Luterilaisuus

Uskossa Jeesukseen!

Luterilaisesta kansankirkostamme.

Luterilaisuus pysyy pystyssä lapsikasteen varassa.
Jos lapsikaste lopetettaisiin, olisi se luterilaisuuden varma tuho. Samoin kävisi katolisille kirkoille.
On nimittäin erittäin harvinaista, että aikuisikään ehtinyt valitsee vapaaehtoisesti luterilaisen uskonnon. Tämä nyt vain on käytännön todellisuus.

Lapsikaste on loukkaus ihmisen vapaata valintaoikeutta vastaan. Se on selvästi ristiriidassa myös YK.n ihmisoikeuksien julistuksen kanssa, joka sanoo, että jokaiselle ihmisyksilölle tulee antaa oikeus itse valita uskontonsa. Jokainen käsittää, ettei tuo toteudu lapsikasteessa.
Miksi esim. minun piti nähdä vaiva erota kirkosta, johon en koskaan ole vapaaehtoisesti liittynyt? Vapaata valintaoikeuttani rikottiin törkeästi.

Jokaisen ihmisen kohdalla on odotettava, että häneltä itseltä voidaan kysyä tahtooko hän saada kasteen ja liittyä johonkin uskontoon.

Eikö vaan?

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vieneet rahasikin

      KASVISRUOKA AIHEUTTAA KAIKEN LISÄKSI ADVENTISMIA, SAMAN LEVYN TOISTAMISTA JA UHMAKASTA SAPATTIRETOSTELUA

      RAAMATUN MUKAAN KASVISRUOKA ON TARKOITETTU HEIKKOUSKOISILLE SUNNUNTAIPEDONMERKIN JAKAJILLE

      • uskoa!

        Ihmetyttää, miksi ihmiset eivät usko tämän päivän "oppineiden" kertomuksia kasvisruokajumalasta, kun he kuitenkin uskovat tuhansia vuosia sitten eläneiden "oppineiden" kertomukset omasta jumalastaan.


    • >> Luterilaisuus pysyy pystyssä lapsikasteen varassa.
      Jos lapsikaste lopetettaisiin, olisi se luterilaisuuden varma tuho. Samoin kävisi katolisille kirkoille. >>

      Jaa! No, ns. uskovien- tai aikuiskasteen kannattajat väittävät kivenkovaan aikuiskasteen olevan se alkuperäinen kristillinen kaste. - Totta kai näin olikin:eihän pakanoiden vauvat voineet itse kaåpaloistaan kasteelle kömpiä - jonkunhan oli heidät kastettavaksi retuutettava. Ne retuuttajat olivat juuri näitä itse uskoontultuaan kristityiksi kääntyneitä vauvojen vnhempia. (Eipähän tuo ollut kuitenkaan kristinusko hävinnyt tuolloinkaan, kun ei vielä ollut tuota yksilönvapautta loukkaavaa luterilaisuutta eikä katolilaisuutta.)

      >> Lapsikaste on loukkaus ihmisen vapaata valintaoikeutta vastaan. Se on selvästi ristiriidassa myös YK.n ihmisoikeuksien julistuksen kanssa, joka sanoo, että jokaiselle ihmisyksilölle tulee antaa oikeus itse valita uskontonsa. Jokainen käsittää, ettei tuo toteudu lapsikasteessa.
      Miksi esim. minun piti nähdä vaiva erota kirkosta, johon en koskaan ole vapaaehtoisesti liittynyt? Vapaata valintaoikeuttani rikottiin törkeästi.

      Jokaisen ihmisen kohdalla on odotettava, että häneltä itseltä voidaan kysyä tahtooko hän saada kasteen ja liittyä johonkin uskontoon.>>

      Jotkut ihmiset eivät tykkää maidosta vaan juovat mieluummin aterioillaan pilsneriä ellei kolmosta satu olemaan kaapissa. - Pitäisikö nyt yksilön vapauden nimissä vanhempien odottaa mukelonsa kasvamista siihen ikään, että tämä voi itse valita, haluaako hän juoda kaljaa, lämmitettyä lehmänmaitoa tuttipullosta vai imeskellä mieluummin äitinsä tissiä?

    • Vankka tukialue

      Sak. 6:8
      Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe