Jättiläislinnun pääkallo löytyi Lontoon liepeiltä
Julkaistu 26.09.2008, klo 23.41 (päivitetty 27.09.2008, klo 01.19)
Erikoinen jättiläislintu liiteli 50 miljoona vuotta sitten vesien yllä nykyisen Kaakkois-Englannin kohdalla, kertoo perjantaina julkistettu tutkimus.
Lintu tunnistettiin hyvin säilyneen pääkallon avulla, joka löydettiin Lontoon lähistöltä.
Lintu on nimetty Dasornis emuinukseksi.Valtavan linnun siipien väli oli jopa neljäkymmentä metriä.
Oudoin piirre jättiläislinnussa oli kuitenkin sen nokassa sijaitsevat terävät, hammasmaiset piikit. Kuten muillakaan linnulla, dasorniksella ei ole oikeita hampaita.
Jättiläislinnulla on sen sijaan luiset valehampaat. Niillä linnun arvellaan saalistaneen muun muassa kaloja liidellessään meren yläpuolella. Tavallisella nokalla linnun olisi ollut vaikea pitää ote saalissa, mutta valehampaat estivät ruokaa luisumasta pois jättiläislinnun suusta, tutkijat arvelevat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Valtavan linnun siipien väli oli jopa viisi metriä."
http://yle.fi/uutiset/24h/id102814.html
Törkeää valehtelua siis Yleltä!
"AFP"
Huulipyöreänäelukkahyyssääjät saavat nyt kyllä taas luita myllyynsä, kun me metästäjät ollaan nyt varmaan ampassu sen linnun alas.