eli jälleensyntyminen(lat. re;jälleen, ja incarnatio, "lihaantuminen"; kerran yleismaailmallinen oppi, joka opetti, että ego (minuus) syntyy tämän maan päälle lukemattomia kertoja. Kristityt sen kieltävät, koska he näyttävät käsittävän väärin omien evankeliumiensa opetukset. Siitä huolimatta sekä raamattu että kaikki muutkin vanhat kirjoitukset opettavat että korkeampi inhimillinen sielu eli ego aikakausittain pukeutuu lihan ruumiiseen ja "ylösnousemus" (resurrektio) merkitsee vain egon jälleensyntymistä uuteen kehoon.
Lähde "Teosofian avain"
Lähde "Teosofian avain"
Vastaukset 10
Vanhimmat
Muistoja (paljon) entisistä elämistä.
Oli pienenä tapana järkyttää vanhempia jutuillani.
Voin kertoa joskus...ehkä huomenna jo.
muistikuvani tänne kirjoittanut. Nim: Täällä taas.
Lukemattomat uskovaiset täällä väittää, että kun ihminen kuolee, hän kuolee tai joutuu helvettiin tai pääsee taivaaseen.
Minä lienee sitten ollut joskus Jeesus, koska minulla on muistikuvia entisistä (huom! monikko) elämistä.
Kaksi-kolme vuotias 1970 luvulla ei keksi sellaisia juttuja päästään, mitä minä kerroin lapsena vanhemmilleni. Meillä oli mustavalkoinen televisio, eikä silloin tainut telkusta tulla lastenohjelmia tai muutakaan, mitä olisin katsonut. Satukirjat oli niitä perinteisiä: Lumikki, Tähkäpää, ruma ankanpoikanen. Ei niissä saduissa kerrottu pommikoneista, heinäkasaan piiloutumisesta, lattialuukuista maton alla, suitsukkeita heiluttelevasta papista kulkueineen kohti kirkkoa. Vuoristokylässä tapahtuvasta pyykin pesusta, valtavasta vesiputouksesta ym.
Nämä muistikuvat olivat minulle erittäin selkeitä ja niihin liittyi myös tunnetta, kuten suurta pelkoa, ahdistuneisuutta tai kylmyyttä ja nälän tunnetta.
Kun vartuin, nämä näyt ovat jääneet selvänä muistikuvaani, mutta uusia muistoja ei ole tullut. Eli kaikki minkä muistan, olen kertonut ne ennen 4 vuoden ikääni.
Uudelleensyntymiseen olen törmännyt myös toisen lapsen kautta. Hän kertoi pienenä usein Mummusta, joka asui hänen kanssa metsän reunalla ilmeisesti hirsitalossa ja heillä oli kissa. Hänen ikävänsä mummua kohtaan oli niin todellista ja jutut hänen entisestä elämästä niin tylsän tavallista, että jos se olisi ollut lapsen mielikuvitusta, olisi se varmaan ollut värikkäämpää ja auto hulluna poikana hän varmaan olisi kuvitellut jonkun autonkin itselleen. Mutta hänen elämänsä vaikutti olevan ennen rauhallista ja leppoisaa.
Miksi siis tuollaiset kuvat voivat tulla pienen lapsen päähän, jos ei entisestä elämästä?
Minun kohdallani ainakin nuo pommikoneet sekä mädäntyneet ruumiit kummitteli alitajunnassani varmaan viiteen ikävuoteen asti.
Pelkäsin esim. kulkea heinikossa, koska kuvittelin astuvani ruumiin päälle.
Vanhempani eivät todellakaan puhuneet minulle sodasta tai kuolemasta ym. Isä oli aina töissä ja äiti oli kotiäitinä, ja hoiti naapurin lapsia myös, jotka oli minusta nuorempia.
Omat muistoni ovat melko hataria nykyään, mutta lapsena muistin paremmin. Suurin osa muistoista, tai mielikuvista oikeastaan, liittyvät niihin intiaanielämiin, mutta ahdistavia muistikuvia ja unia oli lapsena myös laihoista, nälkiintyneistä, kaljuiksi ajelluista ihmisistä. Sama uni toistui monta kertaa. Lapsena (4-5vuotiaana) myös ihmettelin, miksi aikuiset eivät näe eivätkä ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu. Vaikea sanoa, mitä "poikkeavaa" näin tai ymmärsin tuolloin, muistan vain ihmetykseni aikuisten "sokeudesta". Tämä on kai lapsilla aika yleistä. Lapset ovat vielä niin lähellä sitä, missä olemme ennen syntymää, muistaminen on paljon helpompaa. Yleensä kai kouluikään mennessä olemme jo niin leimautuneet tähän fyysiseen todellisuuteen, ettei muistoista ole kuin rippeet jäljellä. Ellei muistamista tueta jollain tavalla. Itse olen ainakin ottanut todesta lapsieni jutustelut menneistä ajoista.
En muista että olisin pienenä lapsena muistanut, mutta nyt aikuisena on alkanut tulla täysin spontaanisti muistoja, pieniä filminpätkiä.
Olin kerran eräässä paikassa, jossa oli kokoontuneina useampia ihmisiä ja jossa käsiteltiin omaa elämää. Eli olin aika herkkänä
jo muutenkin ja vain yksi sana kun lausuttiin
pöydässä, niin silloin mulla lähti nousemaan muistot. Ja kaiken huipuksi myöhemmin uudestaan
muistoissani "kuulin" jopa vieraskielisen sanan,
jota muistojeni päähenkilö käytti.
Näin silmissäni tuon ihmisen ja tuntisin jos
nyt tulisi kadulla vastaan!
Tuskinpa, sehän oli menneestä elämästä.
Voin sanoa että ei ollut mukavimmasta päästä
tuo muisto.
Myöhemmin tuli lisää muistoja ja aika kamalassa
paikassa olen ollut joskus.
Eräs henkilö kerran johdatti minut menneisiin ja yllätyin kuinka "helposti" sinne pääsin.
Yllättävää oli kuinka tunteet palasivat mieleeni
samanaikaisesti, koin ne ihan kehossani mitä
minulle oli tapahtunut.
En pelkää kovasti menneiden kohtaamista.
Mielestäni on ihan loogista että sitä on elänyt
ennenkin, jos olisi vain yksi elämä, tuntuisi
vääryydeltä jos esim. nyt olisi huono kohtalo
ja kaikki olisi sitten siinä!
entisestä elämästä, tai minä en usko ihmisen jälleensyntymiseen.
Mutta nuo "muistot" ovat voineet tapahtua jollekin esivanhemmistasi, olet perinyt ne dna:ssasi, veren perintönä.
jo syntyessä ihmiseen on valmiiksi ohjelmoitu asioita, ihminen osaa monia asioita, joita ei ole hänelle opetettu.
En usko mahdottomaksi asiaa, että dna,n mukana periytyisi muistoja.
Jotka sitten aikuiseksi tultua häipyy mielestä.
joskus samalla tapaan.
aloin vertailla sukututkimuksia suvustamme ja muistojani... ei osu kohdalle, koska suvustamme kukaan ei ole asunut vuoristo seudulla, eikä kukaan katollisessa maassa.
Sodan kauhut on kokenut moni pois naukkunut...mutta se ei selitä minun muistojani.
suvussani on myös paljon perämiehiä, merikapteeni, saaristolaisia ja kartanon herroja ja aatelisia, mutta en muista mitään merestä tai rikkaasta elämästä.
intiaaneja ei pitäisi geeniperimässäni olla. Eikä sukuhistoria viittaa muutenkaan millään tavalla omiin muistikuviini. On ihan ok, jos et usko jälleensyntymiseen. Skeptisyyshän on ihan tervettä. Itselläni se on enemmänkin hiljaista tietoa, kuin uskoa. Ihan hyvä pointti kuitenkin ottaa solumuistikin huomioon. Sen olemassaolosta tai toiminnasta en osaa sanoa juuri mitään, mutta en sitä suoralta kädeltä kielläkkään.
Eikö jälleensyntymisoppi poistettu raamatusta Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 553? Ainakin jotkut historiantutkijat näin väittävät ja ruusuristiläisetkin ovat tätä mieltä. No, ei sillä loppujenlopuksi ole väliä. Jos ihmisellä on yhteys omaan sieluunsa, hän muistaa ja tieto on ihmisen sisällä.
Sielu, eli yksilöitynyt henki saa jatkaa jälleensyntymiään kunnes on vahvistunut todelliseksi itsekseen.
Uskon että on tarkoitus miksi tänne synnytään ja uskon että se helvetti on täällä maan päällä!
Jos sitä siis jossain on.