Tampereen liikenne

Kävin jälleen kerran ajelemassa tampereella. Täytyy sanoa että kerta kerran jälkeen täytyy hämmästellä hämäläisten ajotyyliä ja tiemerkintöjä.

Tampereella on mm. miltei pääkaupunkiseudun kehätietä vastaava "valtatie", jonka varrelta löytyy mm. jäähalli. Tämän jäähallin parkkipaikalle käännytään suoraan keskimmäiseltä kaistalta. Mitään kääntymiskaistaa ei ole, vain aukko aitojen välissä. Myöskin kyltitys on ala-arvoista. Itse olin saada auton perseeseen kyseisestä lävestä kääntyessäni.

Samoilta seuduin löytyy myöskin tie, jossa on neljä rinnakkaista kaistaa. Kaksi vastaantuleville ja kaksi samaan suuntaa meneville. Jostain kumman syystä eri suuntien välissä ei ole sulkuviivaa, kuten on totuttu näkemään. Onko tienpitäjä tosissaan ajatellut että joku voi esimerkiksi käyttää vastaan tulevia kaistoja esimerkiksi ohittamiseen? Tiemerkinnäthän eivät tätä estäisi. Täytyy sanoa että itse pidin kyseistä kohtaa hyvin hämäävänä ja turvattomanakin. Joku pappahan voi ihan hyvin unohtaa montako kaistaa minnekinpäin on menossa ja harhautua vastaantulevien puolelle. Mikään kun ei kerro kaistojen suunnasta...

Sitten tietysti on näitä kummia samaansuuntaan menevien kaistojen jakaantumisia puuriven lomitse, (keskimmäisen "kadun" ollessa tietysti kaksisuuntainen)... On kääntymiskaistoja joiden katkoviivat on aloitettu jakamalla kylmästi kaista kahtia keskeltä... Monista kohdista puuttuu tien yläpuolelta kaistaopaste. Ilmeisesti kaikki tamperelaiset tietävät talvellakin mihinsuuntaan miltäkin kaistalta saa ja voi kääntyä... :)

Toinen merkittävä piirre oli hitaus. Liikkeelle lähdetään kuin hiipien. Samassa ajassa kun stadissa on on jo kuudes auto ehtinyt risteykseen on tampereelle vasta kolmas miettimässä eteenpäin lähtöä. Kummallista ajotapaa huomioiden vielä sen että tampereella liikennevalot tuntuvat olevan suomen ripeimmin takaisin punaisiksi vaihtuvat.

Sitten kun tuuppasin korttelia ympäri keskustassa huomasin seuraavat oudot ilmiöt: Jos tulit kovaa vasemmalta, oikealta tulevat varoivat, yksi rouvakin pisti parkkiin ja päästi ensin risteykseen... Mutta kun tulit samalla tapaa oikealta, niin vasemmalta tulevat kiersivät vain keulan kauempaa ja vasta se toinen auto joka tuli saattoi pysähtyä... Yksi ajotilanne oli sikäli hauska että eka auto tuli vasemmalta alle, mutta väisti keskelle katua ja seuraava nuorimies ajoikin sitten jo jalkakäytävän kautta väistäen. Mutta kummallakaan ei käynyt ilmeisesti mielessä että oikealta tulevalla on etuajo-oikeus???

Helvetisti muuten omituisia yksisuuntaisia tampereella. Ja jos joku tietää, niin voi kertoa missä ovat ne parkkipaikat joiden maksun voi maksaa omena-hotellin edessä olevaan parkkiautomaattiin? Paikalla on automaatti mutta ei ruudun ruutua. Pysäköintikielto löytyy kyllä... :)

Joku tamperelainen voi sitten listata "kostoksi" H:gin liikennesuunnittelun kukkasia. Itse voisin näistä mainita esimerkiksi kehä I:n länsiväylän puoleisen päädyn. Siellähän on kaksi kaistaa kyltitetty "Hanko" kyltein. Kunnes viimehetkellä toinen kylteistä on pudotettu pois ja onkin vain yksi "Hanko" kaista. Toisen kaista mennessä bussikaistana sillalle kohden H:gin keskustaa. En yhtään ihmettelisi jos siinä sattuisi joku mälli kun Hankoon menijä paniikissa vaihtaa kaistaa...

Muutenkin kyseinen risteysalue on tehty hankalaksi ajaa... Tosin leppävaaran "solmu" ruuhka-aikaan voittaa tämänkin. :)
17857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Taitaa olla täällä Mansessa ja teillä siellä stadissa noiden onnettomien liikennejärjestelyjen takana sama ongelma: Liikennesuunnittelusta vastaavat tyypit, jotka eivät itse autoile vaan käyttävät julkisia.

Siinä on sitten hyvä tietsikan ruudulla suunnitella niitä kaistaviivoituksia, kun ei tarvitse itse ratin takana kärsiä äly(ttömyyde)nväläyksistään!

Kaiken lisäksi ainakin Tampereella tietääkseni suunnittelusta vastaa ns. aktiivisessa iässä oleva nainen, eli taustalla on lisäksi sisäänrakennettu viherpiiperrys ja viha yksityisautoilijoita kohtaan.

Tampereella on toki paljon muitakin älyttömyyksiä. Esim. Hämeenkadulla on nyt jo kahdessa kohtaa sallittu kääntyminen vasemmalle risteävälle kadulle. Ongelmana vaan, että samaan aikaan palaa vastaantulevillekin vihreät. No, siinähän sitten odotellaan takana, että vastaantulijoiden virta lakkaa ja kääntyjä pääsee edestä pois. Vasta sitten jatkuu itsellä matka laillisesti suoraan. Oikealla olisi kyllä vapaakin kaista, josta voisi koukata ohi, mutta kun se on bussikaista eli sakot tulee jos gestapolla on huono päivä. Bussikaistaa käyttäen kuitenkin 97% koukkaa kääntyjän ohi.

Helsingissä tulee vastaavasti mieleen Mannerheimintiellä kohta, jossa muistaakseni "rokki-Mäkkärin" kohdalta pääsee Tampereen Tampereen suunnasta tultaessa kääntymään vasemmalle Pasilaan/Linnanmäen suuntaan. Paikalla kolme kaistaa: vasemmanpuoleista pääsee vain vasemmalle, oikeanpuoleista (bussikaista) vain suoraan, mutta keskimmäistä joko vasemmalle tai suoraan. Vasemmalle kääntyjille tietysti punaiset silloin kun suoraan meneville vihreät. Eli parhaassa tapauksessa keskikaistan ensimmäisenä seisoo yksi vasemmalle kääntyjä, vaikka takana 20:lle suoraan menijälle palaisi vihreä! Siinä tulee taas houkutus koukata bussikaistalle...

Äänestä
  • ... on samanlainen risteys (stadissa). Eli siinä jäähallin edessä. Todella riemastuttava idea laittaa ne valot eri rytmiin... :)

    Itse ryhmityn mainitsemassasi paikassa automaattisesti bussikaistalle jos on punaiset edessä. (ja olen menossa suoraa). Se keskikaista kun vetää vain satunnaisesti kiitos loistavien liikennejärjestelyiden.

    Äänestä

Hauska huomata, että täällä silloin tällön piipahtavat tekevät ihan
samoja huomioita kuin me vakioasukit. Mitään "vastaiskua" ei juttusi
takia kukaan varmaankaan vaivaudu tekemään, sillä havaintosi
olivat kiistattomia ja todellisuutta vastaavia. Se on kyllä totta, että
samanlaisia kukkasia löytyisi pääkaupunkiseudultakin =)

Tuo mainitsemasi ns. kehätie on Tampereen puolivirallinen formularata.
Ajapa vain 10km/h yli sallitun, niin jalkoihin jäät. Sillä ajaessa ei muuten
tarvitse näyttää vilkkua ollenkaan, vaikka kaistaa vaihtaisikin. Eikä
turvavälejä tarvitse pitää, koska peräänajoja ei tapahdu ihan joka päivä.
Puuttuvia merkintöjä ei kannata ihmetellä. Ei tamperelainen autoilija
niitä ehtisi katsella kuitenkaan, kun täytyy koko ajan kytätä, ettei
kukaan pääse ohi tai vaihtamaan kaistaa eteen.

Kääntymiskaistat ovat vain suuntaa antavia, ei niitä tarvitse sen
ihmeemmin noudattaa. Kai siitä nyt saa suoraankin mennä, kun kerran
mahtuu jos muut vähän väistävät? Tulepa muuten talvellakin käymään
niin huomaat, tietävätkö tamperelaiset, mikä kaista on missäkin ja
miltä saa mennä millekin...

On yksi keino saada tamperelainen lähtemään liikennevaloista ripeästi.
Ole siinä viereisellä kaistalla ensimmäisenä, ja lähde liikkeelle ihan
normaalisti. Viereisen kaistan hemmo/mimmi tulkitsee tuon teon
haasteeksi, johon tarttuu heti, ja lähtee moottori ja renkaat ulvoen
liikkeelle tavalla, josta Räikkönenkin olisi kateellinen. On nääs kiire
seisomaan niihin seuraaviin punaisiin.

Ja tarkkana sitten seuraavalla kerralla tasa-arvoisissa risteyksissä.
Ekana risteykseen tullut menee ensin, paitsi jos sillä toiseksi tulleella
on hienompi auto. Kiistatilanteissa sitten kokeillaan, kenen hermot
kestävät.

Et sattunut kokeilemaan jalankulkua keskustassa? Näitkö muuten
kertaakaan tilannetta, jossa joku olisi jättänyt ajamatta risteykseen
sen ollessa tukossa?

Äänestä
  • Tämmöistähän siellä oli juu... Kun menet outona johonkin paikkaan oletat että siellä on samat säänöt kuin muuallakin. Mutta jos näin ei olekaan, se pistää silmään. Tosin tampereella on tullut käytyä monet kerrat, mutta nyt vaan tuli sen verran monta läheltäpiti tilannetta että oli pakko kirjoittaa... :)

    Turkukin on paremmin kyltitetty ja ajorytmiltään minulle sopivampi... Löysin jopa sporttiauton tehtaan lähes kivutta heidän kehätiensä varrelta.. :) Eikä erikoisen reitin päässä olevan ruissalonkaan löytäminen ole koskaan tuottanut ongelmia. Erikoisella tarkoitan sitä reitin alkamista teollisuusalueelta, paikasta mistä vähiten luulisi pääsevänsä puistoon... :)

    Äänestä

Sulkuviivaa ei myöskään ole keskustan pääkadulla, Hämeenkadulla (te "urbaanit" usein myös Hämeentieksi tituleeraatte). Ja laki on ollut aikojen alusta lähtien niin, että jos kaupunkialueella on kaksi kaistaa yhteen suuntaan, on kolmannen (siis vastaantulevien) käyttäminen esim. ohittamiseen kielletty. Nythän tämä sama tuli myös taajamien ulkopuolelle ja siksi ohituskaistoja on maalailtu.

Äänestä
  • ... niin eikö olisi selkeää osoittaa se myös? Minusta H:gin tiemestarit tekevät aivan oikein laittaessaan sen sulkuviivan.

    Itse en ole mainitsemastasi laista tietoinen. Olisikin aika hauskaa jos poliisi kehtaisi sakottaa minua katkoviivan ylittämisestä ohitustilanteessa vedoten johonkin lainkohtaan jota ei tiettävästi edes autokoulussa opeteta... Vai opettettiinko sinulle?

    Jos jaksat nähdä vaivaa, niin lukisin ihan mielelläni miten lainsäätäjä on asian lakitekstiin muotoillut... :)

    Äänestä

  • Inertia kirjoitti:

    ... niin eikö olisi selkeää osoittaa se myös? Minusta H:gin tiemestarit tekevät aivan oikein laittaessaan sen sulkuviivan.

    Itse en ole mainitsemastasi laista tietoinen. Olisikin aika hauskaa jos poliisi kehtaisi sakottaa minua katkoviivan ylittämisestä ohitustilanteessa vedoten johonkin lainkohtaan jota ei tiettävästi edes autokoulussa opeteta... Vai opettettiinko sinulle?

    Jos jaksat nähdä vaivaa, niin lukisin ihan mielelläni miten lainsäätäjä on asian lakitekstiin muotoillut... :)

    Elikkä opin tuon pykälän about 12 vuotta sitten, kun linja-auto oli pysähtynyt pysäkille siten, että takapää peitti myös vasemmanpuoleisen kaistan. Ohitin toki vastaantulevien kaistaa käyttäen koska ketään ei vastaan tullut. Joku kypsynyt katupartio oli sen huomannut ja ottanut rekisterinumeron ylös. Seuraavalla viikolla tuli kutsu poliisiasemalle ja antoivat sakot. Ennen sitä pyysin nähdä lainkohdan ja kyllä se tieliikennelaista löytyi. Ja siihen aikaan olin todellakin varma että maantiellä se on sallittua, mutta en tiennyt että taajamassa homma on eri lailla. Nykyään tosiaan on joka puolella kiellettyä.

    Äänestä

Joku sanoi hyvän keinon saada tamperelainen lähtemään ripeästi liikennevaloista, eli ajaa viereiselle kaistalle ja lähtee normaalisti liikkeelle niin viereinen kuski tulkitsee teon haasteeksi jne.

Olen aivan samaa mieltä tuosta! Tampereleella on niin ääliöitä ja tolloja kuskeja että ihan naurattaa aina ja joka kerta kun on liikenteessä! Tyypillistä on typerät ohitukset jotta ehtii niihin punaisiin odottamaan kun taas sallittua nopeutta ajava ohitettu ei ehdi odottamaan ollenkaan vaan ohittaa sen odottamassa olleen auton kun se ei kerkeä vielä lähteä liikkeelle! Eilen yksi auto ohitti minut ja minä sen kahdesti juuri tällä tavalla..eli se joutui pysähtymään aina ohituksensa jälkeen punaisiin ja minä en kun tulin vähän hänen perässä.

Toinen huvittava asia on taksikuskit, jotka tulevat perässä kuin puskurit liimattuna yhteen. Ja minnekö heillä on kiire? Tyhjälle taksitolpalle. Vaan ootappa jos olet itse taksin kyydissä niin mitään tällaista ripeyttä ei ole huomattavissa.

Äänestä

Älä yhtään hauku Tampereen liikenne järjestelyjä, sehän on selvää että aina kun ulkopaikkakuntalainen menee toiseen kaupunkiin on siellä erittäin hankalaa ajaa. Itse liikun ympäri Suomea työasioissa ja minusta on erittäin hankalaa ajaa esim. Jyväskylässä ja Kuopiossa. Tampereella on niihin verrattuna erittäin selkeää ajaa. Ja siitä valoista lähtemisestä, olen nyt asunut 25 vuotta Helsingissä ja kyllä se kuuluu ihan Suomalaiseen ajotyyliin että valoista lähdetään vasta kun edessä oleva on mennyt jo viisi metriä, myös sinun ns. stadissa, sitten vasta nostetaan omaa kytkintä. Eikä se minun mielestäni ole ongelma vaan on ihan hyvä mennä turvallisesti ja rauhallisesti. Hyviä ja turvallisia ajoja, varokaahan ensilumia, etenkin statilaiset. Siellähän se paukkuu eniten aina ensilumien aikaan, kun kiireiset espoolaiset lähtevät joukolla viime hetkellä länsiväylää pitkin statin suuntaan ja jokaisessa autosaa vain 1 henkilö. Metro espooseen sanon minä!!! Toinen asia on sitten osaavatko sitä käyttää.

Äänestä
  • Taisi osua kipupisteeseen kun noin rupesi ruonsuolesi sykkimään.

    Ajoin viime kesänä mm. IronButt ajosuoritteen MP:llä (vaaditaan 1600 km/ alle 24 h yhdellä istumalla). Ja jo sen aikana tuli koluttua kymmenkunta kaupunkia mm. Rovaniemi mukaan lukien.

    Kyllä Tampere on tässä seurassa ihan omaa luokkaansa. Saatoin kyllä osua surkeimpiin paikkoihin suoraan. Koetin ajaa vain PÄÄVÄYLIÄ pitkin ja ympäri KESKUSTAA. Ehkä jostain syrjemmältä olisin löytänyt onnistuneita tiemerkintöjä, toimivia risteyksiä ja fiksuja sekä ripeästi liikkellee lähteviä kuskeja :---)

    Huolimatta Tamperelaisten harhautusyrityksistä löysin kyllä perille. Koettakaas (tamperelaisetkin) ajella sinne Metro-Auto areenan lastauslaiturille laillisesti... Ei ihan niin helppoa sekään. Paitsi jos arvaa minkä pikkukadunpätkän parkkiksen päästä kannattaa kääntyä vain huoltoajon sallivalle hiekkapohjaiselle kävelytielle... :)

    Mitä tulee yleisesti ajotyyliin, niin suurin osa H:gin autoilijoista lähtee huomattavasti tamperelaisia ripeämmin. Luultavasti ne stadissa näkemäsi "kotoisasti" lähtevät kaverit ovat huristelleet tänne tampereelta... Auton pystyy turvallisesti kiihdyttämään 50 km/h vauhtiin alta kahdenkymmenen metrin. Vai onko sinulla kenties jopo jo silloin karkaamassa käsistä? Samalla saadaan menemään isompi liikennevirta samoista valoista -> useamman matka sujuu joutuisammin.

    Itse en tamperelaisena rupeaisi itkemään kun ilkeät helsinkiläiset arvostelevat ala-arvoisia liikkennejärjestyitä. Vaan ryhtyisin toimeen ja parantaisin ajo-olosuhteita. Lopullinen "niitti" ja ajattelun tasostasi kertova seikka on tuo iänikuinen "kunhan ne lumet tulee niin TAAS stadissa ajellaan toisiaan persuuksiin". On muuten totta että täällä ajetaan kappalemäärin laskettuna eniten mällejä talvisin. Mutta oletko huomannut että täällä on myöskin suurimmat liikennemäärät ja eniten autoja. Selitä nyt tyhmälle stadilaiselle että mistä johtuu stadin suomen matalin kuolonkolareiden ja muiden mällien määrä suhteutettuna autojen määrään / ihmisten määrään sekä ajosuoritteen määrään??? Tilastot voit käydä tsekkaamassa vaikka liikenneturvan sivuilta.

    Sitäpaitsi mitä pahaa on siinä jos on varaa ajella 1 ihminen / auto tyylillä omassa rauhassa ilman ysköksin pisaratartuntatauteja levittäviä kanssamatkustajia? Itse en ole käyttänyt joukkoliikennettä sen jälkee kun sain kortin 18v täytettyäni. Kyllä espoolaisille (meikäläiselle siis) tuommoinen voidaan sallia. Toki toivottavaa olisi että työmaita saataisiin levitettyä hieman enemmän stadin ympärille. Ruuhkatkin vähenisivät. Itse en käy keskustassa töissä ja olen tästä erittäin tyytyväinen. Aikoinaan töölön kirjaston taakse puistopysäköintiä pakosta harrastaneena en jäänyt sitä kaipaamaan. Talvella off-roadia samassa paikassa (ei talvikunnossapitoa)...

    Ja ihan lopuksi: On muuten hämäläiset vanhemmat minulla, vaikka olenkin täälläpäässä syntynyt. Aika harvassa muuten stadissa sellaiset ihmiset joiden vanhemmat olisivat täällä syntyneet (vieläkin näin). Että mestaa sinä vain pätkiä siitä mustasta makkarastasi ja pistä poskionteloon. Selvästi verensokerit alhaalla kun rupeat ihan höpöjä kirjoittelemaan... :)

    Äänestä

  • "Suomalaiseen ajotyyliin että valoista lähdetään vasta kun edessä oleva on mennyt jo viisi metriä, myös sinun ns. stadissa, sitten vasta nostetaan omaa kytkintä."

    Ei muuten pidä paikkaansa. Eroja on ja paljon.

    Pienemmillä paikkakunnilla keltaisen syttyminen ei vielä aiheuta mitään reaktioita ja vihreän syttyminenkin vasta parin sekunnin kuluttua: Isännät alkavat polkemaan kytkintä ja sitä kautta laittamaan vaihetta silmään, jotta jos vaikka kohta jo alettaisiin lähtemään. Tämä siis "paalupaikalla". Taempana sama toistuu sen jälkeen, kun edellä ajava on jo ajanut jonkin matkaa.

    Kyllä ruuhkan saa aikaiseksi vähemmälläkin liikenteellä!

    Äänestä

  • Inertia kirjoitti:

    Taisi osua kipupisteeseen kun noin rupesi ruonsuolesi sykkimään.

    Ajoin viime kesänä mm. IronButt ajosuoritteen MP:llä (vaaditaan 1600 km/ alle 24 h yhdellä istumalla). Ja jo sen aikana tuli koluttua kymmenkunta kaupunkia mm. Rovaniemi mukaan lukien.

    Kyllä Tampere on tässä seurassa ihan omaa luokkaansa. Saatoin kyllä osua surkeimpiin paikkoihin suoraan. Koetin ajaa vain PÄÄVÄYLIÄ pitkin ja ympäri KESKUSTAA. Ehkä jostain syrjemmältä olisin löytänyt onnistuneita tiemerkintöjä, toimivia risteyksiä ja fiksuja sekä ripeästi liikkellee lähteviä kuskeja :---)

    Huolimatta Tamperelaisten harhautusyrityksistä löysin kyllä perille. Koettakaas (tamperelaisetkin) ajella sinne Metro-Auto areenan lastauslaiturille laillisesti... Ei ihan niin helppoa sekään. Paitsi jos arvaa minkä pikkukadunpätkän parkkiksen päästä kannattaa kääntyä vain huoltoajon sallivalle hiekkapohjaiselle kävelytielle... :)

    Mitä tulee yleisesti ajotyyliin, niin suurin osa H:gin autoilijoista lähtee huomattavasti tamperelaisia ripeämmin. Luultavasti ne stadissa näkemäsi "kotoisasti" lähtevät kaverit ovat huristelleet tänne tampereelta... Auton pystyy turvallisesti kiihdyttämään 50 km/h vauhtiin alta kahdenkymmenen metrin. Vai onko sinulla kenties jopo jo silloin karkaamassa käsistä? Samalla saadaan menemään isompi liikennevirta samoista valoista -> useamman matka sujuu joutuisammin.

    Itse en tamperelaisena rupeaisi itkemään kun ilkeät helsinkiläiset arvostelevat ala-arvoisia liikkennejärjestyitä. Vaan ryhtyisin toimeen ja parantaisin ajo-olosuhteita. Lopullinen "niitti" ja ajattelun tasostasi kertova seikka on tuo iänikuinen "kunhan ne lumet tulee niin TAAS stadissa ajellaan toisiaan persuuksiin". On muuten totta että täällä ajetaan kappalemäärin laskettuna eniten mällejä talvisin. Mutta oletko huomannut että täällä on myöskin suurimmat liikennemäärät ja eniten autoja. Selitä nyt tyhmälle stadilaiselle että mistä johtuu stadin suomen matalin kuolonkolareiden ja muiden mällien määrä suhteutettuna autojen määrään / ihmisten määrään sekä ajosuoritteen määrään??? Tilastot voit käydä tsekkaamassa vaikka liikenneturvan sivuilta.

    Sitäpaitsi mitä pahaa on siinä jos on varaa ajella 1 ihminen / auto tyylillä omassa rauhassa ilman ysköksin pisaratartuntatauteja levittäviä kanssamatkustajia? Itse en ole käyttänyt joukkoliikennettä sen jälkee kun sain kortin 18v täytettyäni. Kyllä espoolaisille (meikäläiselle siis) tuommoinen voidaan sallia. Toki toivottavaa olisi että työmaita saataisiin levitettyä hieman enemmän stadin ympärille. Ruuhkatkin vähenisivät. Itse en käy keskustassa töissä ja olen tästä erittäin tyytyväinen. Aikoinaan töölön kirjaston taakse puistopysäköintiä pakosta harrastaneena en jäänyt sitä kaipaamaan. Talvella off-roadia samassa paikassa (ei talvikunnossapitoa)...

    Ja ihan lopuksi: On muuten hämäläiset vanhemmat minulla, vaikka olenkin täälläpäässä syntynyt. Aika harvassa muuten stadissa sellaiset ihmiset joiden vanhemmat olisivat täällä syntyneet (vieläkin näin). Että mestaa sinä vain pätkiä siitä mustasta makkarastasi ja pistä poskionteloon. Selvästi verensokerit alhaalla kun rupeat ihan höpöjä kirjoittelemaan... :)

    Asia 1) Ei sinulle kannata mitään näköjään selittää, kun et näköjään mitään ymmärrä.

    asia 2) Mistä ihmeestä päättelet, että olen Tamperelainen, en ole sitä maininnut vaan ainoastaan kehunut Tampereen liikennejärjestelyitä. Itse asiassa olen noin 800 km päästä Tampereelta syntynyt.

    No tulipahan taas Lesboolaisten viisaus todettua. Kerroppa viisaana koko Suomelle, missä on Espoon keskusta, ei siis Espoon keskus. Aika hankalaa vai mitä. Eli miten saa Epoolaisen hulluksi, no sanoo sille että nähdään keskustassa. Haa haa älä ota itseesi.

    Äänestä

  • Mestaaja kirjoitti:

    Minäkö tyhmä? Nyt en ymmärrä... :)

    Jos lähdet sille linjalle, että eri mieltä kanssasi olevat ovat ymmärrysrajoitteisia moukkia ja vain sinulla on oikeita mielipiteitä tiedät kaiken kaikesta ja vähän muustakin, niin eiköhän kannattaisi tutkia niitä omia asenteita ihan rauhassa ja oman kodin sisäpuolella.

    Päättelin sinun olevan vähintäänkin innokas mustanmakkaranpurija tekstisi sävystä. Tuntui kuin joku olisi loukannut sinulle pyhiä arvoja... :) Varsinkin kun sorruit piikittelemään jollain lumentulolla. Eli siitä jo arvelin ettet todellisuudessa tiedä mitään stadilaisten ajokäytöksestä.

    Täytyy sanoa että espoon keskus on perseenreikä, joka syntyi kun viisas kaavainsinööri (tai joku muu yhtä hieno ihminen) päätti että tehdäänpä espoon maantieteelliseen keskipisteeseen paikka nimeltä "espoon keskus". Taisi olla jotain HAKA-konsernin hömpötyksiä.

    Itse kannattaisin alueen nimen muuttamista vaikka suurkirstinmäeksi tai laajentaisin bembölen (hölmölän) koko alueen nimeksi.

    Mitään todellista arvoa tuolla "espoon keskus" nimellä ei ole. Sinne on vain kerätty useita virastoja turhan vuoksi. Samoin alkuperäiset asukkaat on paikalle pakkomuutettu. Aluehan oli alkuaikoinaan tunnettu nimenomaan runsaasta sosliaalisesta rakentamisestaa ja näiden minun ja sinun rahoilla elävien zombilandiana.

    Espoossa on useita asutuskeskittymiä, mutta keskustaa sillä ei ole. Tapiola on jonkinmoinen ja leppävaarasta on tulossa toinen isompi keskittymä. Oikeastihan Espoon pitäisi olla helsingin esikaupunki ja kuulua helsinkiin. On aika naurettavaa että itäkeskuksesta voi tulla koko matkan pysyen helsingin sisällä, mutta vastaava matka kivenlahdesta vaihtuu helsingiksi vasta lauttasaaren vaiheilla.

    Sama ongelma on vantaalaisillakaan. Onko Tikkurila muka joku vantaan keskus...? :)

    Sori molemmin puolinen piikittely, lopetetaan tähän. Kerron kuitenkin vielä että ajan ammattini johdosta ympäri suomea noin 50 000 - 60 000 km/v ja sen lisäksi olen ajanut Hesassa taxia sivutoimisesti n. 20 vuotta, että aika hyvin on tuo Helsikiläisten ajotottumus tullut huomioitua. Niin vielä niistä mielipiteistäni, minähän olen Suomen kuningas ja kun minä jotain sanon on kaikkien se uskottava ja sitä noudatettava, silloin on kaikki Suomessa hyvin tavallisella kansalla.

    Äänestä

"...tampereella liikennevalot tuntuvat olevan suomen ripeimmin takaisin punaisiksi vaihtuvat.
...jos tulit kovaa vasemmalta, oikealta tulevat varoivat."

TAMPERE ON PUNAINEN!

Äänestä
  • ... päälle ilmeisesti ajetaan kysymättä... :)

    Tullaan vielä ulos autosta ja annetaan sakihivutusta ja muilutetaan takaisin helsinkiin? :)

    Missähän ne porvarit nykyään asuu, kun helsinkikin on nykyään jo MAALAISLIITTOLAISTEN aluetta. Kyllä muisti keskustakriminaalikin kiittää kannatuksesta... :)

    ------ onpas tämä viesti reilusti off-topic ----

    Äänestä

  • Inertia kirjoitti:

    ... päälle ilmeisesti ajetaan kysymättä... :)

    Tullaan vielä ulos autosta ja annetaan sakihivutusta ja muilutetaan takaisin helsinkiin? :)

    Missähän ne porvarit nykyään asuu, kun helsinkikin on nykyään jo MAALAISLIITTOLAISTEN aluetta. Kyllä muisti keskustakriminaalikin kiittää kannatuksesta... :)

    ------ onpas tämä viesti reilusti off-topic ----

    Ne vähät asuvat maalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Inertia kirjoitti:

Kävin jälleen kerran ajelemassa tampereella. Täytyy sanoa että kerta kerran jälkeen täytyy hämmästellä hämäläisten ajotyyliä ja tiemerkintöjä.

Tampereella on mm. miltei pääkaupunkiseudun kehätietä vastaava "valtatie", jonka varrelta löytyy mm. jäähalli. Tämän jäähallin parkkipaikalle käännytään suoraan keskimmäiseltä kaistalta. Mitään kääntymiskaistaa ei ole, vain aukko aitojen välissä. Myöskin kyltitys on ala-arvoista. Itse olin saada auton perseeseen kyseisestä lävestä kääntyessäni.

Samoilta seuduin löytyy myöskin tie, jossa on neljä rinnakkaista kaistaa. Kaksi vastaantuleville ja kaksi samaan suuntaa meneville. Jostain kumman syystä eri suuntien välissä ei ole sulkuviivaa, kuten on totuttu näkemään. Onko tienpitäjä tosissaan ajatellut että joku voi esimerkiksi käyttää vastaan tulevia kaistoja esimerkiksi ohittamiseen? Tiemerkinnäthän eivät tätä estäisi. Täytyy sanoa että itse pidin kyseistä kohtaa hyvin hämäävänä ja turvattomanakin. Joku pappahan voi ihan hyvin unohtaa montako kaistaa minnekinpäin on menossa ja harhautua vastaantulevien puolelle. Mikään kun ei kerro kaistojen suunnasta...

Sitten tietysti on näitä kummia samaansuuntaan menevien kaistojen jakaantumisia puuriven lomitse, (keskimmäisen "kadun" ollessa tietysti kaksisuuntainen)... On kääntymiskaistoja joiden katkoviivat on aloitettu jakamalla kylmästi kaista kahtia keskeltä... Monista kohdista puuttuu tien yläpuolelta kaistaopaste. Ilmeisesti kaikki tamperelaiset tietävät talvellakin mihinsuuntaan miltäkin kaistalta saa ja voi kääntyä... :)

Toinen merkittävä piirre oli hitaus. Liikkeelle lähdetään kuin hiipien. Samassa ajassa kun stadissa on on jo kuudes auto ehtinyt risteykseen on tampereelle vasta kolmas miettimässä eteenpäin lähtöä. Kummallista ajotapaa huomioiden vielä sen että tampereella liikennevalot tuntuvat olevan suomen ripeimmin takaisin punaisiksi vaihtuvat.

Sitten kun tuuppasin korttelia ympäri keskustassa huomasin seuraavat oudot ilmiöt: Jos tulit kovaa vasemmalta, oikealta tulevat varoivat, yksi rouvakin pisti parkkiin ja päästi ensin risteykseen... Mutta kun tulit samalla tapaa oikealta, niin vasemmalta tulevat kiersivät vain keulan kauempaa ja vasta se toinen auto joka tuli saattoi pysähtyä... Yksi ajotilanne oli sikäli hauska että eka auto tuli vasemmalta alle, mutta väisti keskelle katua ja seuraava nuorimies ajoikin sitten jo jalkakäytävän kautta väistäen. Mutta kummallakaan ei käynyt ilmeisesti mielessä että oikealta tulevalla on etuajo-oikeus???

Helvetisti muuten omituisia yksisuuntaisia tampereella. Ja jos joku tietää, niin voi kertoa missä ovat ne parkkipaikat joiden maksun voi maksaa omena-hotellin edessä olevaan parkkiautomaattiin? Paikalla on automaatti mutta ei ruudun ruutua. Pysäköintikielto löytyy kyllä... :)

Joku tamperelainen voi sitten listata "kostoksi" H:gin liikennesuunnittelun kukkasia. Itse voisin näistä mainita esimerkiksi kehä I:n länsiväylän puoleisen päädyn. Siellähän on kaksi kaistaa kyltitetty "Hanko" kyltein. Kunnes viimehetkellä toinen kylteistä on pudotettu pois ja onkin vain yksi "Hanko" kaista. Toisen kaista mennessä bussikaistana sillalle kohden H:gin keskustaa. En yhtään ihmettelisi jos siinä sattuisi joku mälli kun Hankoon menijä paniikissa vaihtaa kaistaa...

Muutenkin kyseinen risteysalue on tehty hankalaksi ajaa... Tosin leppävaaran "solmu" ruuhka-aikaan voittaa tämänkin. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu