Pelkät pillerit?

Uskaltaako pelkkiin pillereihin luottaa? Sukupuolitaudin vaaraa ei ole ja vakavassa suhteessa ollaan:) Aina ennen käytetty kuitenki lisäksi kondomeja, mutta niitä kun ei nyt ollut.. Nyt haluaisin vaan tietää, että onko kondomien käyttö ns. "turhaakin".

Tietysti ainut ongelma on tuo pillerien muistaminen.. Aina kuitenkin aamulla viim. muistanut ottaa, eli noin 9h jälkeen. Tosin vois myös alottaa syömään aamusin niin on koko päivä aikaa muistaa unohdus :D Tuli nyt sekava, mutta..
9429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos kumia tarvittaisiin, niin varmaan sitä lähestulkoon kaikki käyttäisivät. Kumi on kuitenkin turha pillereiden kanssa, joten useimmat siitä luopuvat pillereiden myötä. Pillerit ovat erittäin varma ehkäisykeino, eikä kumin mukaanottaminen kuitenkaan nosta ehkäisytehoa täydelliseksi. Lähellä sitä se on jo pelkkien pillereiden kanssa.

Sitä voi laittaa kännykkään muistutuksen jokaiselle päivälle, niin muistaa ottaa pillerin, jos tuntuu ettei sitä muuten muista.

Äänestä
  • myös mielipiteitä?

    Äänestä

Pelkät pillerit olleet periaatteessa käytössä nyt viimeiset 7 vuotta. Siitä kun on viimeksi kumia käyttänyt, on jo monta vuotta aikaa.

Hyvin toimii. Aikoinaan kun pillerit aloitin, pelkäsin tuota samaa, mutta ajan kanssa unohtui tuokin pelko, sillä kyllä se ehkäisyteho on aika hyvä, kunhan muistaa vain ottaa ne pillerit ajallaan.

Ja joskus itsellä myöhästynyt joillakin tunneillakin tuo pillerin otto, tai joskus unohtunut kokonainen pilleri välistä, eikä ole lapsia tullut...

Äänestä

Oikein käytettynä pillereiden teho on kyllä niin hyvä, että niihin voi luottaa ilman kondomia. Mutta tietenkään kondomin käyttö ei ole sinänsä turhaa, sillä pienentäähän se raskauden mahdollisuutta entisestään. Esimerkkinä jos oletetaan pillereiden tehoksi 99,7% ja kondomin 97%, niin 7 vuoden aikana pillereillä on 2,1% riski tulla raskaaksi, kun taas jos käyttää myös kondomia on riski 0,06%.

Jos nyt kuitenkin käyttövirheet huomioi, niin ehkä kondomia olisi hyvä käyttää taukoviikolla. Tauon jälkeen pilleri unohtuu helpoiten ja silloin se vaikuttaa eniten myös ehkäisytehoon. Jos kuitenkin on käyttänyt kondomia, on hyvin epätodennäköistä että unohdus johtaisi raskauteen. Laatan aikana tyypillisesti yksi pillerin väliinjääminen ei ole niin kriittistä, eikä kondomiakaan tarvitse. Varmaan ymmärrät, mitä haen takaa.

Äänestä
  • kuulostat asiantuntevalta joten kysyisin sinulta seuraavaa:

    yasminelle pillereideni pakkausselosteessa sanotaan että jos ei ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä edeltävän kuukauden aikana, pilleri otetaan ekana vuotopäivänä, ja vaikutus alkaa HETI. niin otin kaksi pilleriä ja harrastin seksiä ilman kondomia, joten:

    ONKO mitenkään mahdollista, että kun aloitin laatan, söin kaksi pilleriä ja harrasti

    Äänestä

  • pillerit kirjoitti:

    kuulostat asiantuntevalta joten kysyisin sinulta seuraavaa:

    ohop, harrastin seksiä niin olla raskaana?

    Äänestä

  • ....! kirjoitti:

    ohop, harrastin seksiä niin olla raskaana?

    Ehkäisyteho oli aivan kunnossa ensimmäisestä pilleristä lähtien, mutta eihän e-pillereillekään voida luvata 100% tehoa. Pienen pieni mahdollisuus on siis kyllä olemassa, mutta sen suuruus on alle prosentin luokkaa.

    Äänestä

  • ei papa kirjoitti:

    kiitos vastauksesta, niin, aina ei voi olla 100% varma.

    Äänestä

  • pillerit kirjoitti:

    kuulostat asiantuntevalta joten kysyisin sinulta seuraavaa:

    yasminelle pillereideni pakkausselosteessa sanotaan että jos ei ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä edeltävän kuukauden aikana, pilleri otetaan ekana vuotopäivänä, ja vaikutus alkaa HETI. niin otin kaksi pilleriä ja harrastin seksiä ilman kondomia, joten:

    ONKO mitenkään mahdollista, että kun aloitin laatan, söin kaksi pilleriä ja harrasti

    Saitkin tuossa jo vastauksen, mutta kerrataan tähän vähän yhdistelmäpillereiden toimintatapaa. Hormoneilla pyritään estämään normaaliin kuukautiskiertoon liittyvä ns. "LH-piikki" (LH-hormonin äkillinen nousu) joka siis laukaisee ovulaation. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että estrogeeni- ja LH-tasoilla simuloidaan raskaustilannetta, jolloin siis nainen ei luonnollisestikaan ovuloi. Tämä varmaan selittää myös osan pillereiden sivuvaikutuksista (turvotus, libidon lasku jne.) Kun pillereiden käyttö lopetetaan estrogeeni- ja LH-tasot laskevat ja normaalissa raskaudessa elimistö tulkitsisi tämän keskenmenoksi ja siitä siis vuoto.

    Tämän vuoksi pillerit on syytä aloittaa vuotopäivänä, jotta elimistön omaan hormonitoimintaan ehditään vaikuttamaan. Jos pillerit aloittaa satunnaisena päivänä kierrosta, ei ehkäisyteho ole taattu. Ovulaatio voi olla ehtinyt jo tapahtua parin päivän sisällä tai estrogeenitaso on jo niin koholla, ettei siihen pillerin hormonit ehdi vaikuttamaan.

    Edelläolevasta myös johtuu se, miksi taukoviikkoa ei ole syytä pidentää (tai pillereiden unohtaminen taukoviikon jälkeen on huono juttu) Jos naisen normaalikierto sattuu olemaan lyhyt ja estrogeenitaso lähtee nousemaan pian sen taukoviikon jälkeen (jolloin siis naisen hormonitoiminta on suunnilleen luonnollinen) voidaan olla tilanteessa, että ovulaatio tapahtuukin.

    Ja kaikkeen tähän varmaankin perustuu monissa ohjeissa nähty seitsemän päivän lisäehkäisyn tarve pillereiden unohtuessa. Oletuksena on, että jos munasolu ehti irrota, ei se ole enää hedelmöittymiskykyinen viikon päästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

veeru kirjoitti:

Uskaltaako pelkkiin pillereihin luottaa? Sukupuolitaudin vaaraa ei ole ja vakavassa suhteessa ollaan:) Aina ennen käytetty kuitenki lisäksi kondomeja, mutta niitä kun ei nyt ollut.. Nyt haluaisin vaan tietää, että onko kondomien käyttö ns. "turhaakin".

Tietysti ainut ongelma on tuo pillerien muistaminen.. Aina kuitenkin aamulla viim. muistanut ottaa, eli noin 9h jälkeen. Tosin vois myös alottaa syömään aamusin niin on koko päivä aikaa muistaa unohdus :D Tuli nyt sekava, mutta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu