Vapaavuoren teesit yhdyskuntarakentamiseen
Järkivihreä kokoomus
153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pääministeri joutui ns. "etelän median" ja citypoliitikkojen hampaisiin kerrottuaan näkemyksensä Uudenmaan kehittämisestä.
Vanhanen antoi Hesarille haastattelun, jossa hän hahmotteli Suomen väkirikkaimman maakunnan maankäytön suunnittelua. Pääministerin mielestä Uusimaa ja pääkaupunkiseutu voisivat muodostaa entistä useimmista kohtuullisen kokoisista taajamista, vihreistä puutarhakaupungeista.Tällaisia ovat esimerkiksi Hyvinkää, Nurmijärvi, Karkkila, Porvoo, Sipoo ja niin edelleen.
Tätä Vanhanen ei arvostelijoiden mielestä saanut sanoa. Vanhasen puutarhakaupunkiajatusta haukuttiin porukalla lyttyyn parin viikon ajan. Metakki laimeni huomattavasti kun julkaistiin mielipidetutkimus jossa vastaajien enemmistö olikin Vanhasen kanssa samaa mieltä.
Vielä tuoreempi tänään julkistettu Valittujen Palojen teettämä tutkimus jatkaa samaa rataa.
Mitä kamalaa Vanhanen sitten sanoi ? Eipä mitään eriyistä. Pääministeri kertoi näkemyksensä olevan, että ihmiset voivat olla lähellä luontoaq, vaikka asuvatkin kaupungeissa. Tällaiset puutarhakaupungit luovat vain vaihtoehdon betonibunkkereille, joita esim. Paavo Lipponen kiivaasti puolustaa (vaikka ajokortin ja suurikoisen tila-auton hommasikin)
Äkkiä saattoi näyttää siltä, että pääministeri ja hänen puolueensa kärsivät tuosta mielipiteestä nousseesta puhurista. Loppujen lopuksi asiassa voi käydä täsmälleen päinvastoin.
Vanhasen valitsema teema on sellainen, johon kaikilla on mielipide. Eikä enemmistön mielipide ole aina sama kuin helsinkiläisen "eliitin" mielipide.
Tämän on Vapaavuorikin terävänä poliitikkona hoksannut.