keinunta

Mulla on ihan outo oire,etten tiedä mistä vois johtuu.
Eli kun olen paikallani joko vaikka istun tai makaan,niin mulla on sellainen heiluva olo.
Eli jaloista päähän esimerkiksi tuntuu siltä,että kallistelisin suuntaan tai toiseen edestakaisin.Ihankuin olisi aallokossa.Tämä on jatkuvaa 24h nyt jo 1,5kk ajan.

Tunne on vain kun olen paikoillani,kun taas liikkeessä se tunne häviää oikean liikkumisen alle.
Ei siis pyörrytä vaan tunne on koko kropassa.
Mulla oli vuosi sitten vastaavanlainen heiluntakohtaus joka kanssa kesti pitkään.Se alkoi silloin laivareissun jälkeen ja lääkäri sanoi johtuvan tilapäisestä tasapainohäiriöstä.Mutta molemmilla kerroilla ei kuitenkaan liikkuessa ole minkäänlaista oiretta.Oire on vain paikallaan ollessani.

Yhteistä on että molemmat kerrat on alkanut etelälomareissun jälkeen. Ekalla kerralla heti laivamatkan jälkeen ja nyt viikko sen jälkeen kun palasin kotiin.Viime reissullakin olin laivassa,mutta sen jälkeen ei keinuttanut yhtään.
Etelänmatkoja olen tehnyt vaikka kuinka paljon,mutta onko nyt sattumaa että kahden viimeisen reissun jälkeen on alkanut tälläinen?

On kova kynnys mennä lääkärille,kun pelkään että taas etitään vain helpoin diagnoosi ja asia jätetään siihen.Olen alkanut pelkämään että on jotain pahempaa.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tulisi varmaan tutkituttaa sisäkorva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä on? kirjoitti:

Mulla on ihan outo oire,etten tiedä mistä vois johtuu.
Eli kun olen paikallani joko vaikka istun tai makaan,niin mulla on sellainen heiluva olo.
Eli jaloista päähän esimerkiksi tuntuu siltä,että kallistelisin suuntaan tai toiseen edestakaisin.Ihankuin olisi aallokossa.Tämä on jatkuvaa 24h nyt jo 1,5kk ajan.

Tunne on vain kun olen paikoillani,kun taas liikkeessä se tunne häviää oikean liikkumisen alle.
Ei siis pyörrytä vaan tunne on koko kropassa.
Mulla oli vuosi sitten vastaavanlainen heiluntakohtaus joka kanssa kesti pitkään.Se alkoi silloin laivareissun jälkeen ja lääkäri sanoi johtuvan tilapäisestä tasapainohäiriöstä.Mutta molemmilla kerroilla ei kuitenkaan liikkuessa ole minkäänlaista oiretta.Oire on vain paikallaan ollessani.

Yhteistä on että molemmat kerrat on alkanut etelälomareissun jälkeen. Ekalla kerralla heti laivamatkan jälkeen ja nyt viikko sen jälkeen kun palasin kotiin.Viime reissullakin olin laivassa,mutta sen jälkeen ei keinuttanut yhtään.
Etelänmatkoja olen tehnyt vaikka kuinka paljon,mutta onko nyt sattumaa että kahden viimeisen reissun jälkeen on alkanut tälläinen?

On kova kynnys mennä lääkärille,kun pelkään että taas etitään vain helpoin diagnoosi ja asia jätetään siihen.Olen alkanut pelkämään että on jotain pahempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu