500 murhaa 50 koulussa Yhdysvalloissa, jos

pelkästää Jokelan joukkomurhan luvut suhteutetaan Yhdysvaltoihin.

Toivon puole, Kokoomus levittelee väin käsiään.

Nyt kun tuli toiset samansuuruset joukkomurhaluvut Toivon puolue jatkaa ja tukee saamatonta ja kyvytöntä sisäministeriään Holmlund.

Muualla olisi pantu ko. ministeri läksyjen lukutalkoisiin ja erotettu tehtävästää, jossa hän ei ole osoittanut minkäänlaista kuntoisuutta.

Viime keväänä saatiin aikaan mm. Tehyn lakkolaki viikossa. Miksi ei viime joulukuussa sdaatu aikaan mitään. Ministerit vain lähettelee kirjoituksia kaikialle ja äänestää sen puolesta, että aseita levitetää,

Nyt näytetään syyttelevän muits siitä, että kansallinen ongelma politisoidaan. On kuitenkin muistettava, että minisrerin asema on poliittinen, hänen tekemänsä ratkaisut pääsääntöisesti ovat poliittisia. Semmoista yhtälöä ei ole, että ministeri aamulla ei olekaan poliittinen eläin, mutta on kohta illalla tai päinvastoin.

Holmlundin ratkaisut olivat poliittisia, kun hän jäi tekemättä välttämättömän ratkaisun aselupien suhteen. Nopea kriisilaki olisi ollut paikallaan viime vuoden loppuun mennessä viimeistään. Holmlund olisi kirkkainotsin voinut mennä sisäministerien palaveriin ja olla yhteisrintamaassa läntisen Euroopan kanssa aselaeista.

Mutta naiseutta tai mieheyttä ei naisessa ollut. Taustalla oli voimmakkaat intressiryhmät, jotka suosivat aseiden hankintaa koteihin ja käyttöä ihan tarpeen mukaan. Tarpeen sääntelee kukin itse vapaan tahtonsa mukaan.

Oli mielenkiintoista nähdä, kuin yhtämieltä torstai iltana aseita suosiva ASE-lehden päätoimittaja ja sisäministeri olivat. Toki on myönnettävä, että päätoimittaja kertoi totuuden, että nytkin voimassa olevan lain perusteella olisi voitu olla huomattavasti tiukempia.

Silleen Holmlund ota lusikka kauniiseen porilaiskäteen ja eroa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Totuutta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu