Kauhajoen tragedia osoittaa karmivasti mihin mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen vätystely johtaa.
Jokelassa sattui Kauhajoen tapausta vastaava tapahtuma alle vuosi sitten. Tätä Vanhanen vähätteli "yksittäistapaukseksi". Kauhajoen tapauksessa Vanhanen yrittää väistellä vastuuta ja syyllistää tappajan ympäristöä.
Vanhasen takia Jokelan jälkeen aselakeihin ei tehty muutoksia, vaikka jopa muualla EU:ssa lakeja kiristettiin. Agraaripuolueen puheenjohtaja Vanhaselle olisi ollut liian kova paikka järjestää omalle kannattajakunnalle rajoituksia.
Kornia oli se tekopyhyys ja hurskastelu, jota Vanhanen on osoittanut puheenvuoroissaan ja teoissaan tragedian jälkeen.
Nahjus Vanhasen olisi syytä mennä itseensä ja ottaa kerrankin vastuu jostakin. Ero pääministerin tehtävästä olisi vähintäänkin kohtuullista.
Veri Vanhasen käsissä
6
239
Vastaukset
- on tehnyt
jätöksensä (paskonut) meidän pihatielle.
Kyllä pääministerin on nyt erottava. - Keskusta on paras
On ihan turha yrittää väittää, että Keskusta tai Vanhanen olisivat vastuussa jostain. Ei Keskusta ja Vanhanen ole vastuussa mistään.
Keskustassa on voimaa ja viisautta. Keskusta on paras. - valheillaan
tekee itsestään todellisen henkisen murhaajan, jolla itsellään on kädet aina veressä.
- syksyn merkeissä
Tämä Kauhajoki-tragedia on ollut mitä parhainta vaalimainosta Matti Vanhaselle ja hänen ministereilleen. Kyllähän nämä ovat loistaneet ja saneet glaourin hehkumaan. Pikagalluppikin rusnattiin Anne Holmlundin pään pelastaamiseksi kansan giljotiinista. Kansan giljotiini tiputti Ilkka Kanervan vähäpätöisestä syystä, ilonpidosta ja leikittelystä naisten kanssa. Anne Holmlundin posket ovat saaneet värinsä monen nuoren verestä, mutta ei hän ei osaa väistyä sivummalle ja antaa tehtävää viisaamalle.
- Tosi on
Se olisi antautumista vasemmiston vääryyksille.
- Kimmo Rouhiainen
Kauhajoen joukkosurma tapahtui vajaa 11 kuukautta Jokelan joukkosurman jälkeen. Viime vuoden marraskuussa pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) yllättyi siitä, kuinka helppo Jokelan kouluampujan oli hankkia itselleen käsiase, ja hän aikoi ponnekkaasti puuttua asiaan.
Helppoa taskuun mahtuvan käsiaseen hankkiminen oli yhä myös Kauhajoen kouluampujalle.
Nyt lakeja aiotaan kiristää. Liian myöhään, vaikka puhuttaisiin kuinka kiireisestä aikataulusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431081No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1941011Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14690
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30671Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603