Minua on kiusattu työpaikalla vuosia. Vähitellen minulle tuli tunne kaikkivoipaisuudesta. Kiusaajat näin yksinkertaisina, tyhminä ja helposti manipuloitavissa. Tunsin itseni vähitellen jotenkin työyhteisön yläpuolella olevaksi, viisaaksi. Tunsin, ettei voi keskustella heidän kanssa mitään älyä vaatisista asioista. Etenkin psyykepuolen asioista ei voinut puhua, ei löytynyt tasavertaista keskustelukumppania. En tiedä onko tuo tunne kiusatuille ominaista, kukaan ei ole kai tutkinut eikä kukaan kertonut koskaan noista tunteista?
Tuli vaan nuo Jokelan ja Kauhajoen tapaukset mieleen. Eihän tuo Kauhajoen ampuja ilmeisesti kertonut kenellekkän tuntemuksistaan, olikohan tuossa myös syynä tuo kaikkivoipaisuuden tunne.
Minä sairastuin myöskin fyysisesti. Käyn säännöllisesti työssä ja kiusaaminen on muuttunut hienovaraisemmaksi ja vähentynyt. Väheni vasta kun sairastuin.
Tuli vaan nuo Jokelan ja Kauhajoen tapaukset mieleen. Eihän tuo Kauhajoen ampuja ilmeisesti kertonut kenellekkän tuntemuksistaan, olikohan tuossa myös syynä tuo kaikkivoipaisuuden tunne.
Minä sairastuin myöskin fyysisesti. Käyn säännöllisesti työssä ja kiusaaminen on muuttunut hienovaraisemmaksi ja vähentynyt. Väheni vasta kun sairastuin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jonkinlainen henkisesti kiusaajien yläpuolelle asettuminen olisi kai juuri paras tapa selvitä ?
Kiusaaminen on vallan käyttöä ( tai energian) joka pyritään kohdistamaan henkilöihin jotka olisi mahdollista nujertaa .
Ei ole mitään mieltä tuhlata energiaansa itseään henkisesti vahvempiin ( henkilöihin jotka eivät reagoi kiusaamiseen , huomioi kiusaajiaan ) se olisi kuin kirveellä kiveen hakkaamista ?.
Jossain vaiheessa teini-ikää jouduin kiusatuksi.
Eristäydyin ja vihasin. Jossain vaiheessa mieleni teki tappaa kaikki - ei pelkästään kiusaajiani.
Tunsin tosiaankin itseni "ylemmäksi olennoksi".
No, enpä tappanut ketään ja nykyään toimin työyhteisössäni "normaalisti"; joskus heitän aika rankkoja juttuja joita pidetään vain "omituisena huumorina" ja sitä se enimmäkseen onkin; läheisiä ystäviä minulla ei edelleenkään ole - eikä tule.
Koska sitä voi vuosia huonosti, niin sitä kai hakeutuu "kaikkivoipaisuuden maailmaan". Minä löysin vain itsestäni turvapaikan, muualla sitä ei ollut. Minulla on aina ollut tunne, että itseeni voin kuitenkin luottaa. Olen itseni tukipilari, ehkä se on sitä kaikkivoipaisuutta.
Ihmittelen ihmisiä työyhteisössä, jotka eivät huomaa kuka voi huonosti?. Minuakin on pidetty aina jotekin outona ja sanottukin niin. Työyhteisö ei nää, että toinen on katkeamispisteessä? Sinäkin kuitenkin luotat itseesi koska hakeudut omaan maailmaasi. Jos se on sinulle turvapaikka niin kannataa pysyä siellä. Maailma ja työyhteisö kuitekin muuttuu koko ajan ja yhtääkkiä huomaatkin, ettet ole enää silmätkku. Pysyt ikään kuin turvassa niin kauan.
Minä en pystynyt millään lailla tekemään vastarintaa kiusaajilleni koska olin niin väsynyt siihen tomintaa. Uskoin, että työterveyslääkäristäkään ei ole mitään hyötäyä kun ne ei ymmärrä näitä asioita.
Ainoa, jota saatoin ajatella kiusaajistani olis se, että heille tapahtuu jotain pahaa ja se saa heidät ajattelemaan oikeesti. Kamala ajatus sinänsä ja häpeän sitä. Mutta jollain sitä täytyy sisimmässän itseään puolustaa.
Pahimmat kiusaajani ovatkin vuosien mittään sairastuneet, eräs syöpään ja sitten vasta tajusi lopettaa kiusaamisen.
Jaksamista sulle, maailma muuttuu ja sinä sen mukana. Jos mikään ei paranna niin aika.
Olen aika nöyrä tekijä, mutta osaan nykyisin myös "haistattaa pitkät" asioille joista en tykkää.
Onneksi meillä on yhteisö jossa noin voi tehdä.
Jos ei olisi, niin sekoaisin.
Puhukaa ja vittuilkaa toisillenne - saatanan läskiperseet.
että minulla on lupa kostaa ja näyttää miltä minusta tuntuu. En tehnyt mitään. Onhan se hassua, että minua saa kiusata mutta minä en saanut kiusata muita. Olisin saanut syyt niskoilleni kuitenkin.
Jotain kävi mielessä ja unohtui, kääk.
Kun jossain vaiheessa aloin tulla kuorestani ulos rytinällä ja huomasin jonkun porukan tuijottavan itseäni. Käänsin selkäni, nostin paidanhelmaa ja pyllistin ja hiukan pyörittelin, että katsokaa nyt ihan koko rahan edestä. Aloin lintsata ja riekkua tunnilla ja huutelin jos jonkinlaista jne. Olen iloinen, että uskalsin ja kykenin jättämään ujouden pois.
Pojiltahan saa sitten hyväksyntää tai sitten ei. Siinä meni viimeinenkin maine vaikkei mitään yhdyntää tapahtunut. Kiusaajatytöt sai kyllä olla poikien kanssa ja vaihtaa kaveria mutta minun olisi pitänyt olla jonkin sortin neitsyt?
Kyllähän kuka tahansa ihminen alkaa tuntea olevansa "parempi tai fiksumpi" kuin ne, jotka puhuu mielestäsi puutaheinää. En nyt osaa ehkä tarkentaa oikein.
Siis sinä lukija, mietipä jotain ihmistä, joka on mielestäsi hiukan hölmö tai outo(töissä,koulussa, puolisokin käy, pomo), koska ei ole samaa mieltä jostain kanssasi.
On erimieltä vaikkapa tästä kiusaamisesta ja aiheuttaako se mielenterveysongelmaa.
Etkö tunnekin olevasi jotenkin paremmilla ajatuksilla liikkeellä ja se toinen tosiaan tuntuu enemmän tai vähemmän hölmöltä tai hyväuskoiselta tai aivopestyltä tms. kun ei ymmärrä pointtiasi? Mielipiteiden mukaan syntyy myös eri porukoita. Punkkarit, hevarit, pissikset ja mitä niitä nykyään onkaan. Onko enää punkkareita? 70-luvulla se oli muotia.
Tilanne toki pahenee jos on täysin eristetty muista. On hullua kun puhutaan irrallaan yksinäisyydestä ja masennuksesta. Psykologitkin antavat lausuntoja, että joku on yksinäinen ja SEN LISÄKSI masentunut. Ehkä masennusta ei olisi jos olisi ikäisiään ystäviä.
Kukapa kestää masentumatta yksinäisyyden? Jos on koko ajan loan kohteena niin omakuva vääristyy.
Itse arvostan tänä päivänä ystävyyttä enemmän kuin moni muu. Siedän myös erilaisia ihmisiä kuulemma ärsyttävän paljon. Ihan sama minkävärinen iho jollakin on.
Nyt jo kestän eräitä asioita...kun ryppyiset vanhat työkaverit eli miehet arvostelevat naisia myös minua, en loukkaannu vaan joko kiusoittelen pedofiileiksi heitä tai mietin, että miten hemmetissä noin ruma (tietoinen arvostelu) ihminen voi arvostella muita ihmisiä? Alan katsoa kyseistä henkilöä ja mietin, miten voi olla noin hyvä itsetunto vaikka naama on kuin petolinnun perse, se alkaa minua sitten jo naurattamaan. Tommosia ne jotkut miehet on. Niin kyllä naisetkin ei sen puoleen.
Minä olen selvinnyt ja olen nykyään hankala kiusattava. Jos joku erehtyy niin olen kohta sentin päässä nenästä tuijottamassa silmiin, että oliko jotain tärkeetäkin asiaa. Aika harva uskaltaa siinä enää napista yhtään mitään keksittyä paskaa.
Sekin auttaa kun olen oppinut kunnon rääväsuuksi. Kun miehet valittaa, että muija kyllästyttää ja pitäisi mennä vieraisiin, sanon, että kyllä te miehetkin meitä muijia tympäisette mutta kun saa välillä vierasta hyvännäköistä miestä niin kyllä se siitä, kyllä naisetkin haluaa muita kuin omaa puolisoa. Pointti on siis se, että aika usein miehet tai naisetkin eivät osaa ajatella, että kyllä se toinenkin puoliso voi olla välillä tympiintynyt samoihin kaavoihin ja otteisiin. Menikö ot, tais mennä?
Mutta pienestä oli kiinni, etten menettänyt mielenterveyttäni kokonaan ja lopullisesti, etten tehnyt tosi pahaa jollekin. Välillä on herkkiä jaksoja mutta osaan jo järkeillä asioita ja muistan lähteä kotoa ulos. En anna enää ajatusten jäädä pyörimään päähän ja siihen auttaa liikunta.
Mukava kuulla kuinka joku on selvinnyt. Onhan sitä tapoja aiheuttaa sosiaalista myllerrystä huumorilla. Kiusaajat menettävät otteensa kun kiusatun käytös muuttuu. Sitä voi "ampua" huumorilla loukkaamatta ketään.
on vaarallista sekoittaa jumaltunnetta ideologioihin johtaa lopussa totaali kaaokseen,kukaan ei saa oikeamielista vallankäyttöä aikaan,tottele sä vaan esivaltaa.kehitä itsetuntoasi oikeaan suuntaan.