatetaan. Voisi sekin edes vähän auttaa, jotta saatas tänne vähän terveempää sakkia.
Käyttäytymistavat takaisin ja muiden huomioiminen!
aloittanut vaalikamppanjan.Toivottavasti pysyy totuudessa,valheella on lyhyet jäljet.Ainakin perjantaina Iltalehti oli myymättömänä kaupassa,alesta huolimatta.Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen.Heidän on oman itsensä vuoksi jo suojauduttava kaikelta saasteelta.Ahdistavin ja riitaisin vaaliaika on alkamassa.Kuka kestää????